Bulgaria on Itä-Euroopan maa, jossa asuu yli 7 miljoonaa asukasta. Vaikka asukkaita on enemmän kuin Suomessa, pinta-ala on kolmannes Suomen pinta-alasta.
Maassa on vuoristoalueita, joiden korkeimmat kohdat ulottuvat vajaaseen kolmeen kilometriin.
Bulgarialla on pitkä historia, jota esitellään aina Rooman valtakunnan aikaan saakka. Uusimman ajan merkittävä taitekohta oli Turkin sota, joka päättyi rauhansopimukseen 3.3.1878. Venäjän tuella bulgaarit vapautuivat Ottomaani-imperiumista, jonka aikaa oli kestänyt lähes 500 vuotta.
Tästä asiasta bulgaarit ovat kiitollisia Venäjälle ja kaikille heidän puolestaan taistelleille. Aleksanteri Nevskin katedraalin ovessa on teksti, jossa kiitokset osoitetaan myäs niille suomalaisille, jotka taistelivat Suomen kaartissa Bulgarian vapauden puolesta.
Tämän jälkeenkin Bulgarian historia on ollut vaiheikas, josta ei ole puuttunut käänteitä. Vaikka toisessa maailmansodassa Bulgaria oli Saksan puolella, se ei julistanut sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Bulgaria selvisi melko pienin vaurioin holokaustista eikä suostunut Saksan vaatimiin juutalaisten luovutuksiin.
Bulgariaa yhdistää Venäjään kieli ja ortodoksinen kirkko. Bulgarialaiset ovat ortodokseja, mutta Ottomaaniajan perintönä maassa on myös merkittäviä vähemmistöjä kuten turkinsukuista Millet-kansaa ja romaneja. Näiden asema ei ole helppo ja monet ovat muuttaneet Eurooppaan Saksaan tai Ranskaan leivän perässä. Tämä on yksi suurimmista koko Itä-Eurooppaa koskettavista sosiaalisista ongelmista.
Lisätietoja:
Bulgaria. Operation World
Tuo muistolaatta Aleksanteri Nevskin oven edessä oli pysäyttävä teksti. Mutta itse kirkko vasta upea olikin. Uskomattoman hienoja maalauksia. Onneksi minulla on kirjahyllyssä vaikuttava teos tuosta kirkosta!
VastaaPoista