Viime viikon Aamulehti kertoi Tampereella tapahtuneesta lähetysvarojen jakamisesta. Aiheesta oli parikin juttua 12.10 ja 13.10. Jutuissa ongelmaa näytti tuottavan se, että varat jaettiin jotenkin väärin, kun seurakunnat saivat päättää varojen jakamisesta itsenäisesti. Nyt varoja saivat esimerkiksi SLEY, Kansanlähetys, Kylväjä ja Sanansaattajat.
Aiheesta on taitettu peistä satoja palstamillimetrejä muualla. Lisään muutaman rivin Aamulehden juttujen pohjalta silläkin uhalla, että lehden tiedot voivat olla epätarkkoja. Niiden kautta moni tamprelainen saa kuvan asiasta.
Ensiksi muutama tosiasia. Vuosien ajan myös Tampereen seurakunnat ja seurakuntayhtymä ovat tukeneet kirkon virallisten lähetysjärjestöjen työtä toimivalla tavalla. Seurakunnilla on itsenäisyytensä tehdä päätöksiä omalla pohjallaan. Tämä on kaikki kiitoksen aihe!
Toiseksi lähetystyössä raha ei merkitse kaikkea, mutta on toki merkittävä asia. Jos puhutaan lähetystyöstä seurakunnan työnä, varojen jakamisessa tämä osin toteutuu, koska kaikki tamperelaiset seurakunnan jäsenet eivät voi lähteä vieraisiin maihin. Seurakunta siis toteuttaa lähetystyöstä myös jakamalla varoja.
Lähetysvaroista käyty keskustelu ja sen kytkeminen varojen jakamiseen järkyttää lähetyksen ja seurakunnan yhteenkuuluvuutta. Se iskee luottamukseen. Mikä on seuraava asia, joka asetetaan ehdoksi?
Lähetysvaroista keskusteleminen ja kiisteleminenkin on vanha juttu. Jo 1800-luvulla asiasta taitettiin peistä. Miksi lähteä Ambomaalle, kun kotimmaassakin on köyhiä? Kun Martti Rautanen työtovereineen vihittiin lähetyssaarnaajiksi, Suomessa elettiin nälkävuosien aikaa.
Aamulehden toimittaja Satu Rautiainen jakaa lähetysjärjestöt ainakin kahteen ryhmään. Niitä, joille nyt lisättiin varoja, hän nimittää "vanhoillisiksi". Mitä tällä sanalla tarkoitetaan, ei käy selkesti ilmi. Sanalla viitattaneen virka- ja ihmiskäsitykseen eli avioliittoetiikkaan.
Artrikkelin mukaan voi saada sellaisen käsityksen, että joillakin tahoilla seurakunnat tekevät vääriä päätöksiä, mutta yhtymän tasolla osataan tehdä oikeita päätöksiä. Erityisesti tikun nokkaan on otettu Hervannan seurakunnan päätäs jakaa lähetysvaroja. Tuomiokirkkoseurakunta jakoi varoja vain joillekin, mutta siinä ei ollut mitään moittimista. Otsikossa viitataan yhteiseen "veronmaksajien tahtoon" ikäänkuin sellainen olisi olemassa. Seurakuntien veroa maksavissa jäsenissä on erilaisia ihmisiä. Näin luulisi olevan hyvä asia, että on valinnan mahdollisuuksiakin. Varojen jakamisesta päättämisen antaminen seurakunnille lienee demokraattisempaakin kuin yhden tahon ratkaisu. Ikävää on jos syntyy demokraattisesti "väärä" päätös.
Aamulehden artikkelin voisi ohittaa olankohautuksella, ellei tajuaisi, että hässäkän taustalla on isompia aatteellisia ja teologisia kysymyksiä. Väittäisin, että avioliiton korostaminen miehen ja naisen välisenä liittona on aina aikaansa edellä, koska perheissä elää kansan tulevaisuus. Sana "vanhoillinen" on jutussa yhtä retorinen ilmaus kuin 40 vuotta sitten oli sana "taantumuksellinen". Tämä tiedetään erityisesti Aamulehdessä -ainakin arkiston puolella.
Lähetysjärjestöissä tällainen keskustelu kutsuu laajalla joukolla uhrvalmiuteen ja antamiseen menestymisen mukaan.
Toiseksi se perää niitä paljon kaivattuja innovaatioita lähetysvarojen lisäämiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti