Saksan itäosassa Herrnhutissa lähellä Dresdeniä on kylä, joka on tullut kuuluisaksi herrnhutilaisesta herätysliikkeestä. Tämä liike oli luterilaisen lähetystyön pioneereja erityisesti vuosina 1730-1760. Veljeskunnan piirissä syntyi raamattulukemisto Päivän tunnussana, jota käytetään vieläkin runsaasti mm. Suomessa.
Herrnhutista on peräisin myös joulutähti, jonka tarkoituksena on julistaa joulun sanomaa. Tähden lähtökohtana on Beetlehemin tähti. Tähti oli suosittu ateistisessa Itä-Saksassa. Itä-Saksan aikana tähden markkinointiin liitettiin kerran lause: "Herrnhutin joulutähti muistuttaa Beetlehemin tapahtumasta ja julustaa valoa ja rauhaa."
Tämä oli viranomaisille liikaa ja lause vaadittiin poistettavaksi. Pakkaukset oliovat kuitenkin jo valmiina, eikä tuona vuonna ulkomaan myyntiä haluttu häiritä. Teksti sai jäädä.
Lähde: Idea Spektrum/Vie Sanoma/KH. 2001.
www.herrnhuter-sterne.de
maanantai 24. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
Hilarion Saksassa: palatkaa apostoliseen perintöön
Venäjän ortodoksisen kirkon delegaation johtaja metropoliitta Hilarion toivoi saksalaisille pitämässään puheessa, että uskonpuhdistuksen 500 -juhlavuosi toisi protestanttisia kirkkoja uskollisemmiksi apostoliselle perinnölle. Toiveensa hän ilmaisi kirkkojen kahdenväisissä oppikeskusteluissa joulukuussa.
Venäjän ortodoksisen kirkon ja Saksan Evankelisen kirkon suhteet kokivat takatalven ja keskeytyksen venäläisten liberaalisiksi kokemien saksalaisten ratkaistujen vuoksi. Tällä tarkoitetaan saksalaisten linjauksia naispappeus ja -piispuuskysymyksessä sekä kantaa samaa sukupuolta olevien liittoihin. Molemmat ovat irtaantumista apostolisesta perinnöstä.
Historian oikkuja on, että tällä hetkellä Venäjän ortodoksinen kirkko näkee tehtäväkseen puolustaa klassista kristinuskoa lännen sekularismia ja liberalismia vastaan.
Tuuli kääntyi 1989 Itä-Euroopassa. Milloin uudet tuulet puhaltavat muualla Euroopassa?
tiistai 18. joulukuuta 2012
Kasvava Islam on kristittyjen ykköshaaste
Yhdysvalloissa toimiva Pew Research Center on Pew Forum -paojektillaan selvitellyt islamin tilastollista kehitystä seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana eli vuoteen 2030 mennessä.
1. Islam tulee kasvamaan seuraaavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Kasvu ei ole yhtä voimakasta kuin menneen kahden vuosikymmenen kuluessa. Kasvua vahvistavat muslimien parissa korkea syntyvyys sekä ikärakenne.
2. Islamin painopiste on Aasian ja Oseanian alueella. Tällä hetkellä maailman suurin muslimimaa on Indonesia, mutta Pakistanin ennakoidaan ohittavan Indonesian.
Aasiassa suuret ovat: Indonesia, Pakistan ja Intia. Afrikan suurimman muslimimaan asemasta kilpailevat Egypti ja Nigeria.
3.Yhdysvalloissa muslimien määrä on edellämainittuihin alueihin verrattuna pieni, mutta se kasvaa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua lasketaan vajaa puolet Yhdysvaltojen muslimeista olevan maassa syntyneitä.
4. Euroopassa muslimien määrä kasvaa kahden prosenttiyksikön verran 6%- 8%:aan. Näin maanosassamme olisi kahden vuosikymmenen kuluttua vajaat 60 miljoonaa muslimia. Suomea ei tässä yhteydessä mainita, mutta Ruotsin muslimien määrän ennakoidaan nousevan vajaaseen 10%:een eli suhteellisesti Ison-Britannian ja Ranskan tasolle.
Kehityksen suunta on ennakoiva. Joka tapauksessa kristilliselle seurakunnalle se kertoo, että evankeliumua tulee julistaa muslimeillekin myös kotiovella.
perjantai 14. joulukuuta 2012
Pitäisikö kirkossa johtajat valita arvalla?
Joulukuun Idea Spektrum -lehden debatissa kysytään, pitäisikö kirkossa (tai herätysliikkeissä) johtajat valita arpomalla. Tätä kannattaa tietyin edellytyksin saksalainen luterilainen teologian professori Reinhard Slenzcka. Arpomisajatus tuli esiin, kun Egyptin koptikirkko sai uuden johtajan.
Koptikirkossa seurakunnista oli valittu 12 kymmenvuotiasta poikaa. Heidän joukostaaan arvottiin yksi varsinaiseksi arpojaksi. Hänen silmänsä sidottiin ja hänet vietiin lasimaljan viereen. Maljassa oli kolme palloa, joihin oli kirjoitettu kuhunkin viimeiselle kierrokselle päässeen nimi. Poika nosti pallon ja Egyptin ortodoksisen kirkon pääksi tuli Tavadroos II. Kirkolle valittiin uusi 60 -vuotias johtaja, koptien paavi.
Uudessa testamentissa arpomiskäytäntöä käytettiin, kun Juudaksen kuoleman jälkeen hänelle valittiin 12 apostolin joukkoon seuraaaja. Muitakin esimerkkejä voisi mainita. Hengellisissä liikkeissä käytäntö tunnetaan herrnhutilaisuuden parissa.
Reinhard Slenczka huomauttaa, että enemmistöpäätöksillä seurakuntaa jaetaan ryhmiin, voittajiin tai häviäjiin. Lisäksi valittu tulee valitsijoistaan riippuvaiseksi. Kirkossa tulisi asettaa ehdolle Jumalan sanaan pitäytyviä kandidaatteja ( 1Tim.3:10, 1 Tim. 1:5-12) ja jättää loput Pyhän Hengen johdatuksen varaan.Slenczkan mukaan nykyisin kirkollisia vaaleja häiritsevät yhteiskunnasta nousevat pyrkimykset tai poliittiset intressit.
Idea Spektrum 50/12.12.2012

maanantai 10. joulukuuta 2012
Egyptin kristityt esirukouksen kohteeksi
Egypti on Pohjois-Afrikan suurvalta, jossa asuu noin 85 miljoonaa asukasta. Parhaillaan Egyptissä eletään murrosvaihetta kuten koko arabimaailmassa. Selitän tämän murroksen niin, että alueella asuu poikkeuksen runsaasti nuoria ikäluokkia, joille hallitus ei ole kyennyt antamaan tulevaiauuden näköaloja.
Egyptissä elää alueen suurin kristillinen vähemmistö. Kristittyjä on maassa tilastollisesti noin kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa. He ovat tottuneet monenlaisiin ahdistuksiin ja rajoituksiin. Egyptissä kirkkojen korjaaminen on ollut monien lupien takana.
Nyt kristityt elävät taas ahdistavan odotuksen aikaa. Minkä suunnan Egypti ottaa muslimiveljeskunnan riveistä nousseen presidentin johdolla? Maa elää veitsen terällä.
Meitä kutsutaan rukoukseen vainottujen puolesta, vaikkapa Egyptin kristittyjen.
Open Doorsin maalistalla, jossa kristtyjen asemaa arvioidaan, Egypti on 15.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Antisemitismi, Israel ja Pertti Salolainen
Suomalainen Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen pääsi Jerusalem Post -lehden sivuille syytettynä "osa.aikaisesta" antisemitismista. Salolainen viittasi TV:n aamutelevision lähetyksessa juutalaisten taloudelliseen ja mediavaltaan Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikan kölinä.
Finnish politician: Jews control money, media in US
Pertti Salolainen says Jews cause US to be "afraid" of neutrality in Middle East conflict; Finnish site calls him "part-time anti-Semite." - näin Jerusalem Post.
Kansanedustajan sanat eivät nähdäkseni olleet juutalaisvastaisuutta, vaan oma poliittinen analyysi, kuten hän itse totesikin. Eri asia on sitten se, että sanat eivät olleet parhaalla mahdollisella tavalla valittuja. Salolainen ilmaisi sen, mitä eräänlainen antisemitismin peruskaava toistaa. Ensin syytetään juutalaisia liioitellen vallasta ja tätä kampea kun pyötitetään , sytyttetään kuin pinnan alla kytevä hiillos. Tästä on historiassa paljon karmeita esimerkkejä.
Jerusalem Post -lehteen pääseminen osoittaa, että Israelissa otetaan varmistin herkästi pois päältä, erityisesti kun Salolainen oli parlamentin kokeneimpia poliitikkoja. Voi olla että eurooppalaisessa henkisessä ilmastossa aihe on tavallista herkempi ja siksi siitä halutaan antaa muistutus muillekin.
Pertti Salolaisen puoluetoveri Ben Zyckowicz, ainoa juutalainen kansanedustaja eduskunnassa , istuu vain muutaman metrin päässä parlamentissa. Jupakka osoittaa, että jotakin tietoa on jäänyt kulkematta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)