Lausannen liikkeenä tunnettu lähetysliikehdintä kokoontui Sveitsin Lausannessa heinäkuun 16.-25. päivinä 1974. Tuossa kokouksessa julkistettiin Lausannen julistuksena (Lausanne Covenant) laadittu lähetystyön perusteita koskeva asiakirja. Asiakirjalla oli aikanaan ja on siitä lähtien ollut suuri merkitys lähetyksen ominaislaadun muistuttajana.
Aika ajoin lähetystyössä joudutaan rajankäyntiin, jossa kysytään, mistä siinä on kysymys. Vaikka Jeesus antoi lähetyskäskynsä ja siinä tavoitteen, sanoman ja välineet, lähetystyön olemus tuppaa monilta unohtumaan.
Tällä hetkellä Lausannen liike on jonkinlaisessa tienristeyksessä. Aikaisemmat suunnannäyttäjät ovat siirtyneet sivuun ikänsä vuoksi ja nuorempi sukupolvi astuu esiin. Eteläiseltä pallonpuolliskolta nousee uusia toimijoita mukaan. Se on iloinen asia.
Paineita luovat sellaiset sosiaalisen toiminnan liikkeet, jotka muuttavat evankeliumin tämänpuoleiseksi sanomaksi ja irroittavat evankeliumin juuriltaan. Sana rististä ihmisen toivona uhkaa hämärtyä.
Maailmanlähetys voi säilyttää kurssinsa, jos sillä on:
1. Selvä trinitaarinen pohja Isan, ja Pojan ja Pyhän Hengen elämässä ja toiminnassa.
2. Raamatusta nouseva käsitys synnistä ja sen syyvyydestä. Tästä uskonpuhdistajat muistuttivat.
3. Kirkas käsitys Kristuksen ainutlaatuisuudesta ihmisen ainoana toivona.
4. Kirkas evankeliumi, jossa syntinen saa pelastuksen Jeesuksen sovitustyön tähden.
5. Evankeliumin sytyttämänä näky sen viemisestä lähelle ja kauas ja lähimmäisen auttamisesta eri tilanteissa.
Ja opetuksessa muistutettiin ja erotettiin - kuten siis nytkin aina pitäisi tästä muistuttaa! - että asioita olisi katsottava, ei suinkaan vain tästä ajasta päin (varjon maasta) vaan iankaikkisuusperspektiivistä. Se näkökulma on erinomaisesti tässä kirjoituksessasi. Kiitos siitä!
VastaaPoista