sunnuntai 27. elokuuta 2017

Saksan uutisia kertoo idea Spektrum


Yksi Saksan kirkollisia uutisia välittävä julkaisu on Saksan evankelisen allianssin lehti idea Spektrum. Lehti on aukakauslehtiasuinen ja ilmestyy viikoittain.  Uutistoimistolla on myös kotisivunsa, uutisia verkossa ja  TV -ohjelmaa. Seuraavassa muutamia uutispaloja numerosta 33/34 24.8.

1. Lehden pääaihe on Eurooppaa kohdannut terrorismin aalto.  Lehti muistuttaa 17 erilaisesta terroritapahtumasta viimeisen kolmen vuoden aikana. Tuhoisin näistä tapahtui Pariisissa marraskuussa 2015 ja uusin Suomen Turussa tässä kuussa.  Kirkkojen johtajat ja viralliset tahot kamppailevat ilmiön taustan kanssa. Miten tulisi ilmaista se, että ilmiö on taustaltaan islamiilainen? Suurin osa muslimeista ei terroria hyväksy, mutta iskujen tekijät tulevat islamin maailmasta. Onko oikein sanoa "Das hat mit dem Islam nichts zu tun!"?

2. Toinen uutinen pohtii, että sanomisen vapaus on jotenkin kaventunut suuressa kirkkoliitossa EKD:ssa. Voidaanko esimerkiksi pitää esillä perinteistä avioliittoa nyt ja tulevaisuudessa?

3. Lehti julkaisee säännöllisesti ajankohtaisia lukuja.
 Esimerkiksi afgaaneja on Saksassa 252 590.
Itävallassa on muslimeja 700 000. Joka lehdessä julkaistaan vuoden sisällä lehden julkaisupöäivään mennessä suoritettu aborttien lukumäärä Saksassa. Tänä vuonna se on 24.8. mennessä 66 500 surmattua lasta. 


Idea soektrum 33/34 24.8.2017


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti