maanantai 25. maaliskuuta 2013
Hyvä kuolema, onko sellaista?
Paastonajan kirkkopäivilllä Karjalohjalla 23.3. 2013 lääkäri Pekka Reinikainen puhui otsikon aiheesta. Aihe liittyy eutanasiaan, joka ajoittain nousee keskusteluun. Iltapäivälehdet kertovat, että niin ja niin moni suomalaisista kannattaa eutanasiaa. Reinikainen ennusti uuden keskustelun olevan tulossa.
Pekka Reinikainen kertoi, että hänen yksi ydinteemansa on luominen. Luominen on lähtökohta elämälle ja suurille kysymyksille.
Kristityt joutuvat ajoittain ottamaan kantaa tähän kysymykseen. Reinikainen kehotti perehtymään tosiasioihin ja keskustelemaan niillä. Hänen mukaansa tähän ei välttämättä tarvita Raamattua.
1. Eutanasia irroittaa lääkärin Hippokrateen periaatteesta ja traditiosta, jossa todetaan, että lääkärin tehtävä on parantaa ei tappaa. Eutanasia tekee lääkäristä surmaajan.
2. Eutanasiakeskustelussa luodaan uusia termejä joilla sitä markkinoidaan. Yksi hämärä termi on "passiivinen euranasia". Sitä ei pitäisi käyttää, väitti Reinikainen.
3. Ihmisen motiivit ovat tutkimattomat. Perinnönjaot ja taloudelliset syyt saattavat viedä väärille raiteille.
4. Ideologisesta harhapolusta karmeimpia esimerkkejä ovat natsilääkärit tai sosialististeen maiden eräät ratkaisut.
5. Ihminen haluaa päättää kaikesta itse. On esimerkkejä, jossa suhteellisen terve ihminen esittää haluavansa kuolla. Jotkut voivat ihannoida tätä.
6. Hyvää hoitoa tulisi kehittää. Kipua on mahdollista lievittää.
Reinikainen pohdiskeli aihettaan lääkärinä. Rovasti Markku Sumiala pohti aihetta henkilökohtaisemmasta näkökulmasta hänen vaimonsa syöpäsairauden kokemuksista käsin.
Mielestäni molemmat puheenvuorot olivat mielenkiintosia ja ajatuksia herättäviä.
Puheet voi kuunnella tilaamalla äänitteen Jouni Kontulaiselta: jouni@puheet.fi.
Paastonajan kirkkopäivät järjesti Paavalin synodi yhdessä Karjalohjan alueseurakunnan kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti