Vuonna 2017 vietetään luterilaisessa maailmassa juhlavuotta. Lutherin teesien naulaamisesta tulee kuluneeksi 500 vuotta. Juhlavuotta valmistellaan eri tavoin mm. valitsemalla tuleville vuosille teemoja, jossa luterilaisuutta tarkastellaan eri näkökulmista.
Suomessa on kuluvan vuoden kesä-lokakuussa Kansalliskirjastossa näyttely, joka esittelee uskonpuhdistuksen ja painetun sanan yhteyttä. Näyttelyn tueksi on julkaistu kirjakin: Luther, reformaatio ja kirja. Uskonpuhdistus sattui Euroopassa murrosaikaan, joka loi uudenlaisen painotekniikan ja avasi meritiet Euroopasta eri puolille maailmaa.
Luther, reformaatio ja kirja -teoksessa emeritusprof. Simo Heininen kuvaa artikkelissaan aikaisempien uskonpuhdistuksen juhlavuosien viettoa Suomessa: Poimin muutaman esimerkin:
1730Augsburgin tunnustuksen julkaisemisesta tuli kuluneeksi 200 vuotta. Augustanaa muistettiin seurakunnissa ja Turun akatemia järjesti riemujuhlan.
1817 Riemujuhla järjestettiin Jacob Tengströmin johdolla. Juhlaa vietettiin akatemiassa ja Turun tuomiokirkossa.
1917 Reformaation juhlavuotta varjosti ensimmäisen maailmansodan aika. Juhlavuosi vahvisti osaltaan Luther-tutkimuksen nousua, joka perustui laajaan Lutherin tuotannon kokoamiseen. nk. Weimarin laitokseen.
2017 Reformaation 500-juhlavuonna Luterilainen maailmanliitto pitää yleikokokouksen. Juhlavuoteen tuo lisäjännityksen kysymys perheestä ja avioliitosta, joka on tällä hetkellä kirkkoja kuumentava puheenaihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti