torstai 21. maaliskuuta 2013

Ev.lut. kirkossa jako kahteen

Radio Dei on esittänyt kuluvalla viikolla parikin ohjelmaa, joissa on arvioitu Suomen ev.lut. kirkon nykyistä murrosaikaa.

Toisessa ohjelmassa Kirkon tutkimuslaitoksen johtaja Hanna Salomäki esitteli Radio Dein kanssa tehtyä kyselyä kirkon työntekijöiden sitoutumisesta oppiin. 

Merkittävänä havaintona oli, että Helsingin hiippakunta on muita liberaalimpi. Eroa oli jopa Espoon hiippakuntaan. Muitakin jakolinjoja esiintyy. Nuorempi papisto näyttäisi olevan opillisesti jonkinasteisessa kriisissä.  

Yksi ja toinen ilmooittaa, ettei usko siihen ja siihen opinkohtaan, esimerkiksi Jeesuksen neitseestäsyntymiseen. Harvempi kertoo, mitä se vaikuttaa hänen uskonsa kokonaisuuteen.

Viikon debatissa olivat vastakkain Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola ja Helsingin Yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen. Kirkko ja kaupunki on Helsingin seurakuntien lehti ja (ilmais) levikiltään suurimpia ellei suurin  kirkollisista lehdistä. Sen levikki rajoittuu Helsiingin alueelle. Simola on tullut tunnetuksi voimakkaista kannanotoistaan  liberaaleja äänenpainoja ymmärtävän kirkon puolesta. Kirkko ja kaupunki-lehti on  uutta avioliittokäsitystä julistava totuuden torvi.

Tämän lisäksi hän on halunnut sulkea taloudellisia mahdollisuuksia lähetysjärjestöitä, jotka pitäytyvät kirkon preinteisiin kantoihin.  Miikka Ruokasen keskustelussa Seppo Simolan tavoitteet muistuttavat varhaisen Rudolf Bultmannin ajattelua. Eli uskosta riisutaan pois kaikki "yliluonnollinen" tai vaikea, jotta se tulisi helpommin ymmärrrettäväksi nykyajan ihmiselle. Bultman puhui hartaasti kuin körttiseuroissa, mutta hänestä ei  ollut merkitystä nousiko Jeesus todella kuolleista. 

Samoin Simola haluaa irtiottoa uskontunnustuksista ja ilmaista uskon jonkinlaisella "runouden todellisuudella". Ruokanen muistutti tähän, että näin kristillisen uskon sanoma menettää sisältönsä. 

Kristillinen usko on aina taistellut totuusperustastaan. Apostoli Paavali muistutti, että jos Kristus ei ole noussut kuolleista, uskomme on turha.

Isoista asioista on siis kysymys.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti