maanantai 13. heinäkuuta 2015

Gustav Warneckin Missionslehre-teoksesta uusi painos

Gustav Warneckia (1834-1910) pidetään saksalaisen lähetysteologian isähahmona. Hän työskenteli lähetystieteen professorina Hallen yliopistossa vuoteen 1908 ja jo sitä ennen toimitti lähetysteologista Allgemeine Missions-Zeitschriftiä (1874-). 

Warneckilainen missiologinen ajattelu vaikutti 1800-luvun loppupuolella aina ensimmäisen maailmansodan aikaan saakka. Sillä oli vaikutuksensa mm. tuon ajan Suomen lähetysseuran lähetysajatteluun.


Gustav Warneck ei itse ollut lähetystyössä, vaan työskenteli kotimaassa Saksassa. Hänen poikansa lähetti materiaalia Indonesiasta, joka oli saksalaisten lähetysalue tuohon aikaan.


Missiologiassaan Warneck halusi yhdistää luonnon ja armon. Tästä syystä hänen ajattelunsa antoi vaikutteita myös katoliselle missiologialle, joka oli joutunut 1800-luvun lopulla aneemiseen tilaan. 


Toinen maailmansota merkitsi kritiikkiä graulilais-warneckilaista missiologiaa kohtaa. Karl Barthin työ kansallissosialismia vastaan korosti armon ja luonnon eroa, mikä oli evankeelisen lähetysajatelun keskeinen korostus toisen maailmansodan jälkeen. 


Luterilaisessa maailmassa Warneckin teologiaa on kuitenkin muistettu ja Suomessakin siitä teki väitöskirjan 1959 Seppo A. Teinonen. Väitöskirjan lisäksi hän julkaisi teemasta piemempiä tutkimuksia. 


Nyt teoksesta on otettu uusi kaksioisainen painos. Se on eräänlainen missiologinen kultturiteko ja antaa nykypolvelle mahdollisuuden tutustua missiologian isän ajatteluun ja nykyisen lähetysajattelun juuriin 1900-luvun alussa.


Gustav Warneck Evangelische Missionslehre. 1-2. 1200s. 97,00€ ISBN 978-3-86269-098-5 (VKW)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti