keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Papua-Uuden-Guinean luterilaisilla 130 -vuotisjuhla

Papua-Uusi-Guineassa on suuri luterilainen kirkko, jonka juuret ulottuvat 130 vuoden taakse. Kirkon synty lasketaan siitä, kun  12.7.1886 saksalainen lähetystyntekijä Johannes Flier saapui maan itäreunalla sijaitsevaan Finschafeniin,

Luterilaisuus on tunnusomaista maan itäosassa esimerkiksi Moroben läänissä. Kirkolla on ollut autonominen asema 40 vuoden ajan.

Papua-Uuden-Guinean erityispiirteisiin kuuluu kielten moneus ja kirkon syntyminen joukkoliikkeiden pohjalle. Tunnettu saksalainen lähetystyönekijä Christian Keysser salli kirkossa kansallisia tapoja osana kristittyjn kokemistapaa.

Kirkon koulutuskeskukset ovat Laen kaupungissa.
Papua- Uusi-Guinea itsenäistyi Australiasta vuonna 1975. Maan asukasluku on 7,5 miljoonaa 

Lähde: LWF News 

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Orientdienst ja Evangelischer AusländerDienst yhteen



Saksassa kaksi lähetysjärjestöä Evangelischer AusländerDienst (EAD) ja Orientdienst (OD), yhdistävät voimansa ja perustavat uuden järjestön, jonka nimeksi tulee  Orientierung:M. 

Molemmat järjestöt toimivat Saksassa maahanmuuttajien ja pakolaisten parissa. Niillä on ollut suuri merkitys mm. islamtietoisuuden ja evankeliumista kertovan materiaalin tuottajina.

Odientdienst -järjestön perusti vuonna 1963 saksalainen pastori Willy Höpfner evankeliumin viemiseksi Lähi-idän siirtotyölaisille ja opiskelijoille Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. 

Nykyisin järjestössä työskentelee 20 työntekijää, jotka keskittyvät erityisesti islamin kohtaamiseen.

Järjestö tiedottaa islamilaisen maailman tapahtumista lehdessään Orientierung.

Julkilausuma Saksan pakolaistilanteesta

Saksan evankeelisten lähetysjärjestöjen yhdistyksen (Association of Evangelical Mission Agenciens in Germany, AEM)  hallitus antoi julkilausuman Saksan pakolaistilanteesta viime vuoden syksyllä 29.9.2015.

Julkilausimassa todetaan, että Saksalla on vuosikymmenien kokemus ottaa maahan pakolaisia ja maahanmuuttajia.  Tällaisia vierasmaalaisia on tullut erityiesti Turkista ja Itä-Euroopasta.  Viimeinen muuttoaalto tuli Lähi-idästä ja julkilausumassa kehoitetaan ottamaan heidät vastaan laupiaan samarialaisen opetuksen mukaisesti.

Julkilausumassa rohkaistaan lähetysjärjestöjä osoittamaan työntekijöitä tähän työhön. Lähetystyöntekijät voivat toimia sillanrakentajina muuttaneiden ja paikallisen kulttuurin välillä

Monet muuttaneista eivät koskaan ole ennen tavanneet ketään kristittyä, joten tämä on mahdollisuus kohdata heitä Jeesuksen rakkaudella.

Lähde:
Evangelische Ausländerdienst
AEM Julkilausuma 



torstai 7. heinäkuuta 2016

Kansanlähetyspäivillä kerrottiin uudesta raamatunkäännöksestä Venäjällä




Kansanlähetyspäivät pidettiin Ryttylässä heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena.

Sunnuntain lähetysjuhlassa siunattiin matkaan lähetystyöntekijöitä 16 aikuista ja 17 lasta.

Samassa juhlassa kerrottiin myös raamatunkäännöksen valmistumisesta Volgan tataareille. Volgan tataarit asuvat Volga-joen seudulla Keski-Venäjällä. Heidän kieltään puhuu noin kuusi miljoonaa ihmistä. Volgan tataareja ei saa sekoittaa Krimin tataareihin, joille on myös valmistunut oma raamatunkäännös. Raamatunkäännöstyö on yhteistyötä. Käännöstyö kesti yli 20 vuoden ajan.

Kansanlähetys on ollut yhteistyössä Wycliffe Raamatunkääntäjien kanssa. Julkaisemisesta vastasi  Raamatunkäännösinstituutti Venäjällä.