maanantai 11. syyskuuta 2017
Kansanlähetys tutkimuksen suurennuslasin alla
Kansanlähetyksestä on 50 vuoden aikana tehty lukuisia tutkimuksia. Yllä olevassa kuvassa on kirjoja kolmesta eri teemasta.
Jo kuusi vuonna Kansanlähetyksen synnyn jälkeen ilmestyi Juha Kauppisen tutkimus Evankelioiva herätysliike, jossa hän sosiologian menetelmin kuvasi Kansanlähetykseen kuuluvia ja liikkeen profiilia. Sen jälkeen Juha Kauppisen tie vei Etiopiaan, jossa hän toimi Suomen lähetysseuran lähettinä myrskyisällä 1970-luvulla. Aika oli Etiopiassa myrskyisää, koska marxilaiset voimat syrjäyttivät keisari Haile Selassien ja alkoi sosialistisen Etiopian aika. Palattuaan Suomeen Juha Kauppinen jatkoi Kansanlähetyksen tutkimista väitöskirjassaan Kansanlähetyksen alueellinen leviäminen. Siinä hän pohtii liikkeen nopean leviämisen syitä ja ottaa kantaa 1970-luvun alussa olleeseen kansanlähetyskriisiin.
Ari Auranen väitteli tohtoriksi Uuras Saarnivaaran elämäntyötä käsitelleellä väitöskirjallaan. Tämä tutkimus päättyi vuoteen 1966. Kuvassa keskellä oleva teos tutkii Uuras Saarnivaaraa Kansanlähetyksen synnyn jälkeen ja hänen teologista toimintaansa Suomessa Lähetyskorkeakoulun dekaanina ja muuten teologisena vaikuttajana.
Pia Latvalan väitöskirja selvittelee Kansanlähetyksn slaavilaistyötä vuosina 1968-1973. Tämä toiminta oli paljon julkisuudessa, koska työ Neuvostoliitossa kiinnosti suomalaisia kristittyjä. Julkisuutta toivat myös nk. vasemmistolehtien kirjoitukset ja erilaiset kyselyt aina eduskuntaa myöten. Pia Latvalan työ käsittää Kansanlähetyksen alkuvuodet Sanansaattajat -järjestön syntyyn saakka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti