Luin tänään Sana-lehdestä pikku-uutisen, jossa kerrottiin sotilaspapiston tulosta Venäjän armeijaan. Uutinen oli pieni, mutta yksityiskohta kertoo jättiläismäisestä aatteellisesta muutoksesta naapurissammme viimeisen 20 vuoden aikana. Joku on todennut, että millään kirkolla milloinkaan ei ole ollut niin valtavaa urakkaa kuin Venäjän kirkolla Neuvostoliiton jälkeen. Aineellinen ja hengellinen rakennustyö on tuttanut valtavasti kirkkoja, raamatunkäännöksiä, kristillistä kirjallisuutta jne, jotka olivat noin 70 vuoden ajan kuin pannaan julistettuja.
Venäjän vallankumous otti ateistisen marxilais-leniniläisen suunnan, joka tiivistettiin Internationalin säkeessä "ei muuta hallitust ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias". Tuossa säkeessä sotkettiin politiikka ja uskonto, josta viimeksi mainittu kiellettiin. Vaikka marxilaisuus aatteena on jäänyt taka-alalle, ajattelutapana se elää edelleen. Teologiassa se merkitsee teologian tekemistä ilman yhteyttä Raamattuun ja apostoleihin. Teologiaa tehdään tässä ja nyt: "kansa päättää".
Emme täällä Suomessa ole oppineet riittävästi tästä murroksesta, joka on luonut Eurooppaan hengellisen ja henkisen tyhjiön. Siinä on suuri lähetyksen haaste. Joka tapauksessa olemme saaneet elää historiallista aikaa, jossa Inkerin kirkko on noussut kuin tuhkasta ja levinnyt Pietarista-Siperiaan saakka. Historiallisesti tämä on elämistä ihmeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti