Mikä on totuus?

Tänään päättyi luentosarja lain ja evankeliumin teologiasta. Koskaan aikaisemmin en ole ollut luentosarjassa, jossa kokonainen viikko olisi omistettu tälle teemalle. Lain ja evankeliumin teema on kristillisen uskon kannalta hyvin keskeinen.

Aikamme yksi suurimmista kysymyksistä, joka koskettaa evankeliumin julistamista on Pilatuksen kysymys Jeesukselle: Mikä on totuus? Onko perimmäistä toetuutta olemassa? Onko ihmisellä oikeutta väittää vaikka Raamatun perusteella, että jokin asia on totuus?

Suhteellisuutta korostava aikamme väittää, että aikamme ehdoton totuus on, että ei ole ehdotonta totuutta.
Se, joka haluaa luoda oman totuutensa, kiertää elämän suurissa kysymyksissä helposti kehää.

Sinä olet voittanut

Olin tänään lain ja evankeliumin teologian koulutusjaksolla. Risto Soramies pohdiskeli puheenvuorossaan, mikä ero on evankeliumin kertomisella ja julistamisella. Eroa havainnollistettiin näin. Kertominen on sitä, että kerrotaan, että Ryttylässä on saatu lottovoitto. Julistaminen on kuuluttamista: Sinä olet voittanut!

Suomessa on jonkinlainen julistajapula. Evankeliumin julistajia kaivataan enemmän.

Kristityt ja kärsimys

Olin tänään Suomen lähetysneuvoston kokouksessa. Suomen lähetysneuvosto on noin 30 lähetysjärjestön yhteinen foormi, joka on perustettu vuonna 1919.
Suomen lähetysneuvoston kokouksessa kuulin asian, joka on tällä hetkellä ajankohtainen. Kansainvälisessä lähetysajattelussa pohdistaan kärsimyksen teologiaa. Eri puolilla maailmaa kristityt kärsivät uskonsa vuoksi.

Monia surmataan. Toiset joutuvat lähtemään kodeistaan. Hyvin monien elämää rajoitetaan uskon vuoksi.

Maailmalla on nousussa kirjallisuuden laji, joka kertoo kristittyjen kärsimyksistä ja tuo ne tietoisuuteen.
Jo varhaiskirkossa kristityt kirjoittivat kokemuksensa muistiin ja syntyi marttyyrikirjallisuuden laji. Onko jotakin samantapaista syntymässä meidän aikanamme?

Hautausmaiden lähetystehtävä

Tänään ruokapöydässä juttelimme suomalaisista hautausmaista. Hautausmaat ovat hyvin hoidettuja puistoja, jotka sisältävät viestin kristillisen uskon sanomasta. Olemassaolollaan hautausmaat viestivät kuoleman ja Jumalan yhteydestä. Kuolema pakottaa meidän ajattelemaan elämämme tarkoitusta ja iankaikkisuutta.

Joissakin kulttuureissa haudoilla on erityinen merkitys. Näin on esimerkiksi Japanissa. Meillä hautausmaat kertovat menneiden sukupolvien kristillisestä kunnioituksesta. Kristityt eivät japanilaisten tapaan palvo vainajia. Jos hautausmaat olisivat huonossa kunnossa Suomessa, japanilaista olisi kiusallista viedä sinne. Nyt hautausmaa sisältää uskomme viestin.

Tapa haudata vainajat laskemalla ruumis maahan kertoo ylösnousemususkosta. Odotamme ruumiin ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Kristittyjen tulisikin vastustaa leviävää tapaa tuhkata vainajia. Tämä tapa on enemmän intialainen tai esi -kristillinen ja kertoo kulttuurimme murroksesta. Sen pohtiminen, mitä ruumiillemme tapahtuu maatumisessa, kertoo valistuksen saamasta otteesta ajattelussa. Kristillinen usko ei näe ihmistä milloinkaan vain aineena.

Islamin lähetystyö Saksassa keskusteluttaa

Saksassa ilmestyvä Idea Spektrum -lehti pohtii 12. huhtikuuta ilmestyneessä numerossaan islamin vaikutusta Saksassa. Saksaan on 1970-luvulta lähtien kasvanut yli kahden miljoonan turkkilaisen vähemmistö. Muslimeja on Saksassa enemmänkin ja heidän lukumääränsä on kasvamassa. Lehden grafiikan mukaan muslimien määrä Saksassa nousisi tämän vuosikymmenen lopulla 4,5 miljoonaan. Muualla saksankielisellä alueella kasvu ei ole yhtä jyrkkää, esim. Itävallassa selvästi loivempaa. Sveitsistä ei ole saatu tietoja.

Yksi islamin kampanijoista saksankielisessä Euroopassa on 25 miljoonan Koraanin kampanja. Saksalainen islamasiantuntija  pastori Eberhard Troeger ei kuitenkaan usko tämän synnyttävän mitään erityistä koraaniherätystä. Ehkä vaikutus on voimakkaampi nimellisesti muslimien keskuudessa. Jaettu Koraani ei välttämättä ole luettu Koraani.

Euroopassa islam saa esiintyä avoimesti. Tämä antaa kristityille mahdollisuuden kertoa uskostaan muslimeille. Tässä on merkittävä haaste Suomessakin.

Toisaalta kristittyjen tulisi muistuttaa muslimeille, että islamilaisissa maissa tulisi voida jakaa Raamattua avoimesti ja pitää uskoa esillä.

Ei voi olla oikein, että muslimit omissa yhteiskunnissaan rajoittavat kristillisen uskon ilmaisemisen neljän seinän sisälle ja kristillisissä länsimaissa saavat pitää islamia esillä rajoituksetta.

Apologia kiinnostaa

Kansanlähetysopistolla pidettiin Apologian viikonvaihde. Yleisömenestys oli taattu ja paikalla oli talo täynnä pääasiassa asiasta kiinnostuneita   nuoria ja nuoria opiskelijoita. Mukaan oli tullut myös vanhempiakin.

Mietin, että luterilaisessa kirkossa apologiaa ei perinteisesti ole kovin paljon harrastettu. Osmo Tiililän tuotannosta osa kuului tähän lajiin. Kristikunnan alkuvuosisatoina oli apologeettien ryhmä, jotka pyrkivät vastaamaan uskon näkökulmasta kysyjille. Tiililän mukaan apologia auttaa aikamme ajattelevaa ihmistä ja eräässä mielessä raivaa uskon esteitä.

Jos sanotaan, että apologiaan ei ole mitään tarvetta, uskon todellisuus ja elämänne ympäristön todellisuus irtaantuvat toisistaan radikaalisti. Apologia yrittää pitää niitä keskusteluetäisyydellä.

Ajassamme ns. vapaa-ajattelijat ovat hyökänneet kirkkoa ja kristinuskoa vastaan. Vaikka ateismin historia on suurelta osalta hiljaisuutta,  nämä nykyajan ateistit ovat äänekkäitä. He käyttävät paljon energiaa sellaisen kieltämiseen, johon eivät sano uskovansa. Uskovatko kuitenkin?

Ateismin jälkeen

Luin tänään Sana-lehdestä pikku-uutisen, jossa kerrottiin sotilaspapiston tulosta Venäjän armeijaan. Uutinen oli pieni, mutta yksityiskohta kertoo jättiläismäisestä aatteellisesta muutoksesta naapurissammme viimeisen 20 vuoden aikana. Joku on todennut, että millään kirkolla milloinkaan ei ole ollut niin valtavaa urakkaa kuin Venäjän kirkolla Neuvostoliiton jälkeen. Aineellinen ja hengellinen rakennustyö on tuttanut valtavasti kirkkoja, raamatunkäännöksiä, kristillistä kirjallisuutta jne, jotka olivat noin 70 vuoden ajan kuin pannaan julistettuja.

Venäjän vallankumous otti ateistisen marxilais-leniniläisen suunnan, joka tiivistettiin Internationalin säkeessä "ei muuta hallitust ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias".  Tuossa säkeessä sotkettiin politiikka ja uskonto, josta viimeksi mainittu kiellettiin. Vaikka marxilaisuus aatteena on jäänyt taka-alalle, ajattelutapana se elää edelleen. Teologiassa se merkitsee teologian tekemistä ilman yhteyttä Raamattuun ja apostoleihin. Teologiaa tehdään tässä ja nyt: "kansa päättää".

Emme täällä Suomessa ole oppineet riittävästi tästä murroksesta, joka on luonut Eurooppaan hengellisen ja henkisen tyhjiön. Siinä on suuri lähetyksen haaste. Joka tapauksessa olemme saaneet elää historiallista aikaa, jossa Inkerin kirkko on noussut kuin tuhkasta ja levinnyt Pietarista-Siperiaan saakka. Historiallisesti tämä on elämistä ihmeessä.