sunnuntai 27. elokuuta 2017

Saksan uutisia kertoo idea Spektrum


Yksi Saksan kirkollisia uutisia välittävä julkaisu on Saksan evankelisen allianssin lehti idea Spektrum. Lehti on aukakauslehtiasuinen ja ilmestyy viikoittain.  Uutistoimistolla on myös kotisivunsa, uutisia verkossa ja  TV -ohjelmaa. Seuraavassa muutamia uutispaloja numerosta 33/34 24.8.

1. Lehden pääaihe on Eurooppaa kohdannut terrorismin aalto.  Lehti muistuttaa 17 erilaisesta terroritapahtumasta viimeisen kolmen vuoden aikana. Tuhoisin näistä tapahtui Pariisissa marraskuussa 2015 ja uusin Suomen Turussa tässä kuussa.  Kirkkojen johtajat ja viralliset tahot kamppailevat ilmiön taustan kanssa. Miten tulisi ilmaista se, että ilmiö on taustaltaan islamiilainen? Suurin osa muslimeista ei terroria hyväksy, mutta iskujen tekijät tulevat islamin maailmasta. Onko oikein sanoa "Das hat mit dem Islam nichts zu tun!"?

2. Toinen uutinen pohtii, että sanomisen vapaus on jotenkin kaventunut suuressa kirkkoliitossa EKD:ssa. Voidaanko esimerkiksi pitää esillä perinteistä avioliittoa nyt ja tulevaisuudessa?

3. Lehti julkaisee säännöllisesti ajankohtaisia lukuja.
 Esimerkiksi afgaaneja on Saksassa 252 590.
Itävallassa on muslimeja 700 000. Joka lehdessä julkaistaan vuoden sisällä lehden julkaisupöäivään mennessä suoritettu aborttien lukumäärä Saksassa. Tänä vuonna se on 24.8. mennessä 66 500 surmattua lasta. 


Idea soektrum 33/34 24.8.2017


torstai 24. elokuuta 2017

Evankeliumi juutalaisille - LCJE kokoontui Berliinissä




Lausannen liikkeen juutalaisevankelioimisen neuvottelukunta järjesti 14.8.-17.8.  Euroopan kokouksen Berliinissä.  Kokous pidettiin tunniksin "Reformaation anti juutalaisevankelioimiselle, messiaanisen juutalaisuuden ja juutalaiskristittyjen suhteet". Kokoukseen osallistui noin 80 osanottajaa 12 eri maasta.

Kokouspaikaksi oli valittu Berliini, jolla on aiheen näkökulmasta synkkä historia. Viime vuosina juutalaisia on jälleen muuttanut kaupunkiin ja heidän lukumääränsä lasketaan kymmenissä tunahsissa.  Berliini vetää puoleensa myös israelilaisia turisteja ja jopa päivän ostosmatkalaisia.

Kokouksessa pohdittiin refoamaation ja juutalaisten suhdetta. Richard Harvey oli julkaissut aiheesta kirjan, jossa pohti Lutherin kriittistä suhdetta juutalaisiin. Tätä käytettiin hyväksi holokaustin aikana. Harvey tarkasteli aihettaan juutalaistaustaisena Jeesukseen uskovana holokaustin lävitse. Hän toivoi kirkoilta juhlavuonna enemmän konkreettisia tekoja suhteessa menneisyyteen.

Toisaalta todettiin, että Lutherilla ei olleut mitään juutalaista kansaa vastaan tähdättyä ohjelmaa. Hän torjui juutalaiset teologisista syistä, kun nämä torjuivat Jeesuksen Messiaana. Lutherilla tiedetään olleen yhteyksiä juutalaisiin, joilta hän sai neuvoja heprean kieleen ja Vanhan testamentin opetuksiin. Keskustelussa muistutettiin, että luterilaisetkaan eivät julista Lutheria vaan Jeesusta.

LCJE on olemassaolonsa ajan alleviivannut sitä Raamatun sanomaa, että evankeliumi kuuluu juutalaisille. Jeesus on ennen kaikkea Israelin Vapahtaja. Avi Snyder kävi esityksessään lävitse juutalaisevankelioimista vastaan esitettyjä perusteluja.  

Berliinin LCJE:n kokous oli aikaisempaa keskustelevampi. Keskusteluja käytiin eri teemoista pienissä ryhmissä. Tällainen vuorovaikutus on ollut erityisesti nuorten toive.

Seuraava LCJE:n kansainvälinen kokous järjestetään Kanadassa, Torontossa vuonna 2019.

Richard S. Harvey on julkaissut teoksen Lutherista ja juutalaisista.


tiistai 22. elokuuta 2017

Berliinin kaupunkilähetys todistaa ja auttaa suurkaupungissa

Berliinin kaupunkilähetyksen tunnusjae maalattuna kerrostalon seinään.

Berliinin kaupunkilähetys on toiminut jo toista sataa vuotta. Sen tunnusjakeeksi on otettu Jeremia 29,7.  Tässä jakeessa Herra antoi sanan pakkosiirtolaisuudessa eläville juutalaisille, että he eläisivät etsien sen kaupungin parasta, missä elävät. 

Tällä hetkellä Berliini on jälleen Saksan pääkaupunki. Se on  eurooppalainen suurkaupunki keskellä Eurooppaa.

Berliini on ottanut vastaan runsaasti maahanmuuttajia ja pakolaisia ensin Venäjältä ja sittemmin Keski-Aasiasta. Myös juutalaisia on jälleen muuttanut Berliiniin.