Kun kansat käyvät vaaleihin, joskus on niin, että ollaan kuin veitsen terällä. Euroopassa Kreikan vaaleja on mainostettu tällaisiksi. Paljon suuremmassa maassa Egyptissä tilanne on vieläkin vakavampi. Vaalit saattavat nostaa maan johtoon voimia, jotka keinuttavat Lähi-idän tasapainoa.
Egyptissä arabikevääseen liittyi tiettyä vallankumousromantiikkaa. Kun vanha valta vaihdetaan, saadaan uudenlainen yhteiskunta. Todellisuus on paljon karumpi. On saatu turvattomuutta, epävarmuutta tulevaisuudesta ja mahdollisuus äänestämiseen. Tulos on avoinna.
Egyptin kristityt kantavat huolta asemastaan. Vähemmistönä he elävät islamin puristuksessa. Kristittyjä on Egyptissä kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa. Hekin valitsevat uutta johtajaa 17.3. kuolleen Paavi Shenuda III tilalle. Oli hän kuka tahansa, hän saa haasteellisen tehtävän epävakaana aikana.
Vallankumouksen jälkeen voi käydä niin, että hallisija ei saa vakiinnutetuksi asemaansa. Islamilaisen veljeskunnan edustaja voi viedä suuntaa islamin lakeihin. Vanhan vallan edustajia e heitäkääni katsota hyvällä. Monilla vanhan polven sotilasjohtajilla on mielessään kesäkuu 1967. Ne, jotka sen muistavat eivät haikaile uutta sotaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti