Kristillisen kirkon näkökulmasta Paholaisen olemassaolosta on teologisesti yksimielisyys. Koko länsimainen kristillisyys on kamppailua syntiä, kuolemaa ja Perkelettä vastaan. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa tämä näkyy mm. Lutherin kastekaavassa Vähässä Katekismuksessa ja Isä meidän rukouksen selityksessä: päästä meidät pahasta. Pääsanoma on: Jeesus on kuolamallaan voittanut pahan vallat.
Viikon kiista koski lääketieteen ja pahan valtojen suhdetta. Siitäkin vallitsee yksimielisyys, että Jumala toimii lääketieteen kautta ja lääkkeet ovat oikein käytettynä hyvän palveluksessa.
Padan demonisuus on kristityllekin ylivoimainen teema. Ne jotka kieltävän persoonallisen Pahan olemassaolon, joutuvat hänen yllättämikseen. Eikö esimerkiksi valistuksen jälkeisen Euroopan keskellä tapahtuneessa holokaustissa ollut jotakin ilmeisen demonista.
Saksalainen teologi Karl Heim (k.1957) on pohtinut demonisuuden ongelmaa. Hän näki esimerkiksi sellaisessa alkoholismissa, jossa ihminen joutuu viinan orjaksi ja raunioituu, demonista. (Kothmann 2001, 156-157). Alkoholismia ei tässä tapauksessa nähty sairautena tai alkoholia kemiallisena nesteenä. Ihmisen sidotuksi tulemisen ja raunioitumisen Heim asetti teologiseen Jumalan ja hänen vastustajansa kamppailun jännitteeseen. Muutettavat muuttaen sama koskee huumeita, vaikka heroiinia.
Teologinen ihnis- ja maailmankuva ei mahdu sosiologis-humanistiseen kehykseen, jossa ihmistä tarkastellaan yksiulotteisesti. Uskon vapauttava voima ulottuu syvemmälle kuin osaamme ymmärtää. Näistäkin on esimerkkejä.
Tämän päivän luterilainen teologia ei tässä ole vahvoilla. Se on nauttinut yliannostuksen valistushenkistä teologiaa. Lähetysalueilla ilmiöt näyttävät toisenlaisilta. Etiopiassakin Jeesus on pahan valtojen voittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti