Ensi sunnuntai on omistettu uskonpuhdistukselle. Kristillinen kirkko on noin viidensadan vuoden välein kokenut merkittävän taitekohdan. Viimeisin näistä on lännen kirkossa tapahtunut uskonpuhdistus. Ilman uskonpuhdistusta Suomi olisi toisenlainen maa.
Uskonpuhdistuksen peruskysymys oli teologinen. miten ihminen pelastu? Sen toinen kysymys koski arkisen työn merkitystä ja torjui keskiaikaisen luostarilaitoksen. Luther avioitui ja pappilat ovat luterilaisissa maissa hyvin erilaisia kuin roomalaiskatolisessa kirkossa tai osassa ortodoksista kristikuntaa.
Paljon on puhuttu luterilaisen uskonpuhdistuksen ja lähetyksen suhteesta. Luther ei perustanut lähetysseuraa, vaikka raamattuopetuksessaan puhui paljon lähetyksestä. Hän antoi merkittävästi virikkeitä raamatunkäännöstyölle.
Uskonpuhdistuksen teemajae on Room. 1:17, jostakin syystä ei huomattu, että Room. 1:16 liittyy tähän yhteyteen. Roomalaiskirjeessä Paavali pohtii paljon kristillisen kirkon missiota sekä juutalaisille että muille kansoille.
Sunnuntain teksti puhuu suolana ja valona olemisesta. Suola muistuttaa, että kristillinen kirkko ei saisi mukautua maailmaan eikä mennä ajan ideologioiden mukaana. Valo muistuttaa, että sanoma on tarkoitettu kaikille yhtä hyvin suomalaiselle, tänne tulleelle maahanmuuttajalle tai vaikkapa japanilaiselle.
Tarvittaisiinko uutta uskonpuhdistusta, joka palauttaisi kirkon takaisin Raamattuun?
perjantai 26. lokakuuta 2012
maanantai 22. lokakuuta 2012
Haastettu kirkko - 2008-2011
Haastettu kirkko on Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisema nelivuotiskatsaus kirkon elämästä ja ympäristön muutoksesta neljän viimeisen vuoden aikana. Kirjaa on toimitettu neljän vuoden välein vuodesta 1967. Se antaa kokonaiskuvan kirkon elämästä ja perää työntekijöiltä arviota ja toimia tuleviin vuosiin.
Kirjan nimi "Haastettu kirkko" on mielestäni osuva kuvaus menneistä lähivuosista. Kirkkoa haastavat monet aikamme aatteet, joista yksi on individualismi. Jännite syntyy siitä, että kirkon uskon mukaan usko on yhteinen. Individualistisen ajattelun mukaan jokainen haluaa elää ja uskoa omalla tavallaan.
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut moniarvoiseksi ja tämä ilmiö on tullut osin myös kirkkoon. Parhaillaan eletään vuosia, jolloin kirkossa sen suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan on jännitteitä. Samaan aikaan myös kirkon sisällä on jännitteitä. Jännitteet nousevat pintaan kirkosta eroamisen aaltoina tai taisteluna kenelle jaetaan lähetysvaroja ja millä perusteella.
Jännitteet syntyvät siitä, että kirkon jäsenten enemmistö näyttää haluavan "vapaamielisempää" kirkkoa, kun taas ne jotka kirkon toimintaan osallistuvat haluavat kirkon pysyvän perustallaan. Kuntarakenne on menossa suuriin yksiköihin taloudellisista syistä, kirkossa tulisi olla mahdollisimman lähellä ihmisiä. Nyt puhutaan haastetusta kirkosta, 1960-luvulla samasta teemasta puhuttiin "kirkon kriisinä".
Kirkon tutkimuskeskus on valinnut perinteensä mukaisesti sosiologisen lähestymistavan. Kirkkoa kuvataan tilastoilla, numeroilla, lukumäärien laskuilla ja nousilla. Aikamme ihminen haluaa mitata kaikkea ja tilastot antavat tähän nälkään purtavaa. Eri asia on sitten se, että tämä on vain yksi todellisuus.
Kirja käy lävitse laajan kaaren kirkon eri toiminta-alueita. Suomen ev.lut. kirkko on omalla alueellaan yksi maailman vahvimmista. Se on enemmistökirkko hyvin yhtenäisen kulttuurin keskellä. Sillä on kaikesta huolimatta suuret resurssit tehdä työtä ja parinkymmenen tuhannen ihmisen joukko sitä tekemässä. Sillä on mahdollisuuksia tavoittaa koko kansa. Yksi sosiologian haasteista on, että monet käyrät näyttävät suuntaa alaspäin. Mitä olisi tehtävä juuri nyt: siihen lukija saa etsiä vastauksen oman työnsä keskellä.
Yksi asia pisti silmään. Kun kirjassa tarkastellaan kirkon viestintää radiossa, keskitytään yksipuolisesti perinteiseen YLE-vetoiseen malliin. Tekniikan murros on tuonut paikallisradioita ja mm. Radio Dein, jota seurakunnat ja kristilliset järjestöt käyttävät laajasti. Uusina kokeiluina ovat erilaiset netti-kokeilut, joissa yksittäisiä tilaisuuksia voidaan seurata verkon kautta. YLE on perinteisesti ollit vahvoilla tekniikassa, joka on mahdollistanut vuosikymmenien ajan laadukkaasti välitetyt erilaiset hartausohjelmat ja jumalanpalvelukset. YLE:n kulttuuri on kirkon näkökulmasta ollut hengellisille asioille nuivaa erityisesti TV:n puolella. TV syntyi YLE:n murrosaikaan, jolloin turhan moni haaveili vallankumouksesta. Hengellistä lastenohjelmaa YLE vastustaa. Tällä alueella on paljon työmaata ja uusi tekniikka antaa mahdollisuuksia haastaa perinteiset kanavat. Ei siis olla vain haastettuna vaan lähdetään rohkeasti haastamaan.
Kirjaa ei voi haukata kerralla, mutta se on yksi hyödyllinen kuvaus siitä, missä juuri nyt ollaan Suomen kirkossa.
Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 115. Tampere 2012.
Kirjan nimi "Haastettu kirkko" on mielestäni osuva kuvaus menneistä lähivuosista. Kirkkoa haastavat monet aikamme aatteet, joista yksi on individualismi. Jännite syntyy siitä, että kirkon uskon mukaan usko on yhteinen. Individualistisen ajattelun mukaan jokainen haluaa elää ja uskoa omalla tavallaan.
Suomalainen yhteiskunta on muuttunut moniarvoiseksi ja tämä ilmiö on tullut osin myös kirkkoon. Parhaillaan eletään vuosia, jolloin kirkossa sen suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan on jännitteitä. Samaan aikaan myös kirkon sisällä on jännitteitä. Jännitteet nousevat pintaan kirkosta eroamisen aaltoina tai taisteluna kenelle jaetaan lähetysvaroja ja millä perusteella.
Jännitteet syntyvät siitä, että kirkon jäsenten enemmistö näyttää haluavan "vapaamielisempää" kirkkoa, kun taas ne jotka kirkon toimintaan osallistuvat haluavat kirkon pysyvän perustallaan. Kuntarakenne on menossa suuriin yksiköihin taloudellisista syistä, kirkossa tulisi olla mahdollisimman lähellä ihmisiä. Nyt puhutaan haastetusta kirkosta, 1960-luvulla samasta teemasta puhuttiin "kirkon kriisinä".
Kirkon tutkimuskeskus on valinnut perinteensä mukaisesti sosiologisen lähestymistavan. Kirkkoa kuvataan tilastoilla, numeroilla, lukumäärien laskuilla ja nousilla. Aikamme ihminen haluaa mitata kaikkea ja tilastot antavat tähän nälkään purtavaa. Eri asia on sitten se, että tämä on vain yksi todellisuus.
Kirja käy lävitse laajan kaaren kirkon eri toiminta-alueita. Suomen ev.lut. kirkko on omalla alueellaan yksi maailman vahvimmista. Se on enemmistökirkko hyvin yhtenäisen kulttuurin keskellä. Sillä on kaikesta huolimatta suuret resurssit tehdä työtä ja parinkymmenen tuhannen ihmisen joukko sitä tekemässä. Sillä on mahdollisuuksia tavoittaa koko kansa. Yksi sosiologian haasteista on, että monet käyrät näyttävät suuntaa alaspäin. Mitä olisi tehtävä juuri nyt: siihen lukija saa etsiä vastauksen oman työnsä keskellä.
Yksi asia pisti silmään. Kun kirjassa tarkastellaan kirkon viestintää radiossa, keskitytään yksipuolisesti perinteiseen YLE-vetoiseen malliin. Tekniikan murros on tuonut paikallisradioita ja mm. Radio Dein, jota seurakunnat ja kristilliset järjestöt käyttävät laajasti. Uusina kokeiluina ovat erilaiset netti-kokeilut, joissa yksittäisiä tilaisuuksia voidaan seurata verkon kautta. YLE on perinteisesti ollit vahvoilla tekniikassa, joka on mahdollistanut vuosikymmenien ajan laadukkaasti välitetyt erilaiset hartausohjelmat ja jumalanpalvelukset. YLE:n kulttuuri on kirkon näkökulmasta ollut hengellisille asioille nuivaa erityisesti TV:n puolella. TV syntyi YLE:n murrosaikaan, jolloin turhan moni haaveili vallankumouksesta. Hengellistä lastenohjelmaa YLE vastustaa. Tällä alueella on paljon työmaata ja uusi tekniikka antaa mahdollisuuksia haastaa perinteiset kanavat. Ei siis olla vain haastettuna vaan lähdetään rohkeasti haastamaan.
Kirjaa ei voi haukata kerralla, mutta se on yksi hyödyllinen kuvaus siitä, missä juuri nyt ollaan Suomen kirkossa.
Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 115. Tampere 2012.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Urho Muroma 18.10.1912
Huomenna illalla 18.10.tulee kuluneeksi 100 vuotta Urho Muroman hengellisestä murroksesta. Hän osallistui norjalaisen Albert Lunden kokouksiin Helsingissä. Lunde piti koukouksiaan NMKY:n juhlasalissa ja Johanneksen kirkossa syys-lokakuussa mainittuna vuonna. Vuonna 1890 syntynyt Urho Muroma oli tuolloin 22 vuotias nuori mies. Albert Lunde oli taustaltaan norjalainen saarnaaja, jonka teksti tuona iltana kertoi Lootista.
Vaikka luterilainen teologia nojaa ihmisen kokemusten ulkopuolelle Sanaan ja sakramentteihin, hengellisen elämän murrokset ovat hyvin merkittäviä. Muroman kokemus sävyytti koko hänen julistustaan ja Albert Lundea hän piti koko elämänsä hengellisenä isänään (Junkkaala 1990).
Hengellisten liikkeiden isien ja äitien komeukset varsinkin liikkeiden syntyaikoina lyövät leimansa tuleviin sukupolviin. Näin oli Lutherilla ja myöhemmin pietismissä aina meidän päiviimme saakka. Urho Muroma on yksi lenkki tässä ketjussa.
Albert Lunden kokous ei läheltä katsottuna liene mitenkään poikkeuksellinen. Täältä sadan vuoden päästä asia näyttää merkillisesti toisenlaiselta. Jumalan salaisuuksia on, että tätä emme näe etukäteen.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Aamulehti ja lähetysvarojen jakaminen
Viime viikon Aamulehti kertoi Tampereella tapahtuneesta lähetysvarojen jakamisesta. Aiheesta oli parikin juttua 12.10 ja 13.10. Jutuissa ongelmaa näytti tuottavan se, että varat jaettiin jotenkin väärin, kun seurakunnat saivat päättää varojen jakamisesta itsenäisesti. Nyt varoja saivat esimerkiksi SLEY, Kansanlähetys, Kylväjä ja Sanansaattajat.
Aiheesta on taitettu peistä satoja palstamillimetrejä muualla. Lisään muutaman rivin Aamulehden juttujen pohjalta silläkin uhalla, että lehden tiedot voivat olla epätarkkoja. Niiden kautta moni tamprelainen saa kuvan asiasta.
Ensiksi muutama tosiasia. Vuosien ajan myös Tampereen seurakunnat ja seurakuntayhtymä ovat tukeneet kirkon virallisten lähetysjärjestöjen työtä toimivalla tavalla. Seurakunnilla on itsenäisyytensä tehdä päätöksiä omalla pohjallaan. Tämä on kaikki kiitoksen aihe!
Toiseksi lähetystyössä raha ei merkitse kaikkea, mutta on toki merkittävä asia. Jos puhutaan lähetystyöstä seurakunnan työnä, varojen jakamisessa tämä osin toteutuu, koska kaikki tamperelaiset seurakunnan jäsenet eivät voi lähteä vieraisiin maihin. Seurakunta siis toteuttaa lähetystyöstä myös jakamalla varoja.
Lähetysvaroista käyty keskustelu ja sen kytkeminen varojen jakamiseen järkyttää lähetyksen ja seurakunnan yhteenkuuluvuutta. Se iskee luottamukseen. Mikä on seuraava asia, joka asetetaan ehdoksi?
Lähetysvaroista keskusteleminen ja kiisteleminenkin on vanha juttu. Jo 1800-luvulla asiasta taitettiin peistä. Miksi lähteä Ambomaalle, kun kotimmaassakin on köyhiä? Kun Martti Rautanen työtovereineen vihittiin lähetyssaarnaajiksi, Suomessa elettiin nälkävuosien aikaa.
Aamulehden toimittaja Satu Rautiainen jakaa lähetysjärjestöt ainakin kahteen ryhmään. Niitä, joille nyt lisättiin varoja, hän nimittää "vanhoillisiksi". Mitä tällä sanalla tarkoitetaan, ei käy selkesti ilmi. Sanalla viitattaneen virka- ja ihmiskäsitykseen eli avioliittoetiikkaan.
Artrikkelin mukaan voi saada sellaisen käsityksen, että joillakin tahoilla seurakunnat tekevät vääriä päätöksiä, mutta yhtymän tasolla osataan tehdä oikeita päätöksiä. Erityisesti tikun nokkaan on otettu Hervannan seurakunnan päätäs jakaa lähetysvaroja. Tuomiokirkkoseurakunta jakoi varoja vain joillekin, mutta siinä ei ollut mitään moittimista. Otsikossa viitataan yhteiseen "veronmaksajien tahtoon" ikäänkuin sellainen olisi olemassa. Seurakuntien veroa maksavissa jäsenissä on erilaisia ihmisiä. Näin luulisi olevan hyvä asia, että on valinnan mahdollisuuksiakin. Varojen jakamisesta päättämisen antaminen seurakunnille lienee demokraattisempaakin kuin yhden tahon ratkaisu. Ikävää on jos syntyy demokraattisesti "väärä" päätös.
Aamulehden artikkelin voisi ohittaa olankohautuksella, ellei tajuaisi, että hässäkän taustalla on isompia aatteellisia ja teologisia kysymyksiä. Väittäisin, että avioliiton korostaminen miehen ja naisen välisenä liittona on aina aikaansa edellä, koska perheissä elää kansan tulevaisuus. Sana "vanhoillinen" on jutussa yhtä retorinen ilmaus kuin 40 vuotta sitten oli sana "taantumuksellinen". Tämä tiedetään erityisesti Aamulehdessä -ainakin arkiston puolella.
Lähetysjärjestöissä tällainen keskustelu kutsuu laajalla joukolla uhrvalmiuteen ja antamiseen menestymisen mukaan.
Toiseksi se perää niitä paljon kaivattuja innovaatioita lähetysvarojen lisäämiseksi.
Aiheesta on taitettu peistä satoja palstamillimetrejä muualla. Lisään muutaman rivin Aamulehden juttujen pohjalta silläkin uhalla, että lehden tiedot voivat olla epätarkkoja. Niiden kautta moni tamprelainen saa kuvan asiasta.
Ensiksi muutama tosiasia. Vuosien ajan myös Tampereen seurakunnat ja seurakuntayhtymä ovat tukeneet kirkon virallisten lähetysjärjestöjen työtä toimivalla tavalla. Seurakunnilla on itsenäisyytensä tehdä päätöksiä omalla pohjallaan. Tämä on kaikki kiitoksen aihe!
Toiseksi lähetystyössä raha ei merkitse kaikkea, mutta on toki merkittävä asia. Jos puhutaan lähetystyöstä seurakunnan työnä, varojen jakamisessa tämä osin toteutuu, koska kaikki tamperelaiset seurakunnan jäsenet eivät voi lähteä vieraisiin maihin. Seurakunta siis toteuttaa lähetystyöstä myös jakamalla varoja.
Lähetysvaroista käyty keskustelu ja sen kytkeminen varojen jakamiseen järkyttää lähetyksen ja seurakunnan yhteenkuuluvuutta. Se iskee luottamukseen. Mikä on seuraava asia, joka asetetaan ehdoksi?
Lähetysvaroista keskusteleminen ja kiisteleminenkin on vanha juttu. Jo 1800-luvulla asiasta taitettiin peistä. Miksi lähteä Ambomaalle, kun kotimmaassakin on köyhiä? Kun Martti Rautanen työtovereineen vihittiin lähetyssaarnaajiksi, Suomessa elettiin nälkävuosien aikaa.
Aamulehden toimittaja Satu Rautiainen jakaa lähetysjärjestöt ainakin kahteen ryhmään. Niitä, joille nyt lisättiin varoja, hän nimittää "vanhoillisiksi". Mitä tällä sanalla tarkoitetaan, ei käy selkesti ilmi. Sanalla viitattaneen virka- ja ihmiskäsitykseen eli avioliittoetiikkaan.
Artrikkelin mukaan voi saada sellaisen käsityksen, että joillakin tahoilla seurakunnat tekevät vääriä päätöksiä, mutta yhtymän tasolla osataan tehdä oikeita päätöksiä. Erityisesti tikun nokkaan on otettu Hervannan seurakunnan päätäs jakaa lähetysvaroja. Tuomiokirkkoseurakunta jakoi varoja vain joillekin, mutta siinä ei ollut mitään moittimista. Otsikossa viitataan yhteiseen "veronmaksajien tahtoon" ikäänkuin sellainen olisi olemassa. Seurakuntien veroa maksavissa jäsenissä on erilaisia ihmisiä. Näin luulisi olevan hyvä asia, että on valinnan mahdollisuuksiakin. Varojen jakamisesta päättämisen antaminen seurakunnille lienee demokraattisempaakin kuin yhden tahon ratkaisu. Ikävää on jos syntyy demokraattisesti "väärä" päätös.
Aamulehden artikkelin voisi ohittaa olankohautuksella, ellei tajuaisi, että hässäkän taustalla on isompia aatteellisia ja teologisia kysymyksiä. Väittäisin, että avioliiton korostaminen miehen ja naisen välisenä liittona on aina aikaansa edellä, koska perheissä elää kansan tulevaisuus. Sana "vanhoillinen" on jutussa yhtä retorinen ilmaus kuin 40 vuotta sitten oli sana "taantumuksellinen". Tämä tiedetään erityisesti Aamulehdessä -ainakin arkiston puolella.
Lähetysjärjestöissä tällainen keskustelu kutsuu laajalla joukolla uhrvalmiuteen ja antamiseen menestymisen mukaan.
Toiseksi se perää niitä paljon kaivattuja innovaatioita lähetysvarojen lisäämiseksi.
maanantai 8. lokakuuta 2012
Suvaitsevaisuus, aggressiivisuus ja kuva
Saksalainen Idea Spektrum-lehti tietää kertoa, että Saksan henkisessä ilmastossa vastakohtaisuudet ovat jyrkentyneet ja ääni on koventunut. Taustalla on yhteiskunnassa voimistunut moniarvoisuus.
Vaikka luulisi, että moniarvoisuus tekee suvaitsevaiseksi, näyttää käyvän päinvastoin. Tietyt kysymykset pakottavat moniarvoisuutta koettelemaan rajoja. Tällä hetkellä näitä asioita ovat homoseksualismi, islam tai vaikkapa aborttikysymys. Onko jossakin raja, jossa mielipidettä ei voida suvaita ja tullaan suvaitsevaisuuden rajalle. Perenteisesti on toisettu iskulausetta: "Suvaitsemattomuutta ei suvaita."
Kuka sitten määrää eri käsitteiden sisällön. Sen määrää tällaisessa tilanteessa raaka voima.
Hiljattain islamilaisessa maailmassa kuohui, kun muslimit suuttuivat profeettaa pilkanneesta videoista. Mellakoissa kuoli ihmisiä ja aiheutetiin paljon aineellista vahinkoa. Monet eurooppalaiset ihmettelevät muslimien asennetta. Ei ole kauaakaan, kun Suomessa julkaistiin you tubessa Anni-video. Videosta nousi kohu, jossa ei kukaan saanut fyysisiä vahinkoja, mutta taloudellisia pakotteita vaadittiin. Yhteistä islam -videolle oli se, että kannan ilmaisivat monet, jotka eivät itse olleet nähneet videota. Videolla ja kuvalla on yhteiskunnassamme voimaa.
Elämän puolesta -liikkeessä on esitetty kanta, jonka mukaan aborttia ei voi ymmärtää, ellei katso sitä kuvasta tai videosta. Teksti tai puhe on liian epäselvä. Saksassa holokausti, juutalaisten joukkotuho, tuotiin esiin kuvaamalla kauheudet. Armenialaisten joukkotuhoa ei ollut monikaan kuvaamassa.
Vaikka luulisi, että moniarvoisuus tekee suvaitsevaiseksi, näyttää käyvän päinvastoin. Tietyt kysymykset pakottavat moniarvoisuutta koettelemaan rajoja. Tällä hetkellä näitä asioita ovat homoseksualismi, islam tai vaikkapa aborttikysymys. Onko jossakin raja, jossa mielipidettä ei voida suvaita ja tullaan suvaitsevaisuuden rajalle. Perenteisesti on toisettu iskulausetta: "Suvaitsemattomuutta ei suvaita."
Kuka sitten määrää eri käsitteiden sisällön. Sen määrää tällaisessa tilanteessa raaka voima.
Hiljattain islamilaisessa maailmassa kuohui, kun muslimit suuttuivat profeettaa pilkanneesta videoista. Mellakoissa kuoli ihmisiä ja aiheutetiin paljon aineellista vahinkoa. Monet eurooppalaiset ihmettelevät muslimien asennetta. Ei ole kauaakaan, kun Suomessa julkaistiin you tubessa Anni-video. Videosta nousi kohu, jossa ei kukaan saanut fyysisiä vahinkoja, mutta taloudellisia pakotteita vaadittiin. Yhteistä islam -videolle oli se, että kannan ilmaisivat monet, jotka eivät itse olleet nähneet videota. Videolla ja kuvalla on yhteiskunnassamme voimaa.
Elämän puolesta -liikkeessä on esitetty kanta, jonka mukaan aborttia ei voi ymmärtää, ellei katso sitä kuvasta tai videosta. Teksti tai puhe on liian epäselvä. Saksassa holokausti, juutalaisten joukkotuho, tuotiin esiin kuvaamalla kauheudet. Armenialaisten joukkotuhoa ei ollut monikaan kuvaamassa.
torstai 4. lokakuuta 2012
Kirkko islamilaisessa maassa
Kristittyjen tilanne islamilaisessa maassa ei ole helppo. Virallisessa kirkkorakennuksessa voidaan kokoontua, mutta kirkon todistustehtävä sen ulkopuolella on rajoitettu.
Esimerkiksi Egyptissä on perinteisesti ollut vaikeaa saada lupia uusiin kirkkojen rakentamiseen. Erikoista on, että myös kirkkojen remontointiin saatavat luvat ovat usein olleet kiven alla.
Saksalainen Orientierung-lehti tietää kertoa, että Turkissa on maan hallitus sallinut kirkkojen korjauksia. Lupia on viimeisen kymmenen vuoden aikana myönnetty kymmenille kirkkorakennuksille ja synagogille. Tästä maan hallitus on saanut myös arvostelua kansalliselta ja islamilaiselta taholta. Taustalla on Turkin pyrkimys tulla EU:n jäseneksi ja EU seuraa Turkin suhdetta maassa asuviin vähemmistöihin. Joidenkin kirkkojen korjauksiin hallitus on itse osallistunut. Nämä kirkot eivät ole olleet ennen korjauksia jumalanpalveluskäytössä. (Orientierung 4/Oktober 2012)
Esimerkiksi Egyptissä on perinteisesti ollut vaikeaa saada lupia uusiin kirkkojen rakentamiseen. Erikoista on, että myös kirkkojen remontointiin saatavat luvat ovat usein olleet kiven alla.
Saksalainen Orientierung-lehti tietää kertoa, että Turkissa on maan hallitus sallinut kirkkojen korjauksia. Lupia on viimeisen kymmenen vuoden aikana myönnetty kymmenille kirkkorakennuksille ja synagogille. Tästä maan hallitus on saanut myös arvostelua kansalliselta ja islamilaiselta taholta. Taustalla on Turkin pyrkimys tulla EU:n jäseneksi ja EU seuraa Turkin suhdetta maassa asuviin vähemmistöihin. Joidenkin kirkkojen korjauksiin hallitus on itse osallistunut. Nämä kirkot eivät ole olleet ennen korjauksia jumalanpalveluskäytössä. (Orientierung 4/Oktober 2012)
tiistai 2. lokakuuta 2012
Lontoo - olympiakisojen jälkeen
Lontoo on siirtynyt olympiakisojen jälkeiseen aikaan. Kisat onnistuivat hyvin. Lontoossa kaikki sujui kaikesta huolimatta kohtuullisesti. Vuoden takaisia mellakoita ei näkynyt. Britit onnistuivat sekä urheilukentillä että järjestelyissä.
Eri asia on se, että joidenkin mielestä Lontoo on liian suuri kaupunki näin suurillekin kisoille. Kisat eivät tavoittaneet koko kaupunkia. Television ja internetin välityksellä ne tavoittivat koko maailman - kahdeksi viikoksi.
Lontoon kaupunkilähetys näkee kutsumuksekseen pitää evankeliumia esillä Lontoon asukkaille ja siellä vieraileville. Järjestö on välttänyt kiusauksen laajentaa toimintaansa muualle: kutsumus on Lontoossa. Kisojen aikana tavoitettiin paljon ihmisiä evankeliumin sanomalla.
Lontoossa kohdataankin koko maailma pienoiskoossa muulloinkin kuin olympiakisoissa. LCM:n työntekijöissä on esim. urdua äidinkielenään puhuva työntekijä. Lontoo on monikulttuurinen kaupunki. Kisojen jälkeen Lontoo on palannut arkeen.
Eri asia on se, että joidenkin mielestä Lontoo on liian suuri kaupunki näin suurillekin kisoille. Kisat eivät tavoittaneet koko kaupunkia. Television ja internetin välityksellä ne tavoittivat koko maailman - kahdeksi viikoksi.
Lontoon kaupunkilähetys näkee kutsumuksekseen pitää evankeliumia esillä Lontoon asukkaille ja siellä vieraileville. Järjestö on välttänyt kiusauksen laajentaa toimintaansa muualle: kutsumus on Lontoossa. Kisojen aikana tavoitettiin paljon ihmisiä evankeliumin sanomalla.
Lontoossa kohdataankin koko maailma pienoiskoossa muulloinkin kuin olympiakisoissa. LCM:n työntekijöissä on esim. urdua äidinkielenään puhuva työntekijä. Lontoo on monikulttuurinen kaupunki. Kisojen jälkeen Lontoo on palannut arkeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)