Lausannen liikkeenä tunnettu lähetysliikehdintä kokoontui Sveitsin Lausannessa heinäkuun 16.-25. päivinä 1974. Tuossa kokouksessa julkistettiin Lausannen julistuksena (Lausanne Covenant) laadittu lähetystyön perusteita koskeva asiakirja. Asiakirjalla oli aikanaan ja on siitä lähtien ollut suuri merkitys lähetyksen ominaislaadun muistuttajana.
Aika ajoin lähetystyössä joudutaan rajankäyntiin, jossa kysytään, mistä siinä on kysymys. Vaikka Jeesus antoi lähetyskäskynsä ja siinä tavoitteen, sanoman ja välineet, lähetystyön olemus tuppaa monilta unohtumaan.
Tällä hetkellä Lausannen liike on jonkinlaisessa tienristeyksessä. Aikaisemmat suunnannäyttäjät ovat siirtyneet sivuun ikänsä vuoksi ja nuorempi sukupolvi astuu esiin. Eteläiseltä pallonpuolliskolta nousee uusia toimijoita mukaan. Se on iloinen asia.
Paineita luovat sellaiset sosiaalisen toiminnan liikkeet, jotka muuttavat evankeliumin tämänpuoleiseksi sanomaksi ja irroittavat evankeliumin juuriltaan. Sana rististä ihmisen toivona uhkaa hämärtyä.
Maailmanlähetys voi säilyttää kurssinsa, jos sillä on:
1. Selvä trinitaarinen pohja Isan, ja Pojan ja Pyhän Hengen elämässä ja toiminnassa.
2. Raamatusta nouseva käsitys synnistä ja sen syyvyydestä. Tästä uskonpuhdistajat muistuttivat.
3. Kirkas käsitys Kristuksen ainutlaatuisuudesta ihmisen ainoana toivona.
4. Kirkas evankeliumi, jossa syntinen saa pelastuksen Jeesuksen sovitustyön tähden.
5. Evankeliumin sytyttämänä näky sen viemisestä lähelle ja kauas ja lähimmäisen auttamisesta eri tilanteissa.
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Kansanlähetyksen linja
Terveisiä Kansanlähetyspäiviltä Jyväskylästä!
Kansanlähetyspäivät järjestettiin Jyväskylässä, joka on sijainniltaan erinomainen paikka tällaisten juhlien järjestämiseen. Eri puolilta Suomea on kohtuullinen matka keskelle Suomea Jyväskylään.
Sääkin suosi juhlia. Aurinko paistoi, vaikka tapahtuma oli hallissa ja muissa sisätiloissa eri puolilla juhla-aluetta.
Yksi Kansanlähetyspäivien odotetuimpia puheenvuoroja on lähetysjohtajan puheenvuoro, joka aikaisemmin oli nimellä polttopisteessä, nykyisin linjapuhe. Siinä otetaan kantaa ja näytetään suuntaa. Meidät on kutsuttu elämään ajassa, jossa erilaiset tienviitat osoittavat eri suuntiin. Suunnan näyttäminen on sen vuoksi tärkeää.
Lähetysjohtaja Mika Tuovinen mainitsi:
"Haluan nähdä Kansanlähetyksen, jossa kunnioitetaan Raamattua ja halutaan toimia sen mukaan. Täydellistä joukkoa täällä ei ole, on monia heikkoja ja vajavaisia., väsyneitä ja rikkinäisiä. Se mikä yhdistää on samanlainen luottamus Raamattuun ja Jeesukseen."
" Käsityksemme avioliitosta muuttuu. Jumala asetti avioliiton jo paratiisissa yhden miehen ja yhden naisen liitoksi. Tämä vahvistetaan Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Kirkkomme opetuksessa ja kaikissa virallisissa dokumenteissa tämä asia on kirkkaasti sanottu. Muutospaine avioliiton vääntämiseksi toisenlaiseksi on kova, mutta meidän tulee pysyä siinä, mitä Raamatu tästäkin sanoo."
Mika Tovinen kehotti lukemaan Raamattua. Säännöllinen Raamatun lukeminen antaa kristitylle suuntaa elämään.
Mika Tuovisen linjapuhe kannattaa lukea itse

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)