maanantai 22. joulukuuta 2014

Saksan ulkomaalaisväestö noususuunnassa

Saksaan on muuttanut paljon ulkomaalaisväestöä. Maan väkikuku on yli 80 miljoonaa.

Uusimman Orientierung -lehden julkaiseman tilaston mukaan Saksassa  asuu 7.6 miljoonaa ulkomaalaista.

Ylivoimaisesti suurin ryhmä ovat turkkilaistaustaiset maahanmuuttajat, joita on 1,5 miljoonaa. Osa tästä väestöstä lienee siirtynyt Saksan omaan tilastoon.

Turkkilaiset ovat ylivoimaisesti suurin islamilaiselta taustalta tuleva maahanmuuttajaryhmä.  Kaukana tämän jälkeen tulevat Irakista (85000), Afganistanista ( 66000) ja Marokosta (65000) tulevat muuttajat.

Lähde: Orientierung 4/2014, 17.

Pieni lisähavainto ensimmäisestä suomalaisesta lähetystyöntekijästä Matthias Nybergistä


Ensimmäisenä tunnettuna suomalaisena lähetystyöntekijänä pidetään Porvoon pitäjästä kotoisin ollutta Matthias Nybergiä. Hän lähti vuonna 1756 herrnhutilaisten lähetystyöntekijänä Etelä-Amerikkaan Surinamiin.

Matthias Nybergin työjakso jäi lyhyeksi, sillä hän kuoli jo 5.4. 1757 ja haudattiin Surinamiin.

Suomen kirkkohistoriallinen seura on julkaissut kuluneena vuonna artikkeliteoksen Suurmiehistä rahvaannaisiin. Tässä kirjassa dos. Esko M. Laine kirjoittaa herrnhutilaisten tavasta kirjoittaa hengellisiä omaelämäkertoja. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta tällaiset elämäkerrat ovat suomalaiselle lukijakunnalle tuntemattomia.

Elämäkerroista on myös luettelo. Luettelossa on mukana myös Matthias Nyberg  s.28.3.1714 - k.5.4. 1757 Saramaccassa Surinamissa.  Erikoista on, että luettelossa on aivan samoilla päivämäärillä kaksi muutakin Nybergiä. Selvittely jatkuu.


Mattias Nyberg lähti Surinamiin 1756

lauantai 13. joulukuuta 2014

Piispa Munib Younan kaipaa resursseja koulutukseen Lähi-idässä

Berliinissä toimiva journalisti Benjamin Lassiwe on haastatellut Evankelis-luterilaisen Jordanian ja Pyhän maan kirkon piispaa Munib Younania. Haastattelu on julkaistu Im Lande der Bibel -lehdessä.

Haastattelussa piispa Younan kommentoi kriittistä tilannetta Lähi-idässä.

- IS -järjestön vahvistuminen ei ole tapahtunut tyhjiössä. Viime vuosien aikana islamilaiset äärimmäisyyssuuntaukset ovat vahvistuneet. IS:n haaveilema kalifaatti ei huoleta ainoastaan kristittyjä, vaan myös maltillisia muslimeja. Kristityt, sunnit, shiialaiset ja jesidit ovat vaaravyöhykkeessä. Ilmiöön liittyy globaalimpi tausta mm. Boko Haramin toiminta Nigeriassa, kertoo Younan.

- Hänen mukaansa lännen tulisi vahvistaa Lähi-idän sivistyspohjaa ja alueen demokraattisia pyrkimyksiä. Terrorismin heikentäminen vie aikansa.

- Piispa ei mainitse mitään yksityistä virhettä, jota lännen edustajat olisivat konfliktissa tehneet.  Länsi on syrjäyttänyt vanhan hallinnon, mutta uutta turvallisempaa ja demokraattisempaa yhteiskuntaa ei ole tullut tilalle, kertoo piispa Munib Younan,

Lähde: Im Lande der Bibel 3/2014, 32-33.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kansankirkko vai kansojen kirkko?

Suomen ev.lut. kirkkoa on pidetty kansankirkkona, koska suurin osa suomalaisista on sen jäseniä. Viime aikoina tästä on keskusteltu, koska kirkon jäsenyys näyttää olevan monilla hukassa ja he klikkaavat itsensä ulos. Ovi käy molempiin suuntiin.

Kansankirkko näkee itsensä yhden kansallisuuden piirissä, kuten nimikin sanoo: Suomen ev.lut. kirkko. Suomeen muuttaa väkeä enenevässä määrin muualta ja näin "kansallisuuksien" määrä kirkon piirissä kasvaa. Mitä se tarkoittaa?

Ainakin erilaisuuden sietokyky joutuu koetukselle. Suomi on muutenkin, mutta esimerkiksi koululaitoksen kautta hyvin yhdenmukainen maa. Tähän vieraan ei aina ole helppo tulla sisään.

Inkerin kirkko on kahdessa vuosikymmenessä Venäjällä kulkenut tien kansankirkosta kansojen kirkoksi.

Alkukirkko oli kansojen kirkko.

Mitä tarvitaan:

1. Rohkeutta ottaa uusia tulokkaita vastaan ja huomata vieras. Yksi paimenen tuntomerkki, joka sopinee seurakunnallekin, on vieraanvaraisuus. Aito kohtaaminen on henkilökohtaista. Lappu ilmoitustaululla tai netissä ei riitä.

2. Tilaisuuksissa tulee olla tulkkauslaitteita, jotta ainakin aluksi tulija ymmärtää, mistä puhutaan.

3. Voiko hengellinen tilaisuus olla pidemmän päälle kaksi tai kolmikielinen. Yhdistetäänkö kaikki tulijat suomalaiseen jumalanpalvelukseen, vai onko vuonna 2040 sunnuntaisin suuri määrä erikielisiä jumalanpalveluksia vuorotellen? Saavatko vähemmistökielet ruotsinkielisten tapaan oman alueellisen hiippakunnan piispoineen?

4. Maahanmuuttajien kasvoja näkyy hallinnossa ja vastuunkannossa, koulutuksessa...

5. Hengellisen musiikin tulee avata ovia eri suuntiin.

6. Maahanmuuttajat elävät diasporatilanteessa. Diasporatilanne vaatii kehityksen tutkimista ja ennakointia. Sukupolvet eriytyvät viiveellä. Jos ei osata nähdä muutoksia, tulee yllätyksiä. Suomen islamilainen yhteisö elää parhaillaan yllätysten keskellä.

 Jatka listaa eteenpäin itse.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Lapset lähetystyössä



Suomen lähetysneuvosto järjesti tänään Hyvinkäällä seminaarin, jossa käsiteltiin lähetystyössä olevien lasten kysymyksiä. Suomalaisten lähetystyöntekijöiden matkassa on paljon eri ikäisiä lapsia. Lähetysjärjestöt joutuvat pohtimaan lasten kysymyksiä, joista mm. koulukysymykset koskettavat kaikkia.

Psykologi Mirja Säiniö piti teemasta alustuksen, jossa hän käsitteli lasten kehitysvaiheita ja avasi siihen liittyviä kysymyksiä. Lapset joutuvat elämänkulussaan käymään lävitse vaiheita, joihin elämä vieraalla maalla tuo lisää työstämistä. Mirja Säiniö tarkasteli lapsen kehitystä John Bowlbyn (1907-1990) kehittämän kiintymysteorian valossa.

Lasten kehitysvaiheiden tuntemus auttaa lähetysjärjestöä  mm. rekrytoinnissa. Esimerkiksi murrosiässä olevien lasten voi olla vaikea sopeutua uusiin oloihin, jos perhe lähtee ensimmäistä kertaa.

Mirja Säiniön alustuksen pohjalta etsittiin ryhmissä vastauksia muutamiin kysymyksiin ja mietittiin, millä tavalla lasten näkökulma voitaisiin tiedostaa, tunnistaa ja ottaa paremmin huomioon.


tiistai 4. marraskuuta 2014

Salaperäinen Pohjois-Korea päättää, mitä haluaa kertoa

Pohjois-Korea on ollut kristittyjen vainojen listoilla ykkösenä. Maassa kristittyjen ihmisoikeustilanne on maailman valtioista vaikein.

Norjalainen Utsyn -lehden numerossa kerrotaan matkasta, jonka kokemuksia kertovat Dagen-lehden toimittaja Kari Fure, Stefaus-allianssin aikaisempi johtaja Björn A. Wegge ja Open Doorsin tiedotusjohtaja Stig Magne Heitmann. Heitmann ja Wegge ovat julkaisseet kirjan Kims paradis- folkets tragedie (suom. Kimin paratiisi- kansan murhenäytelmä).

Kirjoittajat ovat haastatelleet pohjois - korealaisia maasta muuttaneita pakolaisia. Pohjois - Koreassa haastatteleminen on mahdotonta.

Kristityille maan tilanne on hyvin vaikea. Jotkut karkotetaan työleireille.

Vaikka kristityillä on vaikeaa, sata vuotta sitten puhalsivat Koreassa herätyksen ajat. Etelä-Korea on kasvava lähetysmaa, jonka hengellisiä juuria on näissä herätyksissä.

Pohjois-Korean aikaisemman johtajan Kim Il Sungin  (s.1912)taustalla oli oma ideologia, jonka varjot ulottuvat nykypäivään. Se on sekoitus konfutselaisuutta, buddhalaisuutta, kristinuskoa, kommunismia, stalinismia ja maolaisuutta. Magne Heitmannin mukaan korealainen juche- ideologialla on uskonnon piirteitä. Juche on pyrkimys soveltaa marxismia korealaisella tavalla.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Burkina Faso veitsen terällä

Keski-Afrikassa sijaitsevassa Burkina Fasossa on viime päivinä ollut levotonta 28.10. alkaen.

Levottomuudet kohdistuivat maan presidenttiä vastaan, joka pakotettiin eroamaan. Mielenosoittajat ovat kohdistaneet iskunsa julkisiin rakennuksiin ja tuhonneet omaisuutta.

Tästä saattaa syntyä koston kierrettä, jota on vaikea pysäyttää.

Armeija on ottanut maassa väliaikaisesti vallaan pyrkien järjestämään vaalit. Tulevaisuus on avoin.

Nyt: Odotetaan väliaikaisen ylimenokauden johdon siirtyvän siviilihallinnolle.

Rauhan palautuminen maahan on kristittyjen rukousaihe.

 Lisää:
BURKINA FASO 

UUTISIA: YLE

BURKINA FASO PROFIILI: BBC

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Uskonpuhdistuksen muistopäivä etiopialaisittain

Lokakuun viimeistä päivää viertetään uskonpuhdistuksen muistopäivänä. Päivä määräytyy siitä, että 31.10.1517 Martti Luther julkaisi 95 teesiään kirkon tilasta Wittenbergissä Saksassa.

Tasan kolmen vuoden kultuttua tästä päivästä tulee kuluneeksi 500 vuotta. Luterilaisissa kirkoissa kautta maailman valmistaudutaan jo juhlavuoteen. Juhlavuosi antaa hyvän mahdollisuuden  uskon perusteiden esillä pitämiseen kirkossa ja myös laajemmin yhteiskunnassa. Olisi hyvä, että koulut ottaisivat sen ohjelmaansa. Muualla maailmassa olen nähnyt sellaistakin odotusta, että juhlavuosi voisi tuoda käänteen maailman luterilaisten kirkkojen suuntaan.

Uskonpuhdistuksen keskeisiä periaatteita oli:
1.  Raamattu on uskon ja elämän ylin ja korkein ohje, jonka valossa kaikkea kirkossa on arvioitava.
2. Pelastus on yksi uskosta.

Jotta jokaisella olisi mahdollisuus lukea Raamattua, uskonpuhdistus antoi merkittävän sysäyksen raamatunkäännöstyölle Euroopassa ja välillisesti myöhemmin muualle maailmaan. Samalla kirkko tuki kansan lukemaan opettamista. Etiopiassa raamatunkäännöstyö on vielä kesken, vaikka hyvässä vauhdissa.

Juhlavuoden viestosta Etiopiassa uutisoi Evankelisen Mekane Yesus -kirkon uutissivusto. Päivän kunniaksi oli jalkapallo-ottelu Etiopiassa olevien lähetystyöntekijöiden ja kirkon työntekijöiden välillä. Uutisessa muistutetaan siitä, että uskonpuhdistajat ottivat riskin kirkon uudistamiseksi. 

Globaali maailman tilanne on edennyt niin, että tästä 55 vuotta sitten perustetusta kirkosta on jäsenmäärällä mitattuna noussut ehkä jo suurin luterilainen kirkko maailmassa. 

EECMY Reformation day



torstai 30. lokakuuta 2014

Uusi tie 50 vuoden iässä

Uusi tie -lehti saavutti eilen 29.10. 50 vuoden iän. Tuon verran tulee kuluneeksi lehden näytenumeron ilmestymisestä puoli vuosisataa sitten lokakuussa 1964. 

Uuden tien alku oli kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Tässä se ei poikennut monista muista hankkeista. 50-vuotisjuhlassa  lehden ensimmäinen toimittaja rovasti Per-Olof Malk muisteli puhelua, jossa hänen tuli päättää aloittaako hän lehden toimitussihteerinä. Ilman hänen suostumustaan hanke raukeaisi. Hän suostui ja  Uusi  tie lähti liikkeelle ja levikki nousuun. Levikin nousua tarvittiin talouden vakiinnuttamiseksi.

Juhlassa kuultiin monia hyviä puheenvuoroja. Entinen Kyrkpressenin päätoimittaja Stig Kankkonen analysoi aikamme median murrosta ja kristillisen lehden asemaa siinä. Hänen mukaansa meidän tulee tarkastella aikaamme Raamattu toisessa kädessä ja maailman tapahtumat toisessa. Toimittaja on vastuussa lukujoille siitä, että nämä saavat oikeaa tärkeää tietoa maailmasta. Raamatun näkökulma on kristillisille lehdille erityisen tärkeä, koska muut mediat eivät sitä anna.

Toimittaja luo todellisuuksia lukijoille. Todellisuudet muokkaavat elämää. Sanalla on voimaa ja tämä tuo vastuuta.

Stig Kankkonen arvioi toimittajan työn haasteita aikanamme, jossa monet mediat elävät rinnakkain ja monenlainen kohina haittaa viestin perille menoa. 

Toimituksilla on tapana tehdä samoista aihaista juttuja. Kun yksi keksii aiheen, toiset seuraavat perässä. Vaikka välineet lisääntyvät, se ei aina tuo lisää vaihtoehtoja ja lisäarvoa. Eri välineistä tulee samaa aineistoa.

50 -vuotisjuhlassa kukitettiin henkilöitä, jotka olivat mukana Uusi tie -lehteä ideoimassa ja synnyttämässä. 

Yhtiö ja lehti ansaitsisi näistä vaiheista historian, jotta lehden alussa ollut tehtäväksianto voidaan siirtää tuleville polville sellaisena kuin se nähtiin, kun lähdettiin liikkeelle.

Lisää:
Uusi tie -lehti 50 vuotta

torstai 23. lokakuuta 2014

Bulgarian postia

Bulgaria on Itä-Euroopan maa, jossa asuu yli 7 miljoonaa asukasta. Vaikka asukkaita on enemmän kuin Suomessa, pinta-ala on kolmannes Suomen pinta-alasta. 

Maassa on vuoristoalueita, joiden korkeimmat kohdat ulottuvat vajaaseen kolmeen kilometriin. 

Bulgarialla on pitkä historia, jota esitellään aina Rooman valtakunnan aikaan saakka. Uusimman ajan merkittävä taitekohta oli Turkin sota, joka päättyi rauhansopimukseen 3.3.1878. Venäjän tuella bulgaarit vapautuivat Ottomaani-imperiumista, jonka aikaa oli kestänyt lähes 500 vuotta. 

Tästä asiasta bulgaarit ovat kiitollisia Venäjälle ja kaikille heidän puolestaan taistelleille. Aleksanteri Nevskin katedraalin ovessa on teksti, jossa kiitokset osoitetaan myäs niille suomalaisille, jotka taistelivat Suomen kaartissa Bulgarian vapauden puolesta. 

Tämän jälkeenkin Bulgarian historia on ollut vaiheikas, josta ei ole puuttunut käänteitä. Vaikka toisessa maailmansodassa Bulgaria oli Saksan puolella, se ei julistanut sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Bulgaria selvisi melko pienin vaurioin holokaustista eikä suostunut Saksan vaatimiin juutalaisten luovutuksiin.

Bulgariaa yhdistää Venäjään kieli ja ortodoksinen kirkko. Bulgarialaiset ovat ortodokseja, mutta Ottomaaniajan perintönä maassa on myös merkittäviä vähemmistöjä kuten turkinsukuista Millet-kansaa ja romaneja. Näiden asema ei ole helppo ja monet ovat muuttaneet Eurooppaan Saksaan tai Ranskaan leivän perässä. Tämä on yksi suurimmista koko Itä-Eurooppaa koskettavista sosiaalisista ongelmista.

Lisätietoja:
Bulgaria. Operation World

maanantai 22. syyskuuta 2014

Arkisto -aarre oikein käytettynä



Lähetysjärjestöjen arkistot tallettavat lähetystyön kokemusta. Mishkan -lehti julkaisi numeron 49/2006 arkistoinnista. Lähetyshistoria tietää kertoa legendsaarisia tarinoita arvokkaiden aineistojen hävittämisestä.

Aika monelle arkistointi saattaa olla vierasta puuhaa. Arkistoinnilla tarkoitetaan asioiden säilyttämistä sellaisessa järjestyksessä, että sitä voidaan hyödyntää myöhemmässä tutkimuksessa ja asioita esiteltäessä.

1. Arkistoiti sisältää ajatuksen toiminnan arvostuksesta. Sellainen säilytetään, joka koetaan arvokkaaksi. Moni hävittää arvokasta ja herää vasta jälkeenpäin.

2. Arkistointi säilyttää kokemusta kirjattuna. Parempiin tuloksiin päästään, jos otetaan opiksi aikaisemmasta hyvästä kokemuksesta.

3. Ilman lähteitä asiat jäävät muistin varaan. Kun muisti pettää, muistetaan eri tavalla asioita. Tästä syntyy riitoja. Riitely käy kalliiksi.

4. Pitkässä juoksussa vain siitä voidaan kertoa, mistä on lähteitä. Muusta on vaiettava.

5. Arkiston tulee olla sellainen, että asia tai jakso voidaan kuvata riittävällä tarkkuudella. Materiaalia tulee olla riittävästi.

6. Jotta oilisi arkistoitavaa, tulisi asioita kirjoittaa muistiin. Muistia parantavat muistiot ja kirjeet. Paperille pantu säilyy paeremmin. 

7. Nykyinen digitaalisuuden ylenmääräinen painotus, voi arkistoinnin näkökulmasta osoittautua muutaman vuosikymmenen päästä hölmöilyksi. 

8. Arkistoinnnin perustana on järjestys. Järjestyksen perustana ovat luettelot. Hyvä systeemi auttaa löytämään.

9. Lähetystyössä on kanasainvälisesti painotettu arkistojen merkitystä, koska muutoin lähetystyön kokemus menee hautoihin.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Lahjonta - kiusallinen kulttuurin vaiva

Maassa maan tavalla, sanotaan Suomessa. Joissakin maissa asioita hoidetaan rahalla eli lahjotaan.

Oikeusistuimessa ei voi olla varma oikeudenmukaisesta päätöksestä, jos tuomari on lahjottu tai tällaista voidaan epäillä.

Transparency International julkaisee säännöllisesti listoja, joissa maailman maat luokitellaan korruptiotason mukaan. Suomi saa tässä arvon 3 eli pronssitilan. Se merkitsee, että suhteellisesti maassamme on vähän lahjontaa tai se tulee ilmi. Kärkiryhmässä ovat mm. Tanska, Uusi-Seelanti ja Suomi. Pohjoismaat ovat yleensä korkealla.

Jälkipään maita kiusaavat sodat tai muut ongelmat. Niitä ovat Somalia, Afganistan tai Pohjois-Korea.
Näissä maissa virkamiesten palkat ovat huonot, mikä nostaa esiin tarpeen saada lisää rahaa.
Onko palkka, jolla ei elä, oikeudenmukainen?

Korruptio on kiusallinen kulttuurin vaiva.

Corruption perceptions index

Transparency International

Lähde: Idea Spektrum 38/2014

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Tunnustuskirjat swahiliksi

Teologian tohtori Anssi Simojoki täytti joitakin päiviä sitten 70 vuotta. Hänen merkkipäiväkseen julkaistiin juhlakirja "Niinkuin se kirjoitettu on, niin se myös paikkansa pitää". Kirjassa on lukuisia artikkeleita päivänsankarin elämästä ja häntä lähellä olevista teologisista teemoista.

Anssi Simojoki vietti pitkälle toistakymmentä vuotta perheineen lähetystehtävissä Keniassa ja matkaan tarttui myös luterilaisen missiologian pohdiskelua. Tässä yhteydessä kiinnitän huomiota vain yhteen "Luterilaisten tunnustuskirjojen kääntämien swahiliksi 1995-2011".

Suomessa tunnustuskirjojen julkaisemista äidinkielellä voidaan pitää itsestään selvyytenä. Näin ei kuitenkaan ole. Omana opiskeluaikanani käytettiin paljon aktikvaarien apua, kun painos oli loppunut.  Esimerkiksi naapurimaassamme Virossa ei ole tietojeni mukaan saatavilla kansissa olevaa Sovinnon kirjaa.

Anssi Simojoen näkynä oli kääntää Tunnustuskirjat swahilin kielelle, jota puhuu karkeasti laskien kymmeniä miljoonia ihmisiä toisena kielenään  Itä-Afrikassa. Käännöstyö noissa oloissa oli pioneerihanke, jolla on suuri identiteettiä luova merkitys Kenian, Tansanian ja muiden maiden swahiilia puhuville luterilaisille kirkoille.  Artikkeli tästä kertoo kootusti ja tiiviisti työn vaiheet nousut ja laskut aina maaliin tuloon saakka.

Hyvin mielenkiintoista oli lukea vaikeuksista löytää vastineita tunnustuskirjojen teologiselle kielelle ja siinä käytettyjä konsteja ja apuneuvoja.  Swahili on saanut vaikutteita muista kielistä ja näiden vaikutus tuli ottaa huomioon.

Joissakin kohdin tuli mieleeni, että käännöstyön suunnittelussa olisi saattanut olla hyöttyä tutustumisesta raamatunkäännöstyön hallintoon ja tarkastusperuiaatteisiin. Nyt joitakin pyöriä jouduttiin keksimään uudelleen Afrikan helteessä.

Kun Tunnustuskirjat swahilin kielellä on kädessä, maaliin on päästy ja se on pääasia.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Maahanmuuttajatyö puhutti Kansanlähetyksen vastuunkantajia

Kansanlähetyksen syyskausi käynnistyi kuluvan viikonlopun vastuunkantajaretriitillä syyskuun alussa. Samalla oli mahdollisuus katsoa taaksepäin ja suunnata jo vuoteen 2015.

Tällä kerralla keskusteltiin toimintasuunnitelman yhteydessä mm. maahanmuuttajatyöstä, johon haluttiin enemmän painopistettä kotimaantyössä. Suomi on murroksessa ja maahamme muuttaa enenevässä määrin väkeä eri kulttuureista. Heidät tulisi kohdata evankeliumilla esi kertaa tai muuten vain kutsua mukaan seurakunnan toimintaan.


Olisi eduksi, jos Kansanlähetykseen kasvaisi avoin ja vastaanottava ilmapiiri, jossa maahanmuuttajat luontevasti huomioidaan ja kutsutaan mukaan.


Yhtenä kysymyksenä on, tulisiko palkata tähän työhön erityisesti henkilöitä vai kouluttaa jo olemassa olevia tehtävään?  Joka tapauksessa tarvitaan lisää voimavaroja, jos asia hoidetaan työntekijävoimalla.


Keskustelussa jäi ehkä tunnistamatta jo tehty työ:


1. Maahanmuuttajiin suuntautuva pienpiiritoiminta.

2. Aiheeseen, mm. islamiin, perehdyttävä koulutus.
3. Monien yksityisten yhteydet, jotka eivät näy julkisuudessa.

Tällä linjalla voitaneen jatkaa pohtimalla, miten jokainen omlla paikallaan voisi kohdata Suomessa asuvia ulkomaalaisia omassa ympäristössään? Mihin heitä voisi kutsua mukaan? 


Työntekijöiden suuntaaminen tähän toimintaan varmaan toisi jäntevyyttä, suunnitelmallisuutta ja vahvistaisi työssä tarvittavaa asiantuntemusta.


perjantai 22. elokuuta 2014

Ruotsiin paremman elämän perässä

Suomessa YLE lähetti äskettäin dokumentin, joka kertoi Ruotsiin kutsutuista kamerunilaisista metsänistuttajista. He tulivat naapurimaahamme suurin toivein, mutta joutuivat pettymään. Kutsuja Skogsnicke Ab ei hoitanut hommiaan ja suorastaan polki tulijoiden oikeuksia ja palkkoja. Kamerunilaisten mielestä heitä pidettiin Ruotsissa orjina.

Koska kamerunilaisista osa oli ottanut kotimaassaan lainaa matkaa varten, he joutuivat pahaan välikäteen. Kotimaahan ei uskaltanut palata. Kotiväen edessä häpeäkin oli melkoinen. 

Ruotsin TV:n tutkivan journalismin yksikkö näyttää havainnollisesti, mitä seuraa, kun afrikkaisille annetut lupaukset jäävät toteutumatta. Haastattelija haastattelee Ruotsissa työtä tehneitä, heidän omaisiaan Kamerunissa, Skogsnicke AB:n johtajaa sekä häneltä alihankinnan ottanutta naapurin metsäjättien SCA:n ja Holmenin johtajia. 

Ohjelma kelpaa havaintoesimerkiksi vaikeuksista, jota afrikkaiset työntekijät saattavat pahimmillaan Euroopassa kohdata. Ongelmat laajenevat kotiseudulle Kameruniin ja aiheuttavat sukulaisille ahdistusta.

Muutettavat muuttaen ohjelman opetus koskettaa kaikkia vastaavantyyppisessä työssä olevia kutsujia. Vierastyövoiman tai stipendiaattien kutsujalla on paljon velvollisuuksia sekä sopimuksin kirjattuja että moraalisia. 

Hänen on:
1. Tunnettava kaikki kutsujan velvollisuudet.
2. Tiedettävä mitä lupaa.
3. Pidettävä lupauksensa.
4. Kohdeltava muita niinkuin tahtoisi itseään kohdeltavan.

Tarinalla on elokuvamainen loppu. Kun ohjelma esitettiin Ruotsissa, kansalaiset panivat hatun kiertämään ja kamerunilaiset saivat korvausta vaivoistaan.

torstai 7. elokuuta 2014

Mosulin kristityt vainottuina Irakissa

Mosul on Irakin pohjoinen suurkaupunki, jossa on yli 1,4 miljoonaa asukasta. Kaupungissa asuu myös vähemmistöjä, joista osa on kristittyjä.

Radikaalin islamilaisen ISIS-järjestön joulut ovat pakottaneet Mosulin kristittyjä lähtemään kodeistaan. Heitä on kehotettu kääntymään islamiin. Uhkana ovat myös verot - tai kuolema. Kristittyjä on velvoitettu laittamaan erityinen merkki kotinsa seinälle. Tässä mielessä vaino muistuttaa 1930 -luvun juutalaisvainoja, holokaustia.

Menneinä vuosina on tuhottu 118 kirkkoa. Nämä ovat olleet alueella olleita roomalais-katolisia, ortodoksisia tai evankelisia kirkkorakennuksia. Tuhotuista rakennuksista lasketaan Bagdadissa olleen 45, Mosulissa 64, Kirkukissa 8 ja yksi Ramadissa.
Kristittyjen määrä Irakissa lasketaan sadoissa tuhansissa ja heidän historiansa ulottuu 1800 vuoden ajalle. Koko tapahtuma heijastelee laajemminkin Lähi-idän kristittyjen vaikeaa tilannetta.

ISIS on radikaali, poikkeuksellisen julma islamilainen jäsjestö, joka havittelee jonkinlaista Irakin rajat ylittävää islamilaista valtiota Suur-Syyriaa. Se on valloittanut osia Irakista ja pyrkii saattamaan alueille islamilaisen sharian. 

Tietojen mukaan ISIS -taistelijoiden eteneminen tietää vainoja myös muslimeille, mm. shiialaisille.

Lisätietoja Irakista Operation World

Lähde: Idea Spektrum Nr.32/33 6.8.2014.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lausannen liikkeen perustamiskokouksesta 40 vuotta

Lausannen liikkeenä tunnettu lähetysliikehdintä kokoontui Sveitsin Lausannessa heinäkuun 16.-25. päivinä 1974. Tuossa kokouksessa julkistettiin Lausannen julistuksena (Lausanne Covenant) laadittu lähetystyön perusteita koskeva asiakirja. Asiakirjalla oli aikanaan ja on siitä lähtien ollut suuri merkitys lähetyksen ominaislaadun muistuttajana.

Aika ajoin lähetystyössä joudutaan rajankäyntiin, jossa kysytään, mistä siinä on kysymys. Vaikka Jeesus antoi lähetyskäskynsä ja siinä tavoitteen, sanoman ja välineet, lähetystyön olemus tuppaa monilta unohtumaan.

Tällä hetkellä Lausannen liike on jonkinlaisessa tienristeyksessä. Aikaisemmat suunnannäyttäjät ovat siirtyneet sivuun ikänsä vuoksi ja nuorempi sukupolvi astuu esiin. Eteläiseltä pallonpuolliskolta nousee uusia toimijoita mukaan. Se on iloinen asia.

Paineita luovat sellaiset sosiaalisen toiminnan liikkeet, jotka muuttavat evankeliumin tämänpuoleiseksi sanomaksi ja irroittavat evankeliumin juuriltaan. Sana rististä ihmisen toivona uhkaa hämärtyä.

Maailmanlähetys voi säilyttää kurssinsa, jos sillä on:

 1. Selvä trinitaarinen pohja Isan, ja Pojan ja Pyhän Hengen elämässä ja toiminnassa.
2. Raamatusta nouseva käsitys synnistä ja sen syyvyydestä. Tästä uskonpuhdistajat muistuttivat.
3. Kirkas käsitys Kristuksen ainutlaatuisuudesta ihmisen ainoana toivona.
4. Kirkas evankeliumi, jossa syntinen saa pelastuksen Jeesuksen sovitustyön tähden.
5. Evankeliumin sytyttämänä näky sen viemisestä lähelle ja kauas ja lähimmäisen auttamisesta eri tilanteissa.



maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kansanlähetyksen linja

Terveisiä Kansanlähetyspäiviltä Jyväskylästä!

Kansanlähetyspäivät järjestettiin Jyväskylässä, joka on sijainniltaan erinomainen paikka tällaisten juhlien järjestämiseen. Eri puolilta Suomea on kohtuullinen matka keskelle Suomea Jyväskylään.

Sääkin suosi juhlia. Aurinko paistoi, vaikka tapahtuma oli hallissa ja muissa sisätiloissa eri puolilla juhla-aluetta.

Yksi Kansanlähetyspäivien odotetuimpia puheenvuoroja on lähetysjohtajan puheenvuoro, joka aikaisemmin oli nimellä polttopisteessä, nykyisin linjapuhe. Siinä otetaan kantaa ja näytetään suuntaa. Meidät on kutsuttu elämään ajassa, jossa erilaiset tienviitat osoittavat eri suuntiin. Suunnan näyttäminen on sen vuoksi tärkeää.

Lähetysjohtaja Mika Tuovinen mainitsi:

"Haluan nähdä Kansanlähetyksen, jossa kunnioitetaan Raamattua ja halutaan toimia sen mukaan. Täydellistä joukkoa täällä ei ole, on monia heikkoja ja vajavaisia., väsyneitä ja rikkinäisiä. Se mikä yhdistää on samanlainen luottamus Raamattuun ja Jeesukseen."

" Käsityksemme avioliitosta muuttuu.  Jumala asetti avioliiton jo paratiisissa yhden miehen ja yhden naisen liitoksi. Tämä vahvistetaan Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Kirkkomme opetuksessa ja kaikissa virallisissa dokumenteissa tämä asia on kirkkaasti sanottu. Muutospaine avioliiton vääntämiseksi toisenlaiseksi on kova, mutta meidän tulee pysyä siinä, mitä Raamatu tästäkin sanoo."

Mika Tovinen kehotti lukemaan Raamattua. Säännöllinen Raamatun lukeminen antaa kristitylle suuntaa elämään.

Mika Tuovisen linjapuhe kannattaa lukea  itse





sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

YLE:n outo kampanja


Viime aikoina on puhuttu paljon avioliiton olemuksesta ja perheestä. Asia on kristillisen uskon ja yhteiskunnan kannalta mitä keskeisin. Siitä riippuu kansan tulevaisuus. 

Viime viikolla tiedotusvälineissä sai näkyvyyttä uudenlainen malli, jossa avioliiton perustana ei olisi sukupulen kaksinaisuuteen perustuva miehen ja naisen välinen yhteys vaan kahden saman sukupuolen yhteys. Tämä markkinoidaan avoimesti "tasa-arvoisuuden" retoriikalla.


Kiinnitän huomion vain yhteen median näkökulmaan. Yleisradion ohjelmatarjontaa, ohjelmamainoksisa ym. katsomalla  saa käsityksen, jonka mukaan YLE olisi jotenkin markkinoimassa uudenlaista avioliittomallia. Muuten ei ole ymmärrettävissä tämän aiheen  määrä, jota pusketaan esille ohjelmatarjonnassa kuin läpäisyperiaatteella. 


Ilmiö tuo mieleen 1960-luvun YLE:n jossa tietynlainen yhteiskunnallinen näkökulma tulvi yli äyräiden reporadion aikana.  Kampanjassa mukana olevalla kritiikki unohtuu tai se on valikoivaa. Katsojan näkökulmasta tällainen ohjelmapolitiikka epäilyttää. 


Miksi verovaroilla tuettu  YLE kampanjoi? 


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Raamatunkäännöstyön tilasto 2014

Eilen tuli julki Yhtyneiden raamattuseurojen uusin raamatunkäännöstyön tilasto. Tilastoa julkaisee Suomessa Pipliaseura.

Maailman raamatunkäännöstyö jakaantuu karkeasti kahteen uomaan. Yhtyneet raamattuseurat huolehtii suurten kielten käännöksistä ja Wycliffe raamatunkääntäjät pienistä.  Molemmat julkaisevat tilastoa, joka hivenen poikkeaa toisistaan.

Uusimman tilaston mukaan koko Raamattu on käännetty 491 kielelle. Jokin osa Raamatusta on käännetty 2551 kielelle. Viime vuoteen verrattuna on päästy eteenpäin muutamilla kielillä.

Jokainen uusi käännös varsinkin ensimmäistä kertaa on suuri merkkitapaus kansan ja kielen vaiheissa. Suomalaisilla oli tämä hetki vuonna 1548, jolloin saatiin Uusi testamentti suomeksi.

Parhaillaan eletään raamatunkäännöstyön huippuaikaa, jolloin työtä tehdään laajalla rintamalla. Neuvostoliiton hajoaminen toi Venäjän vähemmistökielet mukaan käännöstyöhön niiden omilla kotiseuduilla. Toki Neuvostoliiton aikana Tukholmassa perustettu Raamatunkäännösinstituutti teki tätä työtä.

Yhtyneet raamattuseurat laskee käännöksen kestävän keskimäärin 12 vuotta. Itse sanoisin, että hyvissä olosuhteissa Uuden testamentin kääntäminen kirjoittamattomalle kielelle vie enemmän aikaa. Hyvissäkin olosuhteissa menee 15 vuotta. Vastatuulessa voi mennä kaksinkertainenkin aikamäärä.

Käännöstyössä yritetään motivoida kansaa lukemaan. Uudella tekniikalla omaa kieltä voi kuunnella vaikka internetin tai radion kautta. 

Raamatun kääntäminen on uskonpuhdistuksen lahja Euroopalle, nyt lahjaa jaetaan muulle maailmalle.

Kieli ja raamatunkäännöstyötilasto Wycliffe Global Alliance

torstai 12. kesäkuuta 2014

Unkarin kirkko taistelussa 1948-1987

Uusimmassa Kotimaa -lehdessä (12.6.) toimittaja Jussi Rytkönen on urakoinut merkittävän jutun Unkarin ev.lut. kirkon uusimmasta historiasta. Taustalla on tänä vuonna julkaistu sosialistisen Unkarin ev.lut.kirkkoa käsittelevä unkarinkielinen raporttikirja "Halo2", joka käsittelee kirkonjohtajia. 700 -sivuinen teos kaivaa kirkon, valtion ja turvallisuuspalvelun suhteita aikaisempaa syvemmälle.

Sosialistinen Unkari eli vuodesta 1948 alkaen kirkkotaistelun ajan, jossa kirkonjohtajien linjaukset vetivät eri suuntiin. Piispa Lajos Ordass valitsi vastarinnan ja kärsimyksen. Hänen seuraajakseen tullut Zoltan Kaldy valitsi yhteistoiminnan ja etsi kirkolle elintilaa sosialistisessa Unkarissa.

Raporttikirjan mukaan vaikeinta luettavaa monille ovat erilaiset raportit, joissa papit kertoivat ja raportoivat maan tiedusteluelimille toisistaan. Toisille raportit tiesivät "nousua", toisille vaikeuksia virkavallan kanssa.

Zoltan Kaldy oli karismaattinen saarnamies, mutta poikkeuksellisen kovaotteinen. Hän suivaantui Uusi tie -lehdelle ja Antti Kukkoselle kirjoitussarjasta 1960 -luvulla, jossa stipendiaattina ollut Kukkonen kirkoitti Unkarin oloista. Kaldy noteerasi Kukkosen kirjoitukset korkealle ja tuli Suomeen saakka selvittämään asiaa.

Suomalaisten kirkonmiesten keskuudessa Unkarin tilanne oli arka. Martti Simojoki piti Lajos Ordassia marttyyripiispana. Hän kehotti toisiakin piispoja vierailemaan tämän luona kotiarestin aikana 1970-luvulla. Arkkipiispa Mikko Juva valitsi toisenlaisen tien, jonka päässä oli Kaldyn valitseminen LML:n presidiumiin vuonna 1984 Budapestin yleiskokouksessa. Kaldyn kausi jäi lyhyeksi. Itä-Euroopan mannerlaatat alkoivat liikkua muutamaa vuotta myöhemmin.

Unkarin kirkkotaistelu on kutsunut selvittämään kirkkotaistelun perimmäistä luonnetta. Tämä kysymys etsii yhä vastausta. Siinä panoksena ovat aina ihmiskohtalot, maine ja elämä.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

EU:n 28 valtiota kirkkojen näkökulmasta

Saksalainen Idea Spektrum -lehti julkaisi muutama viikko sitten tiivistelmäsivun, jossa kuvataan lyhyesti EU:n 28 valtiota kirkkojen tai uskonnon näkökulmasta. Niitä, jotka eivät kuulu kirkkoihin nimitetään "ateisteiksi" tai "tunnustuksettomiksi". Ateisti -nimitys ei liene kovinkaan tarkka, mutta jostakin syystä tällainen ilmaus on valittu.

Kirkkoon kuulumattomien maiden viiden väestöllinen kärki on: 1. Tsekki 71,4% 2. Viro 54%, 3.Hollanti 46,9% 4. Latvia 38%  5. Iso-Britannia 34,5%. Jos Euroopassa lähetystyötä tulisi suunnata maallistuneisiin maihin, tässä olisi eräs strateginen vaihtoehto. Kolme näistä on Itä-Euroopan maita. Hollanti ja Iso-Britannia tunnetaan historiallisesti lähetysmaina. Tilanne muuttuu nopeasti.

Islamin näkökulmasta viiden kärki on:  1. Kypros 23,7% 2. Bulgaria 12,7% 3. Ranska 10,5% 4. Saksa 5,5% 5. Hollanti 5,4% . Suhteellinen osuus ei tee oikeutta määrille, koska maat ovat kovin erikokoisia. 

Euroopan sielusta taistellaan. Vastakkain ovat ranskalaistyyppinen ateistinen neutraliteetti ja kristillinen Eurooppa. 

Vuosi 1989 keikautti Euroopan päälaelleen siinä, että aikaisemmin ateistinen Neuvostoliitto vaihtui Venäjään, joka haluaa olla kristillisen uskon vartio liberalisoituvaa länttä vastaan.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Körttikapina 2014


Viime viikkojen termi "körttikapina" saattaa ensituntumalta tuntua oudolta. Sitä se onkin. Sanalla tarkoitetaan keskustelua Herättäjäyhdistyksen linjasta vuonna 2014.

"Kapinan" nostaneet ja keskustelua herättäneet ovat halunneet lehtitietojen mukaan kiinnittää huomiota Raamatun käyttöön, rukoukseen ja nuorisotyön linjaan. Muutettavat muuttaen samantyyppistä keskustelua on käyty Suomen lähetysseuran piirissä, viimeksi körttien mailla Vaasassa.

Körttejä ei pitkiin aikoihin ole kuvattu kapinaliikkeenä. Alatien liike on ollut maltillisista maltillisin, harkitseva ja ihmisen huomioon ottava.  Kapinasta voitaneen puhua liikkeen alkuaikoina, kun oltiin käräjillä Kalajoella vuonna 1839 ja saatiin oikeuslaitokselta kovat tuomiot.

 Kolmekymmentä vuonna myöhemmin pyydettiin elintilaa Nikolai I:n sensuuriajan Suomessa. Ehkä viime vuosidadan merkittävin kapinan aika oli 1932, jolloin heränneissäkin lienee ollut paljon niitä, jotka halusivat kohdata Mäntsälässä. Tuon aikeen pysäytti  Suomen historian ehkä merkittävin radiopuhe, jonka piti P.E.Svinhufvud.

Nykyisen kapinan juuret ovat sodan jälkeisessä ajassa, jossa pikku hiljaa körttiläisyyden piirissä jotkut vetivät henkeen hyvin karkeasti sanottuna "lundilaista teologiaa". Lundilaisuus tuli Ruotsista ja ymmärsi kristillisen uskon luomista ja etiikkaa painottaen tämänpuoleisena. Näin liikkeessä on ollut erilaisia suuntauksia, jossa vanhaa körttiperinnettä on edustanut pelkistetysti sanoen "malmivaaralaisuus", Jonas Laguksen perintö ja Siionin virret. Liike on halunnut hoitaa kaikkia juuri Siionin virsillä.

Virtaus, jota tässä kutsun pelkistäen lundilaisuudeksi, on kulottanut tietyssä mielessä hengellistä pääomaa. Siinä ensimmäinen uskonkappale on ottanut toisen ja kolmannen tehtäviä. Lundilaisuus ei ymmärrä  Ukon puhetta armon vilahduksista tai Kristuksen sisällisestä tuntemisesta. 

Viime vuosina kirkossamme kehä kolmosen suunnalta puhaltaneet radikaalit ja röyhkeät tuulet pakottavat kuitenkin kysymään perusteita,  ja siitä syntyy sitten tämän hetken kapina. Körttien lehdessä on ollut juttua, että mennään esimerkiksi ihmiskäsityksessä ajan tulen mukaan. Näin monen on vaikea luottaa linjaan.

Rukoilla sopii, että tässä kapinassa olisi uudistuksen alku ja paluu juurille. Sitähän me kaikki tarvitsemme.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ramadan ja 30 päivää rukousta muslimien puolesta

Islamin paastokuukausi ramadan alkaa 28.6. ja kestää kuukauden verran 27. päivään heinäkuuta. Tämä asia koskettaa noin 1,7 miljardia muslimia.

Kuukauden aikana muslimeja sitovat paastosäädökset, jotka rajoittavat syömistä ja juomista ennen auringonlaskua.

Maailman evankelinen allianssi kehoittaa kristittyjä rukoukseen muslimien puolesta.  Tätä varten on julkaistu erityinen rukouskalenteri, joka antaa rukoilijalle konkreettisia kohteita. Suomessa rukouskalenteria julkaisevat Suomen lähetysneuvosto, Suomen evankelinen allianssi sekä Kansainvälinen seurakunta.

Rukousaihe on, että muslimeille kirkastuisi Kristus pelastajana ja Vapahtajana henkilökohtaisesti. Tämä rukous on osa kristillisen kiskon lähetystehtävää.

Samalla kristittyjä kehotetaan etsimään luontevia kosketuskohtia muslimeihin ja ystävystymään myös heidän kanssaan

lauantai 17. toukokuuta 2014

Nigerialaistytöt Boko Haramin vankeina

Eri puolilla maailmaa kristittyjen ja muslimien välit ovat jännitteiset. Nigeriassa jännitteitä synnyttää Boko Haram -liike, joka nimensä mukaisesti vastustaa länsimaista koulutusta. Nigeriassa järjestö on hyökännyt tiettyjen alueiden kyliin surmaten tavallisesti kristittyjä kyläläisiä. Surmatöiden lisäksi liike synnyttää kauhua ja pelkoa, koska ei tiedä mitä yöaikaan voi tapahtua.

Boko Haramin viimeinen tempaus on noin 300 tytön sieppaaminen.

Boko Haram toimii Nigeriassa, joka on Afrikan väkirikkain maa. Nigeriassa asukkaita on noin 158 miljoonaa eli väkimäärällä mitattuna se kuuluu Euroopan suurimman valtion Venäjän mittaluokkaan.

Nigerialaisista 50% on muslimeja ja 40% kristittyjä. Luonnonuskonnon kannattajiksi lasketaan noin 6% asukkaista. Tilastot vaihtelevat.

Boko Haramn pyrkii islamilaisen lain voimaan saattamiseen väkipakolla, terrorilla ja kauhulla. Nigerian valtio on tähän asti ollut voimaton lopettamaan näitä iskuja. Järjestö on toiminut vuosien ajan, mutta viimeksi tapahtunut sieppaus on saanut maailmanlaajan huomion.

Miten Nigerian valtio laittaa Boko Haramin kuriin?
Nigerian  pohjoisten osien kristittyjen kärsimyksen määrä nousee mittaansa.
Lähde Idea Spektrum 20/2014, 11.

Lisätietoja: Nigeria

perjantai 2. toukokuuta 2014

Terveisiä Ukrainasta

Ukrainassa, Kiovassa, järjestettiin  Lausennnen liikkeen juutalaisevankelioimisen neuvottelukunnan (LCJE) kokous 28.4.-1.5. Ukraina oli valittu kokouspaikaksi, koska maassa asuu paljon juutalaisia, myös Jeesukseen uskovia. Ukrainan historia on holokaustin näkökulmasta traaginen.

Kun kokousta suunniteltiin, Ukrainan nykyinen tilanne ei ollut näköpiirissä. Kokousta ei kuitenkaan tarvinnut siirtää, vaan kaikki tapahtui alkuperäisen ohjelman mukaan. Siellä, missä liikuimme oli rauhallista. Ukrainalaiset pitävät tilannetta hyvin huolestuttavana, mutta media kertoo vain osatotuuden asiasta.

Tässä kommentoin vain Ukrainan yleistä tilannetta ja sitäkin hyvin lyhyesti.

Miksi Ukrainan kaltainen suuri maa (45 000 000 asukasta) ajattui kriisiin? Syitä on varmaan monia, mutta yksi kuulemistani vaikutti merkittävältä johtolangalta. Kriisin juuret ovat Neuvostoliiton ajassa ja sen hajoamiseen liittyneessä itsenäistymisessä. Itsenäistyminen tapahtui vailla riittävän selkeää poliittista ohjausta, miten eteen tulevia ongelmia ratkaistaan. 

Esimerkiksi maan teollisuuden suhteet katkesivat itsenäistymisvaiheessa. Neuvostoliitossa eri alueet erikoistuivat eri tuotteisiin. Kun alueet itsenäistyivät, teollisuudenalat joutuivat erilleen ja tilanne jouduttiin ajattelemaan uudella tavalla.

Maasta näyttää puuttuneen poliittinen johto, joka olisi näyttänyt suuntaa ja suunnitelmia, miten mennään. Demokratia tuo matkaan mutkia, koska erilaiset vallanvaihdokset saattavat viedä asioita eri suuntiin. Ja nyt sukset menivät ristiin ja kansa kohtasi Maidanin aikiolla.

Ukrainen itsenäistyminen toi vapauden ajan kirkoille Neuvostoliiton vaikean ajan jälkeen. Uskonnonvapauden näkökulmasta asiat ovat menneet hyvään suuntaan. Tämä ei tällä hetkellä näy evankelisten vähemmistökirkkojen kasvuna. Suuret kokoukset eivät nyt ole ajankohtaisia, vaan kristillinen sanoma menee eteenpäin yksilöiden välityksellä, kerrottiin.

Ukrainan valtakirkko on ortodoksinen kirkko. Myös katolinen kirkko on merkittävä vaikuttaja. Näiden suhteet evankelisiin kirkkoihin ovat enemmän tai vähemmän jännitteiset.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Malatyan surmatoeosta 18.4.2007 seitsemän vuotta

Turkin Malatyassa tapahtuneesta surmateosta on kulunut jo seitsemän vuotta. Surmansa saivat raa'alla tavalla saksalainen teologi Tilmann Geske ja hänen kaksi turkkilaista ystäväänsä.

Surmatyön selvittäminen jatkuu uusine käänteineen. Surmaajat pääsivät vapaalle, koska Turkissa tuli voimaan laki, jonka mukaan rikokset tulee selvittää viidessä vuodessa.

Tapahtumasta on kirjoitettu kirja En tahdo kostoa. Uusi tie 2009.

Surmaajat kotiarestiin. Seurakuntalainen.fi

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Etelä-Korea maailmanlähetyksen eturivissä


Etelä-Koreasta on noussut viimeisten vuosikymmenien aikana maailman johtavia lähetysmaita.
Uusin International Bulletin of Missionary Research  2/2014 kertoo KRIM -instituutin näkökulmasta korealaisen lähetystyön tilastoja.

Lähetystyöntekijöitä: 20085
Lähetysseuroja; 166
Lähetyslapsia; 17675

Korealaiset opettelevat lähetystyön kysymyksiä siinä missä muutkin. Lasten koulutus on korealaisesta näkökulmasta haasteellinen asia. Toinen haaste on toisten kulttuurien kohtaaminen. Kotimaasta käsin odotukset voivat joskus olla liian suuret ja perustua kuvitelmiin.

IBMR 38/ 2/2014.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ruanda on kristikunnan kysymysmerkki


Ruanda

On kulunut 20 vuotta Ruandan kansanmurhasta, jossa raa'alla tavalla surmattiin satoja tuhansia, 800 000 ihmistä. 

Lausannen liikkeen Kapkaupungin kokouksessa lokakussa 2010 pohdittiin tätä kysymystä kristillisen uskon ja opetuksen näkökulmasta. Eivätkö ruandalaiset olleet sisäistäneet kristillisen uskon rakkauden sanomaa, kun kansallinen konflikti kärjistyi järkyttäviin mittoihin. Tämä kysymys jäi leijumaan  ilman vastausta. Joka tapauksessa koettiin,että usko oli jotenkin jäänyt sisäistymättä.

Operation World -kirjan mukaan suurin osa ruandalaisista on kristittyjä. Asukkaita on yhteensä 11,4 miljoonaa. Näistä hutuja on enemmistö 85%, tutseja 14%. Molemmilla puolilla oli aktiivista kirkkokansaa. Miksi kristillisestä uskosta ei ollut vastavoimaa etnisen tunteen kiehuessa ylitse?

Kristillisen uskon kannalta kansallisuus on Jumalan luomistyöhön kuuluvaa rikkautta. Kansallistunne voi kuitenkin kiehua yli äyräiden ja saada aikaan järkyttäviä seurauksia. Ruanda ei ole ainoa esimerkki. Viime vuosisadalla 1930-luvun Saksa oli yksi esimerkki.

Emme mekään voi osoittaa sormellamme muualle. Voisiko kevät 1918 meillä toistua?

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kristinusko kiinnostaa Algeriassa


Algeria on yksi  Pohjois-Afrikan muslimimaista. Maa on välttänyt toistaiseksi Egyptin ja Syyrian kalteiset mullistukset. Pohjois-Afrikan maana Algerialla on historiallisesti taustanaan kristillinen perinne Rooman valtakunnan ajoilta. Sittemmin alue on ollut islamilainen ja kristtyjen asema on ollut tukala.

Tuore Idea Spektrum-lehti kertoo, että Algeriassa on tullut kristityksi 100 000 ihmistä viimeisen 30 vuoden aikana.  Suurin osa näistä kuuluu vähemmistöryhmiin kuten berbereihin.

Algerian väkiluku on vajaat 38 miljoonaa. Kristittyjä lasketaan olevan noin 1% verran. Näistä suurin osa on protestanttisia kristittyjä. 
Lähde: Idea Spektrum 2.4.2014
Algeria

torstai 3. huhtikuuta 2014

Smyrna marttyyriseurakunta

Vähä-Aasian Smyrna  mainitaan Uudessa testamentissa Ilmestyskirjassa. Smyrnan kristityt olivat saaneet kohdata ahdistuksia. Smyrna on marttyyriseurakunnan tyyppi.

Myöhemmin piispa Polykarpuksen kerrotaan kärsineen marttyyrikuoleman juuri Smyrnassa.

Sijaintinsa puolesta Smyrna oli satamakaupunki noin 80 km päässä Efesosta,  Kaupungin nykyinen nimi on Izmir. Vanhasta Smyrnasta kertovat rauniot.




maanantai 31. maaliskuuta 2014

Inkerin kirkon haasteena nuori sukupolvi

 
      Mihail Ivanov kertoi Inkerin kirkon ajankohtaisista tarpeista lauantain päivätilaisuudessa.           Tulkkina toimi Anna Ruha.

Idäntyön päivillä Ryttylässä 28.3.-30.3. pohdittiin Inkerin kirkkoa koskevia ajankohtaisia kysymyksiä.  Kirkon nuoriin pappeihin kuuluva Pietarin Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherra Mihail Ivanov (33), pohti seurakuntatyösä haasteita. Yksi suurimmista on saada seurakunnan yhteyteen nuori sukupolvi. Tämä on muidenkin perinteisten kirkkojen haaste Pietarissa, kertoi Ivanov.  Toisena asiana hän mainitsi seurakunnan terveen itsenäisen talouskehityksen.

Piispa Aarre Kuukauppi kertoi kirkon toiminnan laajenemisesta myös syrjäisille seuduille. Yksi näistä on Jakutiassa, jonne Kylväjä on lähettämässä työntekijöitä. Piispa kertoi, että Inkerin kirkko voi toimia vapasti Venäjällä. Sen sijaan Suomessa on ollut vastustustakin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

Inkerin kirkko haluaa kantaa vastuuta myös Suomessa asuvista inkeriläisistä ja etsii siihen avoimia ovia.

Inkerinkirkko.fi








sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen suvivirsi

Kevään varmoihin merkkeihin kuuluu keskustelu suvivirren veisaamisesta. Viimeksi keskustelu sai lispontta kun apulaisoikeuskansleri otti kannan, jossa hän pyrki eriyttämään kirkon ja koulun yhteistyötä. Vastaus oli annettu vapaa-ajattelijoiden valitukseen. 

Kysymys suvivirrestä koskettaa syvemmällä tavalla useitakin kirkon ja yhteiskunnan rajapintoja. Yksi esille nostettu käsite on neutraliteetti. Puumalaisen mukaan koulun tulee olla "neutraali". Sana "neutraali" ei sisällä vielä mitään, joten se vaatii tarkempaa määrittelyä.

Eurooppalaisessa keskustelussa neutaliteetin käsite tulee Ranskasta, jossa esim. katua, virastoa ja julkista silaa pidetään "neutraaleina". Evankeliumin julistaminen kadulla voi johtaa poliisimiehen puheille. Neutraalisuus koetaan puhdistavan katsomuksia pois näkyvistä.

Toisenlainen maa on Iso-Britannia, jossa ulkoilmatilaisuuksia on pidetty iät ja ajat. Kansallislaulussa pyydetään Jumalaa suojelemaan kuningatarta.  Suomen koulu on ollut lähempänä Iso-Britannian mallia kuin Ranskan vallankumouksen perintöä. Aiheesta on taitettu peistä yli 100 vuoden ajan. Venäjä lähti vuonna 1917 Ranskan malliin, mutta on nyttemmin palaamassa tältä tieltä takaisin.

Toisenlaisesta näkökulmasta katsottuna vapaus on vapautta veisata suvivirttä koulussa, kuten on tehty vuosikymmeniä. 

Saakoon suvivirsi kaikua vapaasti.





lauantai 22. maaliskuuta 2014

Malatya 18.4.2007 -surmaajat vapaalle jalalle

Turkin Malatyassa sattui huhtikuussa 2007 tapaus, jossa murhattiin kristitty teologi Tilmann Geske ja kaksi hänen turkkilaista ystäväänsä. Tapahtuma on saanut pajon kansainvälistä julkisuutta ja surmasta julkaistiin kirjakin suom. Jonathan Carswell & Joanna Wright: En halua kostoa. Uusi tie 2009.
Kirja kuvaa tapahtumia  surmatun puolison näkökulmasta.

Aikanaan Turkin poliisi otti murhatyön tekijät kiinni ja asiasta on käyty siitä lähtien oikeutta. Viimeisiin jutun käänteisiin kuuluu surmatyön tekijöiden vapauttaminen tai aresti sillä perusteella, että Turkissa säädetyn uuden lain mukaan jutut pitää käsitellä loppuun viiden vuoden kuluessa. Tämä aika on tässä jutussa mennyt umpeen.

Tapahtuma lisää kristittyjen piirissä pelkoa. Samalla koetaan, että teon vakavuuteen nähden surmatyöntekijöiden saama rangaistus ei ole ollut uhrien ja heidän omaistensa näkökulmasta oikeudenmukainen.

Tapahtuman muistopäivä on vuosittain 18.4.

Uutinen Saksassa Idea.de

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Venäjällä uskonnonopetusta vajaan 100 vuoden jälkeen

Vuonna 1917 Venäjä joutui vallankumouksen pyörteisiin. Kansa joutui samalla yhden ihmiskunnan suurimman kokeilun kohteeksi.

Vallankumouksen edustajat kielsivät Jumalan olemassaolon. Tämä merkitsi kaiken hengellisen ja kristillisen siirtämistä pois näkyvistä tai sen vainoamista. Uskonnonopetuksesta luovuttiin. Sen tilanne saattoi tulla  erilaiset ateismin kokeilut.

Nyt Venäjä on peruutusvaihteella. Kouluihin on palaamassa uskonnonopetus yli 90 vuoden poissaolon jälkeen. Yksi uskonnonopetuksen tavoitteista on arvojen antaminen kansalle. Jos kansalla ei ole arvoja, sen elämä on tuuliajolla.

Uskonnonopetus ei ole itsestään selvää. Sillä on vastustajansa ja epäilijänsä. Venäjällä on useita suuria uskonnollisia ryhmiä, joista suurimmat ovat ortodoksinen kirkko ja islam. Opetustyö vaatii koulutettuja opettajia, suunnitelmia ja oppimateriaaleja. Koulu tarvitsee lasten vanhempien tukea.

Uskonnonopetus Venäjän kouluissa on yksi uuden ajan merkeistä. Aika näyttää, mihin Venäjä kulkee.

(Inkerin kirkko 1/2014)

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Viron kirkkohistorian kirjoitus

Suomen kirkkohistoriallinen seura julkaisee vuosittain vuosikirjaa. Vuoskirjassa on artikkeleita kirkkohistoriasta kotimaasta ja maailmalta. Yhä enemmän on myös kuvausta maamme rajojen ulkopuolelta.

Viime vuoden 2013 kirjassa virolainen Riho Saard pohtii Viron kirkkohistorian kirjoitusta. Virossa kirkkohistoria poikkeaa Suomen tilanteesta siinä, että siellä kirkkohiatorian yliopistollinen tutkimusperinne katkesi Neuvostoliiton aikana. Historiaa kirjoitettiin, mutta yhtenäinen tutkimuksellinen lähteisiin pohjannut tutkimus- perinne koki kovan katkoksen ajan.

Jokaiselle kirkolle sen oma historia on yksi identiteetin kivijaloista. Siksi Virossa haasteena on kirjoittaa yhtenäinen Viron kirkon historia.

Riho Saard kuvaa tiiviisti, mitä on kaikesta huolimatta kirjoitettu.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Etiopialaisten kohtelu Saudi-Arabiassa huonoa

Etiopia on yksi Afrikan köyhimpiä maita. Sen naapuri, islamin symbolinen keskus, Saudi-Arabia on yksi arabimaiden rikkaimmista öljyvaltioista. Läheinen naapurimaa on suurten odotusten kohteena ja siellä on ollut työssä kymmeniä tuhansia etiopialaisia.

Joulukuussa Saudi-Arabia karkoitti etiopialaista työvoimaa. Noin 100 000 etiopialaisen siirto viime vuoden loppupuolella on ollut yksi suurimmista väestönsiirroista ja kova haaste Etiopialle. 

Mekane Yesus -kirkkokin pyrkii auttamaan tässä tilanteessa maahanmuuttajia. Kirkon presidentti Wakseyoum Idosa mainitsi puheessaan CMCR -kokouksessa 5. helmikuuta, että kirkko tukee näiden kansalaisten pysymistä maassa sekä uusien työpaikkonen luomisessa. Ilman nätä edellytyksiä monet nuoret etiopialaiset altistuvat ihmiskaupalle ja orjuuden kaltaisille työolosuhteille. Paluumuuttajien asuttaminen on myös suuri ponnistus maalle.

Saudi-.Arabian näkökulmasta työntekijät ovat paperittomia. Etiopialaisten näkökulmasta heitä on kohdeltu huonosti ja huonoissa työoloissa.

Työttömyys ajaa Etiopian nuoria ulkomaille
Saudi Arabia karkoitti etiopialaisia/YLE

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Unkari, Pohjoismaat ja marttyyripiispa




                                 Ordassin nimeä kantavan säätiön esitteen osa.

Norjassa täytti 90 vuotta pastori Lazlo G. Terray.  Hän kuului unkarilaisiin stipendiaatteihin, joka lähetettiin Norjaan. Ennen toista maailmansotaa stipendiperinne toi unkarilaisia Suomeen ja mm. Vilmos Vajtan Ruotsiin. Näin luotiin siteitä Unkarin luterilaisen vähemmistökirkon ja pohjoismaiden luterilaisten välille.

Toisen maailmansodan jälkeen Unkarissa vaihtui yhteiskuntajärjestelmä. Uudet vallanpitäjät eivät hyväksyneet kirkon toimintaa, mikä johti kirkon ja valtion törmäyskurssille.  Unkarin luterilaisen kirkon piispa Lajos Ordass ei luopunut kirkon kouluista. Hän joutui pidätetyksi ja myöhemmin vapautettiin. Ordass joutui erinäisten vaiheiden jälkeen kotiarestiin, jossa hän eli kuolemaansa saakka vuoteen 1978. Kotiaresti merkitsi mahdollisuutta elää kodissa viranomaisten tarkkaillessa kadun toiselta puolelta.

Länteen muuttaneet stipendiaatit mm. Lazlo Terray  muistivat piispa Ordassia ja suomestakin mm. Martti Simojoki kävi häntä tervehtimässä.  Simojoki kehotti muitakin kirkonmiehiä samaan. Vierailut jäivät tarkkailun vuoksi lyhyiksi, mutta niistä Ordass sai tiedon, ettei häntä ollut unohdettu.

Vilmos Vajta väitteli Ruotsissa tohtoriksi ja julkaisi myös arvioinnin Unkarissa Ordassin jälkeen valtaan nousseen piispan Zoltan Kaldyn diakonian teologiasta.

Ordassin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä perustivat  hänen nimeään kantavan säätiön, joka samalla tallettaa Unkarin poikkeusajan vaiheita talteen. Lazlo Terray on toiminut säätiön puuhamiehenä.


***
Lajos Ordass sai muistolaatan 1996

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kristittyjen vainot: Nigeriassa 5000 kuollutta viime vuonna

Nigeria on Afrikan väkirikkain valtio, jossa asukkaita on 158 miljoonaa. Nigerian asukkaista on 50% muslimeja ja 40% kristittyjä. Lisäksi on luonnonuskontojen palvojia.

Kristittyjen vainot sijoittuvat alueille, jossa ääri-islamilaiset voimat pyrkivät ajamaan asiaansa väkivalloin. Yksi tunnetuimmista on Boko Haram -liike. Terrorin uhrina kuoli vuonna 2013 5000 nigerialaista. Vainojen alueet sijaitsevat erityisesti Keski-Nigerian tietyillä seuduilla. Kuolleiden lisäksi on loukkaantuneita ja vielä suurempi määrä heitä, jotka joutuvat elämään pelon vallassa.

Boko Haramin kaltainen toiminta saa taloudellista tukea mm. Saudi-Arabiasta.

Lähde: Idea Spektrum 7/12.2.2014
www.igfm.dehttp://www.igfm.de

perjantai 7. helmikuuta 2014

Juutalaisia muuttaa nyt Saksaan

Runsas 70 vuotta sitten laadittiin Saksassa tuhoamisohjelma juutalaisten poistamiseksi maailmankartalta. "Lopullinen ratkaisu" vei miljoonia juutalaisia krematorioihin. 

Idea Spektrum -lehti kertoo juutalaisia olleen Saksassa vuonna 1933 570 000. Tämän tilaston mukaan saksanjuutalaisia surmattiin vuoteen 1945 mennessä 180 000 ja juutalaisia oli Saksassa vuonna 1950 vain 15 000. Vuonna 1990 juutalaisia oli Saksassa 33 000. Tänään heitä on 270 000. 

Muuttoliike Saksaan on ollut voimakas Itä-Euroopasta, Israelistakin kerrotaan tulleen 20 000 juutalaista Berliiniin. 

Tällä hetkellä Saksaa pidetään turvallisena maana. Saksalaiset ovat käyneet synkän prosessin lävitse.

Antisemitismia esiintyy Saksassa suhteellisesti vähemmän kuin muualla. Euroopassa antisemitismi nostaa kuitenkin päätään erityisesti kansallismielisissä piireissä Romaniassa, Unkarissa ja Itävallassa.

Lähde: Idea Spektrum  6/5.2.2014.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kiinan kirkon kasvu on nykyajan ihme

Toisen maailmansodan päättyminen tiesi Kiinassakin suuren muutoksen aikaa. Vuonna 1949 Kiinasta tuli kansantasavalta, mikä merkitsi mm.ulkomaisen kristillisen todistuksen loppua maassa. Lähetystyöntekijöiden ja -järjestöjen evakuointi ja uudelleen suuntautuminen oli 1950-luvun alun suuri lähetystehtävä.

Vaikka inhimillisesti koettiin takaisku, Kiinan kristittyjen määrän kasvua vaikeudet eivät ole lannistaneet.  Viime viikolla julkaistun Idea Spektrum -lehden mukaan Kiinassa oli vuonna 1949 2 miljoonaa kristittyä. Nyt heitä lasketaan olevan arviolta noin 80-100 miljoonaa.  Toki Kiinan väkilukukin on viimeisen kuuden kymmenen vuoden aikana kasvanut melkoisesti.

Kiinan kirkosta on sanottu, että se on "kilometrin pituinen mutta van muutanan sentin paksuinen". Kristittyjen määrä on kasvanut, mutta syvemmän opetuksen tarve on valtava.

Kiinan kristityt joutuvat pohtimaan suhdettaan yhteiskuntaan ja san päättäjiin. Valtio haluaa, että kristityt takaavat yhteiskuntarauhan ja harmonian.

Jossakin päin Kiinaa kristityt saattavat joutua uskonsa vuoksi kärsimään, kuten äskettäin vapautettu "kuukauden vangittu" pastori Zhang.

Lähde: Idea Spektrum 5 /29. Jan 2014.



maanantai 27. tammikuuta 2014

Vainottujen muistopäivä 27.1.

Tänään vietetään vainojen uhrien muistopäivää. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka joutuvat eri syistä vainottaviksi. Vaino merkitsee uskon tai vakaupuksen tähden ahdistuksia, työpaikan menettämistä, syrjittynä elämistä tai pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaa.

Uusin tilasto kertoo, että vainottuja kristittyjä on maailmassamme tällä hetkellä 100 000 (Johnson/Crossing 2014)  Vainojen määrä on tällä hetkellä laskusuunnassa. Luku on niin suuri, että jotkut ovat sitä  epäilleet. Siihen on liitetty mukaan sodan vuoksi vainottuna olevat. Sodissa suuret joukot joutuvat helposti vainon kohteiksi. Tällä hetkellä polttopisteessä ovat esimerkiksi Syyrian ja Egyptin kristityt.  Kristittyjen vaino on voimakkainta islamilaisissa maissa. Islamilaisen maailman ulkopuolella paljon vainottuja on Pohjois-Koreassa.

Vainojen muistopäivänä muistetaan myös juutalaisia, joista noin 6 miljoonaa sai surmansa holokaustissa 1940 -luvun alussa. Saksan kuolemanohjelma pantiin täytäntöön keskitysleireissä, joissa kehitettiin krematoriotekniikkaa ihmisruumiiden polttamiseksi. Oma maanosamme Eurooppa joutui kokemaan tämän pimeän ajan, syvän ihmisyyden alennustilan. Vieläkin kysellään, miten se oli mahdollista?

Kristittyinä meidän tulee tehdä kaikkemme, ettei ketään vainottaisi. Samalla meidän tulee torjua antisemitismia, kun se aika ajoin nostaa päätään. Saako oma sukupolvemme paremman arvosanan kuin meitä edeltänyt?

torstai 23. tammikuuta 2014

Papit, politiikka ja eettinen ohjaus

Tänään Ylen aamu-uutiset kertoivat, että EU-vaaleihin on ilmoittautunut viisi pappia. Samalla kerrottiin nykyisen politiikan  tarpeesta saada "eettistä ohjausta".

Pappien olemisella mukana politiikassa on kaksi puolta. Toisen mukaan pappien ei pidä olla politiikassa ja omistaa minkään puolueen jäsenkirjaa. Näin he varmistavat puolueettomuutensa esimerkiksi sielunhoidossa ja kirkollisessa elämässä. Tällä periaatteella on vanhat kristilliset juuret. 

Toisen käsityksen mukaan on hyvä, että myös papit ovat mukana yhteiskunnallisen vastuun kannossa.  Joskus tätä moititaan regimenttien sekoittamisena. Toisaalta Suomessakin ennen vuoden 1907 eduskuntauudistusta papisto saapui kokonaisena säätynä valtiopäiville maan asioita pohtimaan.

Viidettä herätysliikettä pidettiin 1960 -luvulla "jotenkin yhteiskunnallisesti kiinnostumattomana". Nyttemmin tätä moitetta ei juuri kuule, ehkä mieluummin nähdään liiankin kiinnostuneena.

Yleisradion aamu-uutisissa yksi asia meni toimittajilta sekaisin. Ohjelman yhteyteen liitettiin maininta roomalaiskatolisesta kirkosta, joka ottaa kantaa aborttiin ja jossa on ollut pedofiliaskandaaleja. Tässä yhdistettiin väärin kaksi asiaa.

 Nyt on niin, että aborttikysymykseen kannan ottaminen on ollut juuri kaivattua Rooman kirkon eettistä ohjausta ja ihmisen arvon puolustamista. Skandaalit ovat taas eri asia ja ovat johtaneet Rooman kirkkoa parannukseen, joka kuuluu meille kaikille.



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Maailman uskontotilanne 2014

Tammikuun International Bulletin of Missionary Research -lehti julkaisi vuoden  lähetystilaston, jossa maailma kuvataan yhdellä sivulla numeroina. Tilasto on vuosittain perinne, jonka juuret ulottuvat jo vuosien taakse.

Maailman väkiluku on ylittänyt 7 miljardin ihmisen rajan ja on tilaston mukaan 7 207 460 000.

Maailman uskonnoista suurin on kristinusko, jolla on kannattajia  2 375 619 000. Kristittyjen määrä kasvaa eniten Afrikassa ja Aasiassa. Omassa maanosassamme olemme juuri ja juuri vedenpinnan ylöpuolella kasvun ollessa 0,19%. Eurooppa on jonkinlaisessa hengellisessä ja väestöllisessä kriisissä. Tämä meiltä julkisuudessa jotenkin salataan.

Maailman toiseksi suurin uskonto on islam, jolla on kannattajia yli1,6 miljardia. Islam kasvaa kristinuskoa voimakkaammin.

Maailman väestö muuttaa suuriin kaupunkeihin. Yli miljoonan asukkaan kaupunkeja lasketaan  olevan 528. Muuttoliike maalta kaupunkeihin on viimeisten vuosikymmenien ilmiö, jolle ei näy loppua.

Tilaston tekijät kiinnittävät huomiota maailman köyhien määrään. Nämä ihmiset asuvat slummeissa ja heidän määräkseen lasketaan niinkin paljon kuin 1,1 miljardia. Määrä on viimeisen 40 vuoden aikana kasvanut karkeasti nelinkertaiseksi.

Lähetystyön budjetista tähän työhön kohdistuu alle 10% ja työhön tällä alueella vielä vähemmän. Kristillinen todistus on slummien väestön parissa suhteellisen vähäistä. Lähetystyöntekijäistä yksi 500:sta työskentelee slummeissa asuvan väestön parissa.  Haasteelliseksi työn tekee sekin, että parhaiten näyttää työ menestyvän niillä työtiimeillä, jotka itse asuvat slummissa.


Lähde:  IBMR Jan 2014.

USKONTOTILANNE 2013

lauantai 4. tammikuuta 2014

Mekane Yesus -kirkolla lähetyspäivä 26.1.2014

Etiopian Evankelinen Mekane Yesus -kirkko on yksi voimakkaimmin kasvavista luterilaisista kirkoista maailmassa. Kirkon jäsenmäärä on ohittanut esimerkiksi Suomen ev.lut. kirkon jokin aika sitten.

Mekane Yesus -kirkko on ollut esikuvallinen monessa mielessä. Sen evankelistat ovat vieneet sanaa uusille seuduille ja heidän kauttaan kirkko on laajentunut uusille alueille.

Kirkko on käynyt lävitse vaikean sosialistisen kauden ajan 1974-1991 ja selvinnyt siitä paljon paremmin kuin monet Itä-Euroopan kirkot. Tässä mielessä Etiopian kirkkoa voitaneen verrata Kiinan kasvavaan kirkkoon.

Sen sijaan maan rajojen ulkopuolelle suuntautuvassa lähetystyössä kirkko astuu ensimmäisiä askeliaan. Kirkon piirissä on lähetysjärjestö, joka auttaa lähettämisessä. Mekane Yesus -kirkko joutuu taistelemaan varojen keruun, viisumien ja muiden lähetyksen kysymysten kanssa. Ovi on avattu.

Tammikuun 26. päivänä Mekane Yesus kirkossa on kansainvälinen lähetyksen päivä.

EECMYN KANSAINVÄLINEN LÄHETYKSEN PÄIVÄ