Suomessa YLE lähetti äskettäin dokumentin, joka kertoi Ruotsiin kutsutuista kamerunilaisista metsänistuttajista. He tulivat naapurimaahamme suurin toivein, mutta joutuivat pettymään. Kutsuja Skogsnicke Ab ei hoitanut hommiaan ja suorastaan polki tulijoiden oikeuksia ja palkkoja. Kamerunilaisten mielestä heitä pidettiin Ruotsissa orjina.
Koska kamerunilaisista osa oli ottanut kotimaassaan lainaa matkaa varten, he joutuivat pahaan välikäteen. Kotimaahan ei uskaltanut palata. Kotiväen edessä häpeäkin oli melkoinen.
Ruotsin TV:n tutkivan journalismin yksikkö näyttää havainnollisesti, mitä seuraa, kun afrikkaisille annetut lupaukset jäävät toteutumatta. Haastattelija haastattelee Ruotsissa työtä tehneitä, heidän omaisiaan Kamerunissa, Skogsnicke AB:n johtajaa sekä häneltä alihankinnan ottanutta naapurin metsäjättien SCA:n ja Holmenin johtajia.
Ohjelma kelpaa havaintoesimerkiksi vaikeuksista, jota afrikkaiset työntekijät saattavat pahimmillaan Euroopassa kohdata. Ongelmat laajenevat kotiseudulle Kameruniin ja aiheuttavat sukulaisille ahdistusta.
Muutettavat muuttaen ohjelman opetus koskettaa kaikkia vastaavantyyppisessä työssä olevia kutsujia. Vierastyövoiman tai stipendiaattien kutsujalla on paljon velvollisuuksia sekä sopimuksin kirjattuja että moraalisia.
Hänen on:
1. Tunnettava kaikki kutsujan velvollisuudet.
2. Tiedettävä mitä lupaa.
3. Pidettävä lupauksensa.
4. Kohdeltava muita niinkuin tahtoisi itseään kohdeltavan.
Tarinalla on elokuvamainen loppu. Kun ohjelma esitettiin Ruotsissa, kansalaiset panivat hatun kiertämään ja kamerunilaiset saivat korvausta vaivoistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti