Uusimmassa Kotimaa -lehdessä (12.6.) toimittaja Jussi Rytkönen on urakoinut merkittävän jutun Unkarin ev.lut. kirkon uusimmasta historiasta. Taustalla on tänä vuonna julkaistu sosialistisen Unkarin ev.lut.kirkkoa käsittelevä unkarinkielinen raporttikirja "Halo2", joka käsittelee kirkonjohtajia. 700 -sivuinen teos kaivaa kirkon, valtion ja turvallisuuspalvelun suhteita aikaisempaa syvemmälle.
Sosialistinen Unkari eli vuodesta 1948 alkaen kirkkotaistelun ajan, jossa kirkonjohtajien linjaukset vetivät eri suuntiin. Piispa Lajos Ordass valitsi vastarinnan ja kärsimyksen. Hänen seuraajakseen tullut Zoltan Kaldy valitsi yhteistoiminnan ja etsi kirkolle elintilaa sosialistisessa Unkarissa.
Raporttikirjan mukaan vaikeinta luettavaa monille ovat erilaiset raportit, joissa papit kertoivat ja raportoivat maan tiedusteluelimille toisistaan. Toisille raportit tiesivät "nousua", toisille vaikeuksia virkavallan kanssa.
Zoltan Kaldy oli karismaattinen saarnamies, mutta poikkeuksellisen kovaotteinen. Hän suivaantui Uusi tie -lehdelle ja Antti Kukkoselle kirjoitussarjasta 1960 -luvulla, jossa stipendiaattina ollut Kukkonen kirkoitti Unkarin oloista. Kaldy noteerasi Kukkosen kirjoitukset korkealle ja tuli Suomeen saakka selvittämään asiaa.
Suomalaisten kirkonmiesten keskuudessa Unkarin tilanne oli arka. Martti Simojoki piti Lajos Ordassia marttyyripiispana. Hän kehotti toisiakin piispoja vierailemaan tämän luona kotiarestin aikana 1970-luvulla. Arkkipiispa Mikko Juva valitsi toisenlaisen tien, jonka päässä oli Kaldyn valitseminen LML:n presidiumiin vuonna 1984 Budapestin yleiskokouksessa. Kaldyn kausi jäi lyhyeksi. Itä-Euroopan mannerlaatat alkoivat liikkua muutamaa vuotta myöhemmin.
Unkarin kirkkotaistelu on kutsunut selvittämään kirkkotaistelun perimmäistä luonnetta. Tämä kysymys etsii yhä vastausta. Siinä panoksena ovat aina ihmiskohtalot, maine ja elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti