lauantai 27. helmikuuta 2016
Etiopian lähetystyö Ruotsista alkoi 150 vuotta sitten
Vuonna 1856 perustettiin Evangeliska Fosterlandsstiftelsen -niminen järjestö Ruotsissa. Järjestön hallitukseen kuului alussa mm. C.O. Rosenius. Roseniuksen julistustyö vaikutti muutenkin järjestön perustamisen taustalla.
Järjestö suuntasi lähetystyön Etiopiaan, jossa tavoitteena oli päästä maan keskiosissa elävien Galla-heimojen pariin. Ensimmäiset lähetystyöntekijät saapuivat satamakaupunki Massawaan Eritreaan vuonna 1866.
Lähetystyöntekijöiden matka pysähtyi pitkäksi aikaa Eritreaan, koska Galla -heimojen pariin pääsy oli hankalaa. Työssä kohdattiin paljon vastoinkäymisiä ja jouuttiin uhrauksiin. Esimerkiksi ensimmäisten joukossa lähtenyt lähetti C.J. Carlsson kuoli jo seuraavana vuonna.
Galla-heimojen pariin pässemiseksi tehtiin kuuluisaksi tulleita Galla-retkiä, joilla yritettiin kiertää vaikeakulkuinen maan sisäosa.
Vuonna 1899 Onesimus Nesib sai valmiiksi oromonkielisen Raamatun käännöksen.
Tämä on kappale Etiopian evankelisen Mekane Yesus kirkon taustahistoriaa 1800-luvulla.
Katso lisää:
EFS Etiopia-juhlavuoden materiaalia
Onesimus Nesib (s. 1856)
Ilpo Perttilä: Protestanttiset lähetysjärjestöt Etiopiassa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti