perjantai 14. joulukuuta 2012

Pitäisikö kirkossa johtajat valita arvalla?

Joulukuun Idea Spektrum -lehden debatissa kysytään, pitäisikö kirkossa (tai herätysliikkeissä) johtajat valita arpomalla. Tätä kannattaa tietyin edellytyksin saksalainen luterilainen teologian professori Reinhard Slenzcka. Arpomisajatus tuli esiin, kun Egyptin koptikirkko sai uuden johtajan.

Koptikirkossa seurakunnista oli valittu 12 kymmenvuotiasta poikaa. Heidän joukostaaan arvottiin yksi varsinaiseksi arpojaksi. Hänen silmänsä sidottiin ja hänet vietiin lasimaljan viereen. Maljassa oli kolme palloa, joihin oli kirjoitettu kuhunkin viimeiselle kierrokselle päässeen nimi. Poika nosti pallon ja Egyptin ortodoksisen kirkon pääksi tuli  Tavadroos II. Kirkolle valittiin uusi 60 -vuotias johtaja, koptien paavi.

Uudessa testamentissa arpomiskäytäntöä käytettiin, kun Juudaksen kuoleman jälkeen hänelle valittiin 12 apostolin joukkoon seuraaaja. Muitakin esimerkkejä voisi mainita. Hengellisissä liikkeissä käytäntö tunnetaan herrnhutilaisuuden parissa.

Reinhard Slenczka huomauttaa, että enemmistöpäätöksillä seurakuntaa jaetaan ryhmiin, voittajiin tai häviäjiin. Lisäksi valittu tulee valitsijoistaan riippuvaiseksi. Kirkossa tulisi asettaa ehdolle Jumalan sanaan pitäytyviä kandidaatteja ( 1Tim.3:10, 1 Tim. 1:5-12) ja jättää loput Pyhän Hengen johdatuksen varaan.Slenczkan mukaan nykyisin kirkollisia vaaleja häiritsevät yhteiskunnasta nousevat pyrkimykset tai poliittiset intressit.

Idea Spektrum 50/12.12.2012


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti