tiistai 20. lokakuuta 2015

Saksa, pakolaiset ja evankeliumi





Suomen ev.lut. kirkossa kesti jonkin aikaa hyväksyä Eurooppa lähetysalueeksi. Saksakin ymmärrettiin yksipuolisesti Lutherin ja uskonpuhdistuksen maana. Esimerkiksi Saksan ymmärtämiseen lähetysalueeksi ja merkittävien ei- kristillisten vähemmistöjen maaksi kesti meillä miltei koko 1970-luvun. 

Tuon vuosikymmenen puolivälin jälkeen moni muutti kantansa. Siitä seurasi, että esimerkiksi Suomen lähetysseura aloitti työn Saksassa. Toisen maailmansodan ja holokaustin kokemusten vuoksi Saksan kirkot (EKD) eivät oikein vieläkään lähetysajausta sulata.

Saksassa on kuitenkin alle 10 miljoonan ulkomaalaisen vähemmistö, joista suurin osa on taustaltaan turkkilaisia muslimeja. Heitä on 1,5 miljoonaa. Turkkilaistaustaisia on vieläkin enemmän. Heistä osa on saksalaistunut ainakin tilastollisessa mielessä. 

Saksassa on väkeä muistakin muslimimaista, esim. afgaanja noin 75000.

Tällä hetkellä EU -maista Saksa pystyy ottamaan eniten maahanmuuttajia. 80 miljoonan kansalla on tässä suurimmat voimavarat. Mikään ei ole sujunut kivuttomasti. Saksojen yhdistymisen arvet näkyvät vielä. Venäjältä tulleissa muuttoaalloissa riittää sulateltavaa. Uudet kansat odottavat jo porteilla.

Historian oikkuja on, että juutalaisten määrä Saksassa ja esim. Berliinissä on noussut. Saksa on yksi merkittävä diasporajuutalaisten keskus. 

EKD ja Saksan kirkkopäivät eivät oikein ymmärrä, että on Jeesukseen uskovia juutalaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti