Tänään ilmestynyt Kotimaa-lehti tiesi kertoa, että Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja patriarkka Kirill I oli maamme kirkkojen tapaamisessa puuttunut nk. parisuhderukoukseeen. Kotimaa-lehden mukaan asiaa pitää "selventää".
Kirkkojen yhteydenpidossa parisuhderukous ja nk. sukupuolineutraalin avioliiton vaatimus kertovat ihmiskäsitystä koskevasta kriisistä, joka koskettaa laajasti länsimaisia kirkkoja. Kriisin ytimessä on maallistuneen liberaalin aikamme vaatimus jokaisen ihmisen oikeudesta päättää suhteistaan miten haluaa. Tähän lisätään erilaisten uhkauksin painetta muillekin ajatella samoin.
Kirkon usko ja opetus on toisenlainen, koska se lähtee annetusta ilmoituksesta ja elämään liittyvistä ikuisista periaatteista. Ihmisyyteen kuuluu Jumalan luomistyön perusteella, että ihminen on joko mies tai nainen. Tämän ilmentyminen toteutuu erityisesti avioliitossa. Kun tämä kiistetään, kosketetaan ihmiskäsityksen ja yhteiskunnan ydintä.
Sekavan antropologian ilmentäminen on kuin kirveen isku kirkkojen yhteydelle ja ekumenialle. Venäjän kansa on juuri nousemassa ajasta, jolloin se joutui ehkä ihmiskunnan suurimman kokeilun koekaniiniksi. Sen seurauksena väestö pienenee, ja jos muutosta ei tule, suurvalta hyytyy.
Historian erikoisia oikkuja on, että juuri Venäjän ortodoksinen kirkko kantaa huolta klassissen uskon säilymisestä Euroopassa. Tässä kysymyksessä lännen kirkot ovat nyt pahassa pinteessä, koska ne eivät pysty asiaa perustelemaan sen paremmin teologisesti kuin muillakaan todistettavilla syillä. Lännen kirkot ottavat myös tässä kysymyksessä etäisyyttä kristikuntaan ja sen enemmistöön.
Samaan aikaan kun Suomessa jopa seurakaunnat painostavat lähetysjärjestöjä omaksumaan Raamatun vastaisia uutuuksia, Inkerin kirkko Venäjällä elää aivan toisenlaisessa ilmastossa.
Pahinta on, että tässä asiassa on niin paljon savutusta ilmassa. Parusuhderukouskin on eräänlainen antropologinen savupommi eli siinä halutaan hyväksyä ja kieltää asia samalla kertaa.
Kun savua on ilmassa, moni joutuu jymäytetyksi keskellä kirkasta päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti