perjantai 15. maaliskuuta 2013
Saksassa huolta evankelikaalisen lähetystyön linjasta
Saksassa kannetaan huolta evankelikaalisen lähetysliikkeen linjasta. Huolen ilmaisi emeritusprofessori Peter Beyerhaus Rolf Scheffbuch Symposiumissa pitämässään puheenvuorossa. Hän kiinnitti huomionsa evankelikaalisen lähetysliikkeen linjan joka lähestyy Kirkkojen maailmanneuvoston kantoja.
Huolta aiheuttaa erityisesti missiologian kestoaihe evankeliumin julustamisen ja sosiaalisen vastuun suhde. Evankelikaalisessa maailmassa vaikuttaa virtaus, jonka tunnuskäsite on transformaatio. Sen edustajia kutsutaan transformaatiokoulukunnaksi. Virtausen painotuksena ei ole ihmisen pelastus iankaikkiseen elämään vaan yhteiskunnallinen muutos. Transformaatiolla tarkoitetaan moniulotteista syvälle käyvää muutosta. Koulukunnan ajattelussa lähetystyön tavoite kääntyy helposti tämänpuoleiseksi aina pelastuskysymystä myöten.
Keskustelu palautuu viime vuosisadan alkupuolella käytyyn Jerusalemin lähetyskokoukseen (1928), jossa esitettiin sosiaalisen evankeliumin haaste. Silloinkin mannermainen missiologia Karl Heimin johdolla muistutti kristinuskoon liittyvästä sovituksen sanomasta. Häntä tuki mm. Suomen lähetysseuran johtaja Matti Tarkkanen, joka näki luterilaisten erityisenä antina julistaa sovituksen sanomaa maailmalle.
Suomessa transformaatiota ja siihen liittyviä ongelmia on käsitellyt mm. Risto A. Ahonen kirjassaan Civitas Dei. Ahonen 2007, 116-122..
Idea Spektrum 10/ 6.3.2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti