Nigeria on Afrikan väkirikkaimpia valtioita. Yli puolet maan asukkaista on kristittyjä ja vajaa toinen puoli muslimeja. Maa koostuu lukuisista osavaltioista, joista eräissä kristityt ovat kärsineet muslimien tahiolta vainoa.
Vainoa on esiintynyt mm. Josin kaupungissa. Vainojen syyt ovat mm. alueella vaikuttavassa islamilaisessa Boko Haram -liikkeessä, joka pyrkii saamaan sharia-lain voimaan pohjoisessa Nigeriassa.
Stefanus-lähetyksen 40-vuotisjuhlassa puhunut nigerialainen kertoi, että kristittyjä pyritään pakolla kieltämään uskonsa. Kristittyjä ei oteta kouluun. Lisäksi yölliset hyökkaykset koteihin ja sitä seuraavat väkivallanteot ovat tunnusomaisia tälle Nigerian alueelle.
- Kylissä nukutaan päivisin ja valvotaan öisin, kertoi tämä nigerialainen mies.
Nigerian kristittyjen vaikea asema on vuosien ajan huolestuttanut kristillisiä ihmisoikeusjärjestöjä. Maaliskuussa 2010 julkaistiin Kyproksen julkilausuma, jossa esitetään toimenpiteitä tilanteen laukaisemiseksi ja kristittyjen ahdongon helpottamiseksi.
Nigeria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti