Lähi-idän arabialaisen maailman murros jatkuu.
Tänään on Egyptin kristityillä kansallinen päivä, jossa he liittyvät yhteiseen rukoukseen. Tuhannet kokoontuvat yhteen ja suurempi joukko TV -vastaanottimien äärellä.
Kristityt haluavat tunnustaa yhteenkuuluvuutensa ja rukoilla kotimaansa vaikean tilanteen puolesta.
Viimeisten vuosien aikana kristityt ovat Egyptissä kantaneet huolta asemastaan. He ovat kohdanneet ääri-islamilaisten ryhmien taholta yksityisiin ihmisiin, heidän omaisuuteensa ja kirkkoihin kohdistuneita iskuja.
Kaiken keskellä Egyptin kristityt haluavat säilyttää toivon näköalan.
Lähde: Sat7 Press Release 29.11.2013
perjantai 29. marraskuuta 2013
torstai 28. marraskuuta 2013
Saksassa kristittyjen vainoja käsitellyt konferenssi
Saksan Schönblickissä järjestettiin 10.-13.11. 2013 laajapohjainen kristittyjen vainoja ja uskonnonvapauskysymyksiä käsitellyt konferenssi. Konferenssissa oli 500 osanottajaa eri järjestöistä. Konferenssin järjestäjänä toimi evankelinen uutistoimisto Idea.
Konferenssissa kiinnitettiin huomiota mm. kääntymisen vaikeuteen joissakin maissa. Esimerkiksi islamilaisissa maissa kristityksi kääntynyttä saattaa seurata kuolemanrangaistus. Vaikeuksia on myös hindulaisessa maassa, joissakin Intian osavaltioissa, tai buddhalaisessa ympäristössä kuten Bhutanissa tai Sri Lankassa.
Toisaalta olisi tärkeää, että kristityt eivät muuttaisi pois vaikeista kotimaistaan. Tämä on erityisen tärkeää mm. Egyptin nykyisessä tilanteessa.
Ongelmat siirtyvät myös Eurooppaan, jossa kristinuskoon islamilaiselta taustalta kääntyneet voivat kokea painostusta.
Tapahtumassa puhui myös entinen muslimi ja "pyhää sotaa" käynyt jordanialainen "Sultan".
Konferenssi järjestettiin nyt kolmannen kerran. Joka kerran osanottajien määrä on ollut edellistä vuotta suurempi.
Lähde: Idea Spektrum 47/2013,13-14.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Muistakaa vainottuja kristittyjä 2013
Idea Spektrum julkaisi äskettäin kristittyjen vainojen erikoisnumeron.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja kehottaa
kristittyjä muistamaan vangittuja:
” Muistakaa vankeja, niin kuin
olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan
teidänkin ruumiinne kivun. ” Hepr.13.3.
Seuraavassa muutamia lyhyitä
välähdyksiä eri puolilta maailmaa:
Eritrea
Eritreassa kristityt, jotka eivät
kuulu virallisiin kirkkoihin, ovat joutuneet vainon kohteeksi. Monet ovat
paenneet Egyptiin. Välimerellä hukkuneissa on ollut monia eritrealaisia.
Pohjois-Korea
Pohjois-Koreaa pidetään yhtenä
maailman vaikeimmista maista kristillisen uskon näkökulmasta. Vainottuja kristittyjä pidetään työleireillä ja
vaikeissa oloissa.
Nigeria
Nigeria on yksi Afrikan suurimmista
maista, noin 200 milj. asukasta.
Keski - Nigerian alueella kristillinen
usko kohtaa islamin. Boko Haram –järjestö on julmasti kohdellut joissakin kylissä
kristittyjä, Nigerian tilanne on ollut tiedotusvälineissä vuosien ajan, eikä tilanteeseen ole saatu ratkaisua.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Kirkon kellari ja valtavirran evankeliumi
Kirkollisessa nettilehdessä dosentti Kari Latvus pohtii 31.10. pääkirjoituksessaan lähetystyötä, jonka hän toivoo luovan nahkansa.
Kari Latvuksen mielestä " herätysliikkeet haluavat olla voimakkaasti ja reilusti ajamassa oman herätysliikkeen arvoja ... ja pitää kiinni kirkon virallisen lähetysjärjestön asemasta.".
- Latvus mielestäni vaikenee siitä, että kirkon lähetysjärjestöt ovat sitoutuneet Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen. Latvus ei mainitse, mitkä ovat ne arvot, jotka menevät tämän ulkopuolelle. Lähetystyössä viedään eteenpäin sitä evankeliumia, joka kirkossa apostoleista alkaen on uskottu.
Latvus jatkaa:
" Saattaa olla, että osalle järjestöistä nykyinen tilanne on tullut yllätyksenä".
- Saattaa tietysti ollakin. Toisaalta lähetystyö on Paavalin ajoista alkaen kohdannut vastustusta. Paavali muistuttaa vastustajia "olleen paljon". Vastustus on todellisuutta tänäänkin monilla lähetysalueilla. Ei kai muuten puhuttaisi hengellisestä taistelusta.
Latvus jatkaa:
" On ehkä ajateltu, että oman herätysliikkeen suojissa on mahdollista toimia liikkeen uskomusten mukaan, vaikka kirkon valtavirta kulkee toiseen suuntaan"
- Millä tavalla valtavirta uskoo? Tässä on Latvuksen niukan päättelyn sosiologinen pohjakosketus, jonka mukaan herätysliikkeiden pitäisi kysellä, minne valtavirta menee ja kääntää purjeet siihen suuntaan. Tässä eksegetiikan dosentista tulee sosiologi. Hänen ohjeensa merkitsisi luterilaisesta raamattuperiaatteesta ja tunnustuksesta luopumista ja menemistä jonkinlaiseen gallup-teologiaan.
- Miten silloin olisimme uskollisia Kristukselle ja hänen Sanalleen? Eikö kirkko ole kutsuttu kulkemaan Kristuksen esikuvan mukaan juuri vastavirtaan?
- Gallup -teologia on ongelmallista, koska se on tietyssä mielessä maantieteellistä. Se, mikä on kyselyn tulos Helsingissä, on toinen jo Pietarissa. Helsingissäkin mittaus voi antaa toisenlaisen tuloksen jo ensi vuonna.
Kellariliike haluaa muuttaa kristillisen ihmiskäsityksen toiseksi ja etsii avaimia nykyhetkestä. Tämä osoittautuu siinä mielessä lyhytnäköiseksi, että jokaisen kansan tulevaisuus on perheissä ja lapsissa, isän ja äidin tehtävässä. Tästä kannattaa hakea apua myös nuorten syrjäytymisen juuriin. Näin on Suomessa, Etiopiassa ja Japanissa. Venäjä on parhaillaan tämän asian kertauskurssilla.
Ja sivumennen sanoen Kari Latvuksen tarjoilema kellariliikkeen teologia on kirkon lähetysstrategian mukaan kiellettyäkin, koska lähetysmaille ei saa viedä toisiin kirkkoihin jännitteitä. Saattaa tulla syytteitä kolonialismistakin.
Kirkko elää siis vain Sanasta.
Kellarin alapohjan tuuletus kannattaa korjata perusteellisesti. Ilmanvaihto ei nyt toimi.
***********************************
Lue lisää teemasta: Harhaanjohtavaa kampanjointia, Uusi tie

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)