Lounais-Etiopiassa, Jimmassa, juhlittiin viime kuun puolella uuden synodin syntyä. Mekane Yesus -kirkko kasvaa ja vahvistuu myös hallinnollisesti. Jimman kaupunki on lounaista Etiopiaa, jossa tällä luterilaisella kirkolla ei aikaisemmin ole ollut kovin vahvaa asemaa.
Jimma osoitettiin Kansanlähetykselle työalaksi jo 1970-luvulla. Silloin vallankumouksen tuulet puhalsivat ja lähetit saivat määräyksen poistua alueelta. Jimman alueella "laajat massat" eli "kansa" otti haltuun kirkon omaisuutta. Etiopian kirkko selvisi sosialismista ulkonaisesti melko pienin vaurioin. Silti menetykset olivat suuria ja monet joutuivat kärsimään. Etiopia ja Kiina kuuluvat maihin, jossa ideologia ei pysäyttänyt kirkon kasvua.
Kun sosialismin aika päättyi 1991, Jimmaankin vähitellen palattiin. Yksi etappi kirkon rakennustyössä on uuden synodin perustaminen. Alue tarvitsee työntekijöitä ja koulutettuja vastuunkantajia.
Etiopia kuuluu Afrikan maihin, joissa väestön kasvu on voimakasta. Etiopian väkiluvuksi ennustetaan kahden kymmenen vuoden kuluttua 130 000 000 eli melkein kuin Venäjä tänään. Kun Venäjällä väkiluku laskee, Etiopia ohittaa naapurimme ennusteen mukaan väkimäärässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti