tiistai 4. heinäkuuta 2017
Ruandan kysymysmerkki ja huutomerkki
Lausannen liikkeen Kapkaupungin kokouksessa 2010 oli esillä Ruandan kansanmurhaan johtanut sisällissota 1990-luvulla.
Teeman ongelma oli suuren tragedian lisäksi se, miten on mahdollista, että kristityssä maassa, jossa asukkaista on kristittyjä 90 %, tapahtuu kansanmurha. Kansanmurhassa surmattiin arvion mukaan noin 800 000 tutsia ja maltillista hutsia.
Vuoden 1991 väestölaskennan mukaan Ruandan asukkaista 89 % oli kristittyjä, joista 62 % roomalais-katolisia ja 27 % protestantteja. Muihin uskontokuntiin kuuluvia oli pienempiä määriä. Kristillisen uskon vaikutus alkoi Ruandassa vuonna 1901 katolisen lähetystyön mukana. Vuonna 1941 Ruandan kuningas kastettiin. 1930-luvulla koettiin herätyksen aikaa, joka vaikutti paljon maan rajojen ulkopuolella.
Afrikkalaiseen tapaan maassa vaikutti heimoja. Ruandan asukkaat kuuluivat kolmeen heimoon hutseihin, tutseihin ja twa-pygmien heimoon.
Mitä kaikesta tulee oppia?
Ongelma on tietenkin syvempi kuin Ruandassa koettu. Miten on mahdollista, että holokausti toteutui keskellä Eurooppaa? Miksi kevät 1918 oli niin julma meillä Suomessa? Voisiko tämä kaikki toistua?
Lähde: Antoine Rutayistre/ The Lausanne Movement 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti