Mikä on totuus?

Tänään päättyi luentosarja lain ja evankeliumin teologiasta. Koskaan aikaisemmin en ole ollut luentosarjassa, jossa kokonainen viikko olisi omistettu tälle teemalle. Lain ja evankeliumin teema on kristillisen uskon kannalta hyvin keskeinen.

Aikamme yksi suurimmista kysymyksistä, joka koskettaa evankeliumin julistamista on Pilatuksen kysymys Jeesukselle: Mikä on totuus? Onko perimmäistä toetuutta olemassa? Onko ihmisellä oikeutta väittää vaikka Raamatun perusteella, että jokin asia on totuus?

Suhteellisuutta korostava aikamme väittää, että aikamme ehdoton totuus on, että ei ole ehdotonta totuutta.
Se, joka haluaa luoda oman totuutensa, kiertää elämän suurissa kysymyksissä helposti kehää.

Sinä olet voittanut

Olin tänään lain ja evankeliumin teologian koulutusjaksolla. Risto Soramies pohdiskeli puheenvuorossaan, mikä ero on evankeliumin kertomisella ja julistamisella. Eroa havainnollistettiin näin. Kertominen on sitä, että kerrotaan, että Ryttylässä on saatu lottovoitto. Julistaminen on kuuluttamista: Sinä olet voittanut!

Suomessa on jonkinlainen julistajapula. Evankeliumin julistajia kaivataan enemmän.

Kristityt ja kärsimys

Olin tänään Suomen lähetysneuvoston kokouksessa. Suomen lähetysneuvosto on noin 30 lähetysjärjestön yhteinen foormi, joka on perustettu vuonna 1919.
Suomen lähetysneuvoston kokouksessa kuulin asian, joka on tällä hetkellä ajankohtainen. Kansainvälisessä lähetysajattelussa pohdistaan kärsimyksen teologiaa. Eri puolilla maailmaa kristityt kärsivät uskonsa vuoksi.

Monia surmataan. Toiset joutuvat lähtemään kodeistaan. Hyvin monien elämää rajoitetaan uskon vuoksi.

Maailmalla on nousussa kirjallisuuden laji, joka kertoo kristittyjen kärsimyksistä ja tuo ne tietoisuuteen.
Jo varhaiskirkossa kristityt kirjoittivat kokemuksensa muistiin ja syntyi marttyyrikirjallisuuden laji. Onko jotakin samantapaista syntymässä meidän aikanamme?

Hautausmaiden lähetystehtävä

Tänään ruokapöydässä juttelimme suomalaisista hautausmaista. Hautausmaat ovat hyvin hoidettuja puistoja, jotka sisältävät viestin kristillisen uskon sanomasta. Olemassaolollaan hautausmaat viestivät kuoleman ja Jumalan yhteydestä. Kuolema pakottaa meidän ajattelemaan elämämme tarkoitusta ja iankaikkisuutta.

Joissakin kulttuureissa haudoilla on erityinen merkitys. Näin on esimerkiksi Japanissa. Meillä hautausmaat kertovat menneiden sukupolvien kristillisestä kunnioituksesta. Kristityt eivät japanilaisten tapaan palvo vainajia. Jos hautausmaat olisivat huonossa kunnossa Suomessa, japanilaista olisi kiusallista viedä sinne. Nyt hautausmaa sisältää uskomme viestin.

Tapa haudata vainajat laskemalla ruumis maahan kertoo ylösnousemususkosta. Odotamme ruumiin ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Kristittyjen tulisikin vastustaa leviävää tapaa tuhkata vainajia. Tämä tapa on enemmän intialainen tai esi -kristillinen ja kertoo kulttuurimme murroksesta. Sen pohtiminen, mitä ruumiillemme tapahtuu maatumisessa, kertoo valistuksen saamasta otteesta ajattelussa. Kristillinen usko ei näe ihmistä milloinkaan vain aineena.

Islamin lähetystyö Saksassa keskusteluttaa

Saksassa ilmestyvä Idea Spektrum -lehti pohtii 12. huhtikuuta ilmestyneessä numerossaan islamin vaikutusta Saksassa. Saksaan on 1970-luvulta lähtien kasvanut yli kahden miljoonan turkkilaisen vähemmistö. Muslimeja on Saksassa enemmänkin ja heidän lukumääränsä on kasvamassa. Lehden grafiikan mukaan muslimien määrä Saksassa nousisi tämän vuosikymmenen lopulla 4,5 miljoonaan. Muualla saksankielisellä alueella kasvu ei ole yhtä jyrkkää, esim. Itävallassa selvästi loivempaa. Sveitsistä ei ole saatu tietoja.

Yksi islamin kampanijoista saksankielisessä Euroopassa on 25 miljoonan Koraanin kampanja. Saksalainen islamasiantuntija  pastori Eberhard Troeger ei kuitenkaan usko tämän synnyttävän mitään erityistä koraaniherätystä. Ehkä vaikutus on voimakkaampi nimellisesti muslimien keskuudessa. Jaettu Koraani ei välttämättä ole luettu Koraani.

Euroopassa islam saa esiintyä avoimesti. Tämä antaa kristityille mahdollisuuden kertoa uskostaan muslimeille. Tässä on merkittävä haaste Suomessakin.

Toisaalta kristittyjen tulisi muistuttaa muslimeille, että islamilaisissa maissa tulisi voida jakaa Raamattua avoimesti ja pitää uskoa esillä.

Ei voi olla oikein, että muslimit omissa yhteiskunnissaan rajoittavat kristillisen uskon ilmaisemisen neljän seinän sisälle ja kristillisissä länsimaissa saavat pitää islamia esillä rajoituksetta.

Apologia kiinnostaa

Kansanlähetysopistolla pidettiin Apologian viikonvaihde. Yleisömenestys oli taattu ja paikalla oli talo täynnä pääasiassa asiasta kiinnostuneita   nuoria ja nuoria opiskelijoita. Mukaan oli tullut myös vanhempiakin.

Mietin, että luterilaisessa kirkossa apologiaa ei perinteisesti ole kovin paljon harrastettu. Osmo Tiililän tuotannosta osa kuului tähän lajiin. Kristikunnan alkuvuosisatoina oli apologeettien ryhmä, jotka pyrkivät vastaamaan uskon näkökulmasta kysyjille. Tiililän mukaan apologia auttaa aikamme ajattelevaa ihmistä ja eräässä mielessä raivaa uskon esteitä.

Jos sanotaan, että apologiaan ei ole mitään tarvetta, uskon todellisuus ja elämänne ympäristön todellisuus irtaantuvat toisistaan radikaalisti. Apologia yrittää pitää niitä keskusteluetäisyydellä.

Ajassamme ns. vapaa-ajattelijat ovat hyökänneet kirkkoa ja kristinuskoa vastaan. Vaikka ateismin historia on suurelta osalta hiljaisuutta,  nämä nykyajan ateistit ovat äänekkäitä. He käyttävät paljon energiaa sellaisen kieltämiseen, johon eivät sano uskovansa. Uskovatko kuitenkin?

Ateismin jälkeen

Luin tänään Sana-lehdestä pikku-uutisen, jossa kerrottiin sotilaspapiston tulosta Venäjän armeijaan. Uutinen oli pieni, mutta yksityiskohta kertoo jättiläismäisestä aatteellisesta muutoksesta naapurissammme viimeisen 20 vuoden aikana. Joku on todennut, että millään kirkolla milloinkaan ei ole ollut niin valtavaa urakkaa kuin Venäjän kirkolla Neuvostoliiton jälkeen. Aineellinen ja hengellinen rakennustyö on tuttanut valtavasti kirkkoja, raamatunkäännöksiä, kristillistä kirjallisuutta jne, jotka olivat noin 70 vuoden ajan kuin pannaan julistettuja.

Venäjän vallankumous otti ateistisen marxilais-leniniläisen suunnan, joka tiivistettiin Internationalin säkeessä "ei muuta hallitust ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias".  Tuossa säkeessä sotkettiin politiikka ja uskonto, josta viimeksi mainittu kiellettiin. Vaikka marxilaisuus aatteena on jäänyt taka-alalle, ajattelutapana se elää edelleen. Teologiassa se merkitsee teologian tekemistä ilman yhteyttä Raamattuun ja apostoleihin. Teologiaa tehdään tässä ja nyt: "kansa päättää".

Emme täällä Suomessa ole oppineet riittävästi tästä murroksesta, joka on luonut Eurooppaan hengellisen ja henkisen tyhjiön. Siinä on suuri lähetyksen haaste. Joka tapauksessa olemme saaneet elää historiallista aikaa, jossa Inkerin kirkko on noussut kuin tuhkasta ja levinnyt Pietarista-Siperiaan saakka. Historiallisesti tämä on elämistä ihmeessä.

Vieraanvaraisuuden haaste

Leikkasin jokin aika sitten leikekirjaani Ilta-Sanomista leikkeen taulukosta, joka kuvasi muuttoliikettä Suomesta ulkomaille. Kansanlähetyksen syntyaikoihin vuonna 1967 oli pylväikössä hillitön piikki, joka kertoi suurten väkimäärien muutosta Ruotsiin. Mitä se kertoi suomalaisen yhteiskunnan mullistuksesta?

Ruotissa alkoi merkittävä hengellinen työ siirtolaisten parissa. Ajan saatossa on opittu, että diasporassa ovat omat lakinsa. Osa väestä palaa entiseen kotimaahan. Osa mukautuu paikalliseen elämänmenoon ja kieleen. Jotkut pysyvät vanhan kotimaansa kielessä ja kulttuurissa.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana suunta on ollut päinvastainen. Muslimien määrä Suomessa on moninkertaistunut. Olemme saaneet maahanmuuttajia olosuhteisiin, joita odottaa yhtenäinen kansa, joka puhuu ja vaikenee omalla kielellään.

Maahanmuuttajat esittävät meille haasteita:

1. Ensimmäinen on vieraanvaraisuuden haaste, joudumme oppimaan avointa mieltä ottaa vieraita vastaan. Vieraanvaraisuutta pidetään Raamatussa hyveenä, jota opetettiin jo Vanhan testamentin kansalle.

2. Toisena haasteena on todistuksen haaste. Saavatko muuttajat kuulla evankeliumin? Eräänä pullonkaulana yhteisöissämme on kieli. Löytyykö riittävästi tulkkeja pitämään sanomaa esillä. Pitäisikö seurakuntiin perustaa suntioiden rinnalle tulkkien toimia. Maahanmuuttajat keskustelevat henkilökohtaisesti, suomalaiset paljolti koneiden välityksellä tai ilmoitustaulujen kautta. Jomman kumman pitää joustaa.

3. Kolmas  haaste on ilmiön näkeminen ja ennakoiminen pidemmällä aikavälillä. Millainen muutos on välttämätön ja pysyvä  ja millainen taas ohimenevä. Jos diasporatyössä ei nähdä eteenpäin syntyy erilaisia umpikujia, joista on hankala mennä ylitse. Pahimmillaan umpikujat purkautuvat väkivallalla.

Millainen maailma on vuonna 2030?

Suomessa pistäytyi  Patrick Johnstone, joka tunnetaan Operation World kirjastaan. Kirjassa esitellään maailman maat lyhyesti ja kommentoidaan niitä kristillisen uskon ja lähetystyön näkökulmasta. Vaikka maailma on liian suuri puristettavaksi kirjan kansien väliin, aina voi yrittää pohtia edessä olevia muutoksia.

Käydessään Ryttylässä vuosia sitten Patrick Johnstone suositteli jokaiselle työntekijälle oman ympäristön tarkkailua ja siitä nousevien havaintojen panemista käytäntöön evankeliumin etenemiseksi.

Operation World kirjan kivijalka on sen luvuissa. Näistä numeroista mielenkiitoisimpia ovat väestöennusteet, jotka perustuvat väsestön kasvuun. Kun väestö kasvaa, kansa voimistuu. Kun väestö vähenee, kansa ikääntyy ja ennemmin tai myöhemmin hiipuu. Esimerkiksi arabimaailman mullistuksia ei voi käsittää ilman alueen väestönkehitystä, jossa nuorten osuus on merkittävä tulevaisuuden voima. Nuoret ovat kuin vesi, joka estii uomansa vaikka väkisin.

Otetaan esimerkiksi vaikka Suomi, jonka väestönkasvuksi kirja ilmoittaa +0,04%. Suomen väkiluku tällä aikavälillä pysyy aika lailla samana. Naapurimme Venäjän vastaava luku on -0,539 ja merkitsee sitä, että Venäjän väkimäärä lähtee laskuun. Afrikassa Etiopiassa vastaava luku on +2,6, mikä merkitsee ennusteen mukaan Etiopian kasvua väkimäärältään Venäjän mittaluokkaan. Itäisessä Euroopassa vallitsi aate, joka korosti työtä perheen kustannuksella ja merkitsi melkoista ihmiskokeilua.  Saman sukuinen on ihmiskäsitykseltään läntinen liberalismi.  Jos muutosta ei tule, länsimainen sivilisaatio heikkenee olennaisesti ja tekniikan hienot vempaimet jäävät historian mittakaavassa lyhytaikaiseksi nautinnoksi. Tulevaisuus näyttää.

Lain ja oikeuden varjolla - Paastonajan kirkkopäivillä kuultua

Paastonajan kirkkopäivillä Ryttylässä  pohdittiin palmusunnuntain viikonvaihteena lain ja evankeliumin kysymyksiä. Erityisesti keskityttiin pohtimaan ongelmaa, mitä tehdä jos esivalta ja laki yrittävät estää toimimasta Raamatun sanan mukaisesti. Kristityt vastustavat anarkiaa ja laittomuutta. Raamattu antaa korkean arvon esivallalle. Silti apostolit ohjasivat tottelemaan enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.

Anssi Simojoki pohti esitelmässään aikamme aatevirtausten perimmästä nimittäjää. Hän väitti sen olevan pyrkimyksen utopiaan. Utopiaan pyrkiminen oli tunnusomaista vuonna 1917 Venäjän vallankumouksessa, jossa luotiin suurin lupauksin tulevaisuuden uutta ihmistä ja yhteiskuntaa. Tämän päivän aatevirtauksissa on kysymys toisenlaisesta  hedonistisesta utopiasta, joka luopuu luomisjärjestyksistä ja oman ajattelunsa mukaan haluaa purkaa esimerkiksi sukupuolten todellisuuden. Utopia tähtää yksipuolisesti  tulevaisuuteen, eikä kunnioita Jumalaa joka oli ja on ja tuleva on.

Arvo Survolla on kokemusta neuvostoajasta, johon liittyi Inkerin kirkon nousun aika. Jos olisi noudatettu tarkkaan pykäliä, Inkerin kirkko ei olisi voinut nousta. Lakia voidaan tulkita eri tavoin- pykälän merkki on samanlainen oikeinpäin ja väärinpäin, havainnollisti Arvo Survo asiaa.

Laillisuuskysymyksiin on puuttunut jäähyväiskolumnissaan Kyrkpressenin entinen päätoimittaja Stig Kankkonen. Hän kertoo kolumnissaan kuinka Oulussa papista tehtiin väkisin virkamies.