Paastonajan kirkkopäivillä Ryttylässä pohdittiin palmusunnuntain viikonvaihteena lain ja evankeliumin kysymyksiä. Erityisesti keskityttiin pohtimaan ongelmaa, mitä tehdä jos esivalta ja laki yrittävät estää toimimasta Raamatun sanan mukaisesti. Kristityt vastustavat anarkiaa ja laittomuutta. Raamattu antaa korkean arvon esivallalle. Silti apostolit ohjasivat tottelemaan enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.
Anssi Simojoki pohti esitelmässään aikamme aatevirtausten perimmästä nimittäjää. Hän väitti sen olevan pyrkimyksen utopiaan. Utopiaan pyrkiminen oli tunnusomaista vuonna 1917 Venäjän vallankumouksessa, jossa luotiin suurin lupauksin tulevaisuuden uutta ihmistä ja yhteiskuntaa. Tämän päivän aatevirtauksissa on kysymys toisenlaisesta hedonistisesta utopiasta, joka luopuu luomisjärjestyksistä ja oman ajattelunsa mukaan haluaa purkaa esimerkiksi sukupuolten todellisuuden. Utopia tähtää yksipuolisesti tulevaisuuteen, eikä kunnioita Jumalaa joka oli ja on ja tuleva on.
Arvo Survolla on kokemusta neuvostoajasta, johon liittyi Inkerin kirkon nousun aika. Jos olisi noudatettu tarkkaan pykäliä, Inkerin kirkko ei olisi voinut nousta. Lakia voidaan tulkita eri tavoin- pykälän merkki on samanlainen oikeinpäin ja väärinpäin, havainnollisti Arvo Survo asiaa.
Laillisuuskysymyksiin on puuttunut jäähyväiskolumnissaan Kyrkpressenin entinen päätoimittaja Stig Kankkonen. Hän kertoo kolumnissaan kuinka Oulussa papista tehtiin väkisin virkamies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti