maanantai 19. tammikuuta 2015
100 miljoonaa kristittyä kärsii
Open Doors -järjestö on julkaissut vuotuisen tilaston kristittyjen vainoista. Tilastoa on tehty vuodesta 1993. Arvioitavana on noin 70 maata. Tähän liittyy arvio 50 valtiosta, joiden alueella kristittyjen tilanne on vaikein.
Viime vuoteen verrattuna luettelossa on joitakin muutoksia. Esimerkiksi Nigeria on noussut listalla 10. vaikeimman maan joukkoon. Nigeria on Afrikan väkirikkain maa, jossa Boko Haram –liike suuntaa iskujaan kristittyihin erityisesti maan keskialueilla.
Vaikein tilanne on edelleen Pohjois-Koreassa, jossa kristittyjen kärsimyksen taustalla on maan kommunistinen ideologia. Kymmeniä tuhansia kristittyjä pidetään ”kansanvihollisina”. Kirkko Pohjois-Koreassa on maanalainen.
Kristittyjen tilanne on vaikea lukuisissa islamilaisissa maissa. Nigeria ei ole islamilainen maa, mutta Boko Haram –liike pyrkii kalifaatin rakentamiseen mm. Gwozan kaupungin alueella.
Euroopan rajanaapuri Turkki saa järjestysnumeron 46.
Lähde: idea Spektrum 3 /2015.
Lisätietoja:
www. weltverfolgungsindex.de
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti