torstai 26. huhtikuuta 2018

Rukouksesta se alkoi








Timo Rämä (toim.)
Rukouksesta se alkoi.

Kymenlaakson Ev.lut.  Kansanlähetys 50 vuotta.

Kouvola 2018. 
138s.+ kuvaliite

Kansanlähetyksen perustamisesta tuli viime vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Kansanlähetys on liitto-organisaatio, joka koostuu 17 itsenäisestä piirijärjestöstä, jotka on perustettu vähän eri aikoina. Kymenlaakson Kansanlähetyksen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Timo Rämä on toimittanut juhlakirjan, joka kertoo piirin synnyn, vaiheita sekä avaa lähetystyön näkymiä. Piirin erikoinen lähtölaukaus oli Kymenlaaksossa syntynyt nuorisoherätys, joka kosketti nk. suuria ikäluokkia.  

Alussa oli poikkeuksellista kokoontuminen konkurssiin menneessä elokuvateatterissa, jonka nimi vaihdettiin Kino-Tähdestä Kointähdeksi. Tämän yhteydessä kuulin itsekin ensi kertaa Kansanlähetyksestä ollessani 1960-luvun lopulla sukulaismatkalla Kouvolassa.

Kansanlähetyksen alkuajan näky oli herätyksen kanavoituminen lähetystyöhön. Tämä näyttää toteutuneen vuosikymmenten aikana runsain määrin.

Juhlakirja tiivistää piirin työn ja siinä mukana olleiden vapaaehtoisten toiminnan työssä syntyneitä kipukohtia sivuuttamatta. 

Alkuajan nuoriherätys katsoi tulevaisuuteen. Tämän hetken suuri kysymys on näyn siirtäminen nuorelle sukupolvelle.