Kansalaistottelemattomuudesta

Seitsemänkymmentä vuotta sitten Berliinissä Vanseessa Saksan johtajat päättivät nk. lopullisesta ratkaisusta, jolla juutalaiset tuhottaisiin lopullisesti. Vuoden 1945 jälkeen Euroopan tilanne muuttui ja 70 vuoden ajan on pohdittu, miten tällainen oli mahdollista keskellä kristillistä Eurooppaa.

Tähän ei liene lopullista vastausta. Saksalaiset eeivät tunteneet ajan merkkejä ennen kuin se oli liian myöhäistä. Ne, jotka varoittivat, saivat maksaa siitä hengellään, työpaikallaan tai maineellaan. Mukautuminen oli päivän sana ja kuulliaisuutta Johtajalle.

Klassisesti kristityt ovat ymmärtäneet asian niin, että esivaltaa pitää kunnioittaa, mutta ei mihin rajaan saakka tahansa. On luettava sekä Roomalaiskirjettä että Ilmestyskirjaa. Apostolit ilmaisivat asian niin, että enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. Moni menestyy jonkin aikaa mukautumalla ja perusteissa pysyvä maksaa hintaa. Oikea kansalaistottelemettomuus on kriittistä suhdetta vallanpitäjiin ja tarvittaessa perusteltua vastaanseisomista.

Tänään tuomittiin hovioikeudessa Ruandan kansanmurhasta syytetty pappi. Suomalaiset ihmettelevät ruandalaisten kansanmurhaa. Afrikkalaiset ihmettelevät, miten kristityssä maassa aborteissa surmataan kymmeniä tuhansia suomalaisia.

.

Kristuksen ainutlaatuisuus on lähetyksen silmäterä

Viimeisen vuoden aikana lähetysjärjestöt ovat joutuneet vastaamaan monenlaisiin kyselyihin. Kysymykset ovat koskettaneet kirkon virkaa, käytäntöjä ja ihmiskäsitystä. Kysymysten avulla on haluttu aivankuin pakottaa johonkin uudenlaiseen oppiin., työntää Raamatun ja apostolien perustalta takaisin kristinuskoa edeltävään aikaan.

Klassisesti on kysytty, mitä uskot Kristuksesta? Kenen te sanotte hänen olevan? Näitä kysymyksiä voisi kysellä enemmänkin. Uskotko Jeesuksen syntyneen neitseestä? Uskotko Jumalan Poikaan? Uskonto, että hän nousi todella historiallisesti kuolleista?  Jos uskot, olet kristitty. Näitä kannattaisi kysellä.

Kristillinen lähetystyö joutuu painimaan totuusvaatimuksen kanssa yhä enemmän. Aikamme pakottaa sen perusteisiin, jota ilman se ei selviä  suhteellisuutta korostavan ajan tuulissa.

Juutalaiset palaavat Berliiniin

Lähellä Berliiniä Vannseessa pidettiin vuonna 1942 kokous, jonka oli määrä johtaa juutalaiskysymyksessä "lopulliseen ratkaisuun". Holokaustin aikana Eurooppa näytti pimeän puolensa.

Yksi uuden ajan merkeistä on juutalaisten paluumuutto Berliiniin. Berliini on Saksan keskus, noin 4 miljoonan asukkaan metropoli keskellä Eurooppaa. Juutalaisten muuttoliike tulee ennen muuta entisen Neuvostoliiton alueelta. Berliini on edelleen myös venäjää puhuva kaupunki.

Monet juutalaiset etsivät kotimaata Israelista. Historian ja tämän hetken oikkuja on, että monet juutalaiset eivät halua minnekään Saksasta. Joillekin Itä-Euroopasta tulleille siitä on muodostunut luvattu maa.

Kirkko nousee Karatusaan

Idäntyon päivillä Ryttylässä 24.3.  Inkerin kirkossa työskentelevä diakoni Joose Pitkänen kerttoi Siperian työstä. Siperialle on tunnusomaista valtavat tuhansien kiklometrien etäisyydet. Työntekijä helposti kokee yksinäisyyttä ja kaipaa yhteisiä tapaamisia. Joose Pitkäsen haaveena on Karatusaan rakennettava kirkko. Vanha latvialaisten rakentama kirkko saa uuden ilmeen ja paikan.

Inkerin kirkko rakentaa itsenäistä hallintoa. Jukka Paananen muistutti vierailevia, etä he pyrkisivät ohjaamaan pulmatilanteet kirkon omien rakenteiden ratkaistaviksi.

Venäjä muuttuu kaiken aikaa. Mielenkiintoista oli kuulla, että maassa on laki, joka määrää, että kirkkorakennus voidaan luovuttaa vain kirkon käyttöön. Venäjä on esimerkki siitä, että maailmassamme tilanteet muuttuvat nopeasti. Aatteen heiluri liitkkuu laidasta laitaan.
Karatusan kirkko

200 -vuotiasta onnittelemassa

Tarkalleen huomenna tulee kuluneeksi 200 vuotta Suomen Pipliaseuran perustamisesta 24.3.1812. Olin mukana Helsingin tuomiokirkon kryptassa pidetyssä tilaisuudessa. Kokemus oli harvinainen, yleensä olen ollut juhlimassa tuntuvasti nuorempia.

Samoin kuin tälläkin hetkellä  vuonna 1812 elettiin eurooppalaisessa politiikassa murroskautta, jonka yhtentä tekijänä olivat Nepoleonin pyrkimykset. Suomi oli siirtynyt uuden hallitsijan alaisuuteen ja suomalaiset elivät vielä totutteluaikaa. Tässä tilanteessa Suomeen saatiin oma raamattuseura, joka teki mahdolliseksi Raamatun ostamisen koteihin edullisesti. Alkuvaiheessa suomalaiset taivuttelivat englantilaisia painamaan kirjoja isommassa koossa koska savupirtissä oli hankala lukea kovin pientä pränttiä.

Suomen Pipliaseura ei ole kirjoittanut historiaansa samalla tavalla kuin vaikkapa Suomen lähetysseura tai SLEY. Kun Pipliaseura täytti 100 vuotta 1912,  julkaistiin juhlakirja, joka kertoo ensimmäisestä seuran vuosisadasta. Kirjan lukeiminen on vieläkin kokemus: tunnelma on kuin katsoisi 1800-luvulle kiikarilla.

Juhlassa kuultiin piispa Peuran suulla, että suomalainen nuori teologipolvi ei lue Raamattua. Kun tämä pulma siirtyy seurakuntiin, on kirkolla edessä kova savotta. Kansamme tarvitsee  uuden herätyksen!

Maahanmuuttajat haastavat kirkon

Palasin juuri junalla  Mikkelistä maahanmuuttajatyötä koskevasta lähetysseminaarista. Seminaarissa kuulin ennusteen, jonka mukaan Suomessa on vuonna 2030 noin 500 000 maahanmuuttajataustaista suomalaista tai Suomessa asuvaa. Ennuste merkitsee haastetta yhteiskunnalle,  kristilliselle elämälle ja todistukselle.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen piti hienon esityksen, joka rakentui kolmen käsitteen varaan: 1. vieraanvaraisuus 2. osallisuus 3. todistus. Pidin merkittävänä, että todistus sai sille kuuluvan painotuksen Jeesuksen lähetyskäskyn taustalta.

Maahanmuuttajat kertoivat omia kokemuksiaan Suomesta. Yksi toisvuva kokemus on suomalaisten hiljaisuus. Tämän kohtasi jo EliasLönnrot runonkeräysmatkoillaan. Taloon tullessaan hän toivotti hyvän huomenen. Jumal antakoon, kuului jostakin pirtin uumenista -mutta sen jälkeen pirtin asukas vaikeni. Puhuminen vieraiden kanssa on taito, jota pitänee opetella.

Suomalaiset ovat myös arkoja kertomaan uskostaan. Me annamme myös helposti periksi uskoa koskevissa asioissa tavalla, joka jossakin muualla ei tulisi kuuloonkaan. Kulttuurissamme vaikuttaa sivujuonteena ranskalaistyyppinen pohjavirtaus, jossa uskoa pidetään yksityisasiana, joka ei kuulu julkisuuteen. Näitä asioita puidaan kouluissa ja päiväkodeissa. Kristikansan pitäisi ryhdistäytyä.

SILI:n kielentutkimusta Afrikassa 50 vuotta

Afrikka on lukuisten heimojen ja vähemmistökielten aluetta. Erityisesti Keski-Afrikan alueella on paljon kieliä. Kielentutkimusta harjoittava SILI -järjestö on ollut kielenkartoitus ja tutkimustyössä Afrikassa vuoden 1961 lopusta eli 50 vuoden ajan. Toiminta alkoi yhteistyössä Ghanan yliopiston kanssa.

Viiden vuosikymmenen aikana SILI:n työntekijät ovat tutkineet ja dokumentoineet 823 kieltä. Kielityö tukee vähemmistöryhmien identiteettiä ja auttaa kielten säilymisessä.

Kielentutkimus on pohjatyötä raamatunkäännöstyölle, jota voidaan näin tarkemmin kohdentaa tiettyihin kieliryhmiin. Tähän työhön afrikkaiaset ovat itsekin heränneet.

Saako herätysliike olla itsenäinen kirkossa?

Saako herätysliike olla kirkossa itsenäinen? Parhaillaan keskustellaan lehdissä ja internetissä vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Pohjoisen herätysliikkeen ja kirkon suhteiden solmukohdat ovat historiaa. Vaikeinta aikaa elettiin jo arkkipiispa Gustaf Johanssonin vuosina.

Voiko herätysliike olla itsenäinen? "Itsenäinen" on vaikea sana. Voiko itsenäinen olla sitoutunut Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen? Saako kirkossa elää, opettaa ja uskoa kuten kristikunnassa on uskottu - ilman häirintää?

Saksalainen pietismi puristi ongelman iskulauseeseen: " Kirkossa, mikäli mahdollista kirkon kanssa, mutta ei kirkon vallan alle alistettuna." En tunne periaatteen juurta, Se tulee yli 100 vuoden takaa ja liitetään prof. Theodor Christliebin nimeen. Voisiko joku sanoa asian paremmin?

Afrikan ja Aasian luterilaisilla voimakasta kasvua

Viimeisen Luterilaisen maailmanliiton tilaston mukaan toiseksi ja kolmanneksi suurimmiksi kirkoiksi ovat kivunneet Etiopian Evankelinen Mekane Yesus -kirkko ja Tansanian evankelis-luterilainen kirkko. Molemmat kirkot tavoittelevat kuuden miljoonan jäsenen rajaa.  Eniten luterilaisia on edelleen Saksassa ja Yhdysvalloissa, jossa he elävät eri kirkoissa.

Aasialaisen suurvallan Indonesian vähemmistönä elävä Batak -kirkkokin on nousemassa ylöspäin. Olen kuullut arvoita, joiden mukaan kasvu olisi suurempaakin, mutta poliittisista syistä tilastoa ei voi kasvattaa. Joka tapauksessa kirkkojen kasvu on voimakasta länsimaiden ulkopuolella.

Pari yksityiskohtaa kannattaa vielä mainita. Namibian Ev. .lut. kirkolla on jäseniä vähän yli 700 000. Tätä suurempi on Papua-Uuden-Guinean luterilainen kirkko, jossa on 900 000 jäsentä.

Afrikan kirkot ovat tulossa myös lähetystyöhön, esimerkiksi Mekane Yesus-kirkko on perustanut oman lähetysjärjestön ja lähettänyt ensimmäiset lähetit islamin maailmaan ja vähän muuallekin.LML tilasto 2011 tiivistelmä

Johtajuus ja raha

Päivän puheenaihe on johtajuuden ja rahan suhde, jota kutsutaan tänä päivänä  "ylisuureksi palkitsemiseksi". Joissakin johtavissa asemissa olevat eivät pysy tehtävissään, ellei heille jatkuvasti lapioida rahaa. Raha on kuin öljyä, jolla poltin palaa. Ongelmaan en tiedä vastausta.

Tulee kuitenkin mieleeni parikin tätä teemaa käsittelevää kohtaa Raamatusta. Paavali asettaa seurakunnan kaitsijalle tiettynä ominaisuuksia ikään kuin kriteeriksi. Hänen tulee olla yhden vaimon mies, hoitaa perheensä ja sitten todetaan myös ettei hän saa olla rahan ahne (1 Tim.3:3). Toinen kohta on Vanhan testamentin puolelta. Mooses  oli kansanjohtajana väsyksissä ja hänen appensa Jetro antoi hänelle neuvoja valita kansalle tiettyihin tehtäviin johtajia. Jetro luetteli kriteerit:. Näiden tuli olla Jumalaa pelkääviä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia. (2 Moos.18:21). Rahan ongelma on ihmiskunnassa ikuinen kysymys, joka johtuu meissä jokaisessa piileskelevästä ahneudesta. Sen vartioiminen on  itse kullekin ylivoimaista.

Lähetysalueilla on kulttuureja, joissa on vaikea tehdä eroa omien ja toisten varojen välillä. Varoilla kun kuuluu auttaa sitä sukulaista tai tuttavaa, joka sillä hetkellä on puutteessa. Rahan ongelma on näin ihmistä suurempi.

Raamattu irti

Maaliskuun 24. päivänä tulee kuluneeksi 200 vuotta Suomen Pipliaseuran perustamisesta. "Englannin ja Ulkomaan  Pipliaseuran"  lähettämä John Paterson sai Turun piispan Jacob Tengströmin innostumaan raamattuseurahankkeesta. Hän taivutteli asialle Venäjän keisarin Aleksanteri I:n, jolle seurahanke tarjosi mahdollisuuden ojentaa rauhan kättä suomalaisille, jotka elivät epäluuloisina hallitsijan aikeista.

Hankkeen merkitys oli siinä, että suomalaisille tuli mahdolliseksi lukea Raamattua kotonaan kohtuullisella hinnalla. Raamatun lukeminen kodeissa säännöllisesti on tapa, jota on vaalittu herätysliikkeissämme. Tällä hetkellä Kansanlähetyksen piirissä kannamme huolta siitä, että säännöllisiä lukijoita voisi olla tuntuvasti enemmänkin.

Aloittelijan kannattaa ottaa opiksi urheilijoista, jotka ensin juoksevat tietyn matkan ja kunnon kohetessa  vähän enemmän. Menneinä vuosina oli lukukortteja, joihin rastin laittamalla saattoi pitää kirjaa edistymisestä. Tietyn määrän lukeminen kantoi Raamatun lävitse vaikkapa vuoden kuluessa.