Seitsemänkymmentä vuotta sitten Berliinissä Vanseessa Saksan johtajat päättivät nk. lopullisesta ratkaisusta, jolla juutalaiset tuhottaisiin lopullisesti. Vuoden 1945 jälkeen Euroopan tilanne muuttui ja 70 vuoden ajan on pohdittu, miten tällainen oli mahdollista keskellä kristillistä Eurooppaa.
Tähän ei liene lopullista vastausta. Saksalaiset eeivät tunteneet ajan merkkejä ennen kuin se oli liian myöhäistä. Ne, jotka varoittivat, saivat maksaa siitä hengellään, työpaikallaan tai maineellaan. Mukautuminen oli päivän sana ja kuulliaisuutta Johtajalle.
Klassisesti kristityt ovat ymmärtäneet asian niin, että esivaltaa pitää kunnioittaa, mutta ei mihin rajaan saakka tahansa. On luettava sekä Roomalaiskirjettä että Ilmestyskirjaa. Apostolit ilmaisivat asian niin, että enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Moni menestyy jonkin aikaa mukautumalla ja perusteissa pysyvä maksaa hintaa. Oikea kansalaistottelemettomuus on kriittistä suhdetta vallanpitäjiin ja tarvittaessa perusteltua vastaanseisomista.
Tänään tuomittiin hovioikeudessa Ruandan kansanmurhasta syytetty pappi. Suomalaiset ihmettelevät ruandalaisten kansanmurhaa. Afrikkalaiset ihmettelevät, miten kristityssä maassa aborteissa surmataan kymmeniä tuhansia suomalaisia.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti