Olin eilen Tampereella Wycliffe Raamatunkääntäjien 40-vuotisjuhlassa. Juhlan historiallisuuden sinetöivät noin 20-30 Uuden testamentin käännöstä maailman vähemmistökieleillä. Nämä kaikki käännökset yhdessä 40 vuodessa on historiallinen saavutus Suomen kristikansalta ja kaililta mukana olleilta.
Kristikunnassa on yksimielisyys siistä, että Raamattua tulee ja voidaan kääntää eri kielille. Ensimmäinen käännös oli Jeesuksenkin tuntema Septuaginta. Rooman kirkko pitää ohjeellisena latinankielistä Vulgataa, joka on opillisen keskustelun perusta. Ortodoksinen kirkko laajeni slaavilaisten kansojen pariin Kyrilloksen ja Methodioksen käännöstyön hedelmänä. Luthet korosti Raamatun kääntämistä äidinkielelle. Hän on tavallaan uskonpuhdistuksen uuden aallon pioneereja joidenkin muiden kanssa.
Käännösmenetelmistä sen sijaan keskustellaan. Olisiko parempi sanatarkka käännös vai dynaaminen käännös, jossa kohdekielellä on merkittävä paino. Missä määrin ympäröivä kulttuuri tulee ottaa huomioon?.
Kysymys koskettaa raamattukäsitystä. Raamatun kääntäminen jos mikä vaatii tarkkuutta ja luotettavuutta, koska siinä ollaan tekemisissä Jumalan ilmoitustotuuden kanssa.
Tällä hetkellä dynaaminen käännösteoria on jonkinlaisessa kriisissä. Kriisi syntyy siitä, että dynaamisuudella on taipumus laajentua. Ääripäässä on tilanne, jossa kontekststa tulee varsinainen teksti. Juutalaiset kopioivat pilkuntarkasti Raamatun käsikirjoituksia, jotain samaa henkeä tarvitaan kääntäjille tänään ja tulevaisuudessa. Ilman näiden kopioijien uskollisuutta ja tekstin kunnioitusta, meillä ei oli luotettavaa tekstiä luettavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti