Muistoja Ryttylän koulukodista

Jaakko Antilan kokemuksia Ryttylän koulukotiajalta haastattelemassa Isto Pihkala (oik) ja Niilo Eäsänen keskellä.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kansanlähetys osti  Ryttylän lähetyskeskuksen alueen.

Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin 29.11. tilaisuus, jossa aikaisemman Ryttylän koulukodin henkilökunnan perheeseen kuulunut Jaakko Antila kertoi muistojaan koulukodin ajalta. Koulukoti aloitti toimintansa 1920-luvulla ja toiminta päättyi Ryttylässä 1950-luvun lopussa. Kansanlähetys osti tilat syksyllä 1968.

Sotavuosien aikana koulukodin tilat palvelivat armeijan kokoontumispaikkana, josta lähdettiin rintamalle. Ryttylässä oli ilmavalvontaa ja Jaakko Antila kertoi myös paikkakunnalle sattuneista pommituksista.

Koulukodissa oli suurimmillaan noin 150 oppilasta, jotka tulivat Helsingin kaupungista mm. Kallion kaupunginosasta.

Koulukodissa kylän asukkailla oli mahdollisuus katsoa ajan tavan mukaan elokuvia, joita näytettiin Jymylän yläkerrassa olebvassa salissa. Jaakko Antila muisteli myös Hausjärven silloista kirkkoherraa Jalmari Laurikkalaa, joka vieraili koulukodilla.

Koulukoti muodosti yhteisön, jossa asui oppilaiden lisäksi henkilökuntaa. Opettajien lisäksi tarvittiin henkilökuntaa pitämään huolta tilan eläimistä, puutarhasta ja ympäristöstä.

Paikalle oli kerääntynyt joukko Ryttylän vaiheista kiinnostuneita kuuntelaan  Jaakko Antilan kokemuksista, hän kertoi tulleensa Ryttylään 1934. Tilaisuutta oli mahdollisuus seurata myös internetin välityksellä.

Sakari Orava Ryttylässä: Lääkäri tekee työnsä, Jumala parantaa

Prof. Sakari Orava on urheilulääketieteen asiantuntija.

Miestenpäivillä Ryttylässä vieraili 3.11. Sakari Orava, joka tunnetaan urheiluvammoihin erikoistuneena lääkärinä ja huippuasiantuntijana.

Oravan leikkauspöydällä on ollut lukuisia ulkomaalaisia eturivin  urheilijoita, jotka ovat saapuneet Turkuun hakemaan apua.  Tämä on ollut minulle siunaus, kertoi Orava.

Sakari Orava avasi elämäntyötään lääkärinä vuosikymmenien aikana. Hän on palvellut mm. Suomen Olympiakomitean lääkärinä vuosikymmenien aikana. Vuosien varrella on syntynyt myös tutkimuksia ja artikkeleita alan julkaisuihin.

Sakari Orava kertoi myös hengellisestä heräämisestään Kokkolassa 1970-luvun lopussa. Lääkärin työ avaa myös todistamisen mahdollisuuksia. Lääkäri tekee työnsä niin hyvin kuin pystyy, mutta Jumala on viime kädessä parantaja.

Perusarvoiksi hän tiivisti rehellisyyden ja nöyryyden.

Urheilussa pyritään aika erinomaisiin suorituksiin. Tästä syntyy lääkärillekin haaste selviytyä.

Kansainvälisten tehtävien taustalta Sakari Orava kehotti verkostoitumaan. Suomalaiset eivät ole tässä asiassa vahvoilla. He istuvat mieluummin omissa pöydissään kansainvälisissäkin kokouksissa, valitteli Orava.

Sakari Oravaa kuunteli yli satapäinen miesjoukko.

Intiassa muistettiin 300 -vuotiasta luterilaista kirkkoa

Luterilaiset aloittivat lähetystyön Intiassa Tranquebarissa vuonna 1706.  Lähetystyön pioneerivaihetta kutsutaan tanskalais -hallelaiseksi lähetystyöksi.

Ensimmäiset työntekijät saatiin Hallen laitoksilta. He olivat Heinrich Plűtschau ja Bartholomaeus Ziegenbalg.

Noin 12 vuodessa syntyi seurakunta ja sille kirkko. Tässä työssä luotiin pohjaa luterilaiselle lähetystyölle Euroopan ulkopuolella ja käännettiin Raamattua tamilien kielelle. Aluksi käytettiin Jerusalem -kirkkoa.

Nyt muisteltu Uusi Jerusalem -kirkko otettiin käyttöön 11.10.1718. Kirkko koki perusteellisen korjauksen 2000-luvun alussa, jolloin vietettiin Tanslakais-hallelalaisen lähetyksen 300 -vuotisjuhlia vuonna 2006.

Lähde: Indea spektrum 42/ 17.10.2018; Wikipedia: New Jerusalem Church

Mystinen maestro – Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus.

Raine Haikarainen: Mystinen maestro – Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus.STKS 286. Helsinki 2018: Kirjapaja.

Raine Haikaraisen elämänkertateos käsittelee Helsingin yliopiston dogmatiikan professoria Seppo A. Teinosta (1924-1995), joka oli persoonallisuus, värikäs ja synnytti muistoja oppilaissaan.

Seppo Teinonen syntyi ja kävi koulunsa Porissa ja pohti uranvalintaansa. Vaihtoehtoja oli kaksi, mutta tie vietettyjen vaiheiden kautta teologin uralle. Teinonen kuului ikäluokkaan, joka joutui sotaan. Hän oli mukana mm. nk. Lapin sodassa. Sodan peruja oli isänmaallinen mieli ja vastenmielisyys hiihtämiseen.

 

Seppo Teinonen kertoi v. 1950 havaintoja Yhdysvalloista SLS:n joululehdessä

Opiskeluvuosinaan Teinonen asettui asumaan Lähetystalolle ja alkoi tutkia lähetystyöhön liittyviä aiheita. Hän on yksi systemaattisen teologian missiologian pioneereja maassamme. Monet muut ovat tarkeastelleet lähetystyötä kirkkohistorian näkökulmasta. Aluksi Teinonen selvitteli lähetystyön vaikutusta avioliittoon Ambomaalla. Varsinainen perustava työ oli väitöskirja jossa hän analysoi saksalaisen Gustav Warneckin varhaisen lähetysajattelua. Raine Haikarainen kertoo nuoren tutkijan ahdistuksista löytää Warneckin missiologian taustalla olevaa keskusta, jollaiseksi osoittautui elämä motiivi. Väitöskirjaansa varten Teinonen kierteli Keski-Euroopassa ja keräsi lähdeaineistoa varta vasten ostamallaan Altrix -kameralla.Teinonen selvitteli lähetystyön kysymyksiä muutenkin, hän tutustui lähetystyötä kouluttaviin oppilaitoksiin jo stipendiaattivuotenaan Yhdysvalloissa. Teinonen oli reilu matkailija, joka kirjoitti kortteja kotiväelle ja vaikutelmiaan Yhdysvaltojen kirkollisista oloista Suomeen.  Haikarainen kertoo myös, miksi Teinosista ei tullut Suomen Lähetysseuran lähettejä. Tie vei tiedottajaksi ja teologin uralle.

 

Teinonen aloitti teologian uransa missiologina.

Merkittävin vaihe Teinosen elämässä oli Vatikaanin toinen kirkolliskokous, jonne hän tunsi vastustamatonta halua päästä mukaan tarkkailemaan. Kirkolliskokouksessa Teinoselle avautuivat lännen kirkon keskustelun suuret teemat, joilla oli.  suora vaikutuksensa hänen loppuelämäänsä ja työhönsä. Haikarainen kertoo kuinka Teinonen keräsi materiaalia konsiilista arkistoon tulevaisuuden tutkittavaksi. Tässä koeteltiin konsiilin periaatteiden rajoja, koska keskeneräiset paperit oli usein leimattu salaisiksi. Juuri niiden avulla voi päästä jyvälle lopullisen päätöksen kehitysvaiheista.

Seppo A. Teinonen oli monella tavalla erikoinen. Hän oli Osmo Tiililän assistentti ja taustoistaan huolimatta he tulivat hyvin toimeen. Tiililä tukiTeinosta eri vaiheissa. Tiililälle Teinonen kirjoitti konsiilin keskellä kirkkokirjansa Kriisin kirkko, joka koostaan huolimatta on yksi hänen merkittäviä puheenvuorojaan. Siinä hän asettuu kannattamaan luonnon ja armon yhteyttä, armo ei kumoa luontoa. Kysymys kirkosta ja sen olemuksesta oli Teinosen elämän suuri kysymys. 

Suomessa Teinonen tunnettiin ekumenian edelläkävijänä. Hän toimi Helsingin yliopiston ekumeniikan ensimmäisenä professorina. Tässä mielessä hän oli sen rajalinjan vastapuolella, jossa esimerkiksi Uuras Saarnivaara suhtautui ekumeeniseen liikkeeseen kriittisesti. Haikarainen on saanut selville sellaisenkin yksityiskohdan, että Teinonen pelkäsi Uuras Saarnivaaran hakevan dogmatiikan professuuria ja seisoi valmiina yliopiston kirjaamossa itse virkaa hakemaan, jos Uuras vaikka viime tipassa toisi hakemuksensa  (s.167). Valintamenettely päätyi muutaman erikoisen kierroksen kautta Teinosen kutsumiseen  dogmatiikan professoriksi.

 Teinonen ja Uuras Saarnivaara olivat siinä mielessä samanlaisia, että kirjoittivat jatkuvasti uusia kirjoja. Kun Uuras Saarnivaara kirjoitti kirjansa koneella Haikarainen kertoo Teinosen käyttäneen käteen sopivaa kynää ja kirjat kirjoitti puhtaaksi Riitta Teinonen.  Teinonenkin suhtautui omalla tavallaan kriittisesti ekumeeniseen työskentelyyn ja arvioi esimerkiksi KMN:n jättäneen Uppsalassa 1968 erityisesti missiologian sekasortoiseen tilaan (s.256).  Hän vain ei omalla tontillaan tuonut kritiikkiä julkiseksi kiistaksi.

Teinosen uran lopulla Suomen kirkossa virkaysymys nousi kuumaksi aiheeksi. Hän oli ensin virkakomitean puheenjohtajana, mutta hänen mittansa tuli täyteen kun kirkon virkaa määrittämään tuli eri tahoilta vaikutteita poliittisten puolueiden naisosastoja myöten. Teinonen tiivisti kantansa kirjaan Kirkon uudistus ja naispappeus, jossa hän omalta osaltaan viitoitti kirkkoreformin suunnan. Hänen mukaansa ei kukaan vakavasti Raamattuun ja traditioon tukeutunut teologi voinut suositella naispappeutta.

Teinonen ja Tiililä joutuivat työuransa lopulla kirkkokriisiin. Tiililä erosi kirkosta ja Teinonen lähti Andalusiaan ja liittyi Roomalais-katoliseen kirkkoon.

Haikarainen on laatinut näköisensä kuvan Teinosesta.  Tällainen hän oli ainakin Neitsytpolun käytävillä ja luentosaleista katsottuna.

 Mitä teoksesta puuttuu? On kiusallista vaatia kirjoittajan runsaan pöydän äärellä lisää, mutta esimerkiksi 1970-luvun Kűng-projektiin synty ja vaiheet jäävät hivenen varjoon.  Teinonen ei näytäosallistuneen Suomen ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppikeskusteluihin, vaikka jo nuoresta pitäen opiskeli venäjää. Haikarainen kertoo myös Teinosen kotielämästä väistämättä myöskään huolia, joiden jännitteet avautuvat kirjan loppupuolella.  Kaiken kaikkiaan Haikaraisen teos on merkittävä ja lukemisen arvoinen suomalaisen teologin elämäkerta.