maanantai 27. kesäkuuta 2016
Saksassa yli 9 miljoonaa ulkomaalaista
Orientierung-lehti julkaisee vuosittain Saksan ulkomaalaistilaston (Saatliches Bundesamtin tilasto).
Ulkomaalaistilaston mukaan massa on 9,1 miljoonaa ulkomaalaista.
Suurimman ryhmän muodostavat turkkilaistaustaiset, joita on tilastossa noin 1,5 miljoonaa. Turkkilaisten jälkeen kaukana perässä tulevat puolalaiset (740 000), italialaiset (596 000) ja romanialaiset (552 000). Luvut on pyöristetty alempaan tuhanteen.
Viimeisen vuoden aikana merkittäviä rymiä ovat syyrialaiset 158 000, Albaniasta muuttaneet 53000 ja Kosovolaiset 33 000.
Islamilaisista maista muuttaneita on enitsen Turkista, joskin tämä tilastokulu laslee.
Seuraavaksi tulevat:
Syyria 366 000
Bosnia-Herzegovina 167000
Irak 136 000
Afganistan 131 000
Viime vuosi oli Euroopalle pakolaisten vuoksi. Islamilaisista maista tulleiden määrä on turkkilaisia lukuunottamatta tilastossa nouseva.
torstai 23. kesäkuuta 2016
Britannian ja EU:n suhde veitsen terällä
Tätä kirjoitettaessa briteistä yksi toisensa jälkeen ratkaisee äänestämällä tulisiko erota EU:sta vai pysyä Euroopan Unionissa. Ennakolta puntit näyttävät olevan tasan.
Suomessa on ollut hankalaa ymmästää brittien halua pyristellä eroon yhteydestä Manner-Euroopan liittoon. Yhtenä syynä on oma vaikeutemme käydä kriittistä keskustelua EU:sta. Liittoa tulee mieluummin rakentaa kuin purkaa.
Sallittakoon muutama kommentti.
Historiallisesti Iso-Britannia mieltää itse olevansa suurvalta, joka on merentakaisiin alueihin kuuluvan imperiumin perillinen. Brittiläinen maailmanvalta ulottuu Australiasta Kanadaan ja on osa saarivaltion asukkaiden mielenmaisemaa. Se lähetti 34 vuotta sitten laivaston puolustamaan Etelä-Amerikan edustalla olevia Falklandin saaria. Meri-imperiumia muistelevalle ei ole ilman muuta selvää olla Saksan tai Ranskan puristuksessa.
Englanti eroaa Manner-Euroopasta siinä, että se on sallinut kristillisen todistuksen vapaammin kuin esimerkiksi Ranska, jossa uskonnonvastaiset voimat ovat perinteisesti saaneet äänensä kuuluviin. EU ei ole ollut tasapuolinen, vaan se on näyttänyt tukevan sekulaaria Eurooppaa. Kaikenlaiset krusifiksikiistat ovat tästä esimerkkeinä.
Englantiin on muuttanut vierasmaalaisia asukkaita paljon Intian niemimaalta ja Ison-Britannian entisistä siirtomaista. Sillä on ollut tässä mielessä vetovoimaa, jolla on rajansa. Rajan vetäminen halutaan pitää omissa käsissä. Viimeisen 50 vuoden aikana esimerkiksi Lontoo on kokenut muodonmuutoksen, joka on ennakoinut kehitystä muualla Euroopassa. Kansanlähetys on ollut vastaamassa osaltaan tähän muutokseen aloittamalla lähetystyön saarivaltion pääkaupungissa vuonna 1973.
EU on tuonut apua matkustajalle ja euro niille, jotka siirtävät valuuttaa. Britit eivät ole ottaneet vastaan euroa, vaan pitäneet puntansa. Saa nähdä kuinka käy.

torstai 9. kesäkuuta 2016
Etelä-Korea on lähetysmaana tienristeyksessä
Yksi merkittävistä tulokkaista maailmanlaajaan lähetystyöhön
ovat olleet Etelä-Korean kristityt, seurakunnat ja kirkot. Koreasta on tullut yksi eturivin maita
lähetystyöntekijöiden lähettäjänä.
Uusimman IBMR –lehden julkaiseman numeron mukaan
Etelä-Koreasta lähtee lähetystyöntekijöitä 20672 171 maahan. Lähettäviä järjestöjä on 159. Lähetystyöntekijöiden määrä kasvoi runsaalla
200:lla, mutta kasvu on taittunut. Kolme järjestöä lopetti toimintansa.
Tällä hetkellä tarvitaan uudistumista, sillä korealaiset kokevat olevansa uudenlaisessa taitekohdassa. Samalla on havaittu, että työ tulisi suunnitella ja toteuttaa niin, että sen jatkuvuus on taattu eri tilanteissa.
Tiedot perustuvat Korea Research Institute for Mission (KRIM)–tutkimusinstituutin aineistoon.
Linkit:
Etelä-Korea (Operation World)
Linkit:
Etelä-Korea (Operation World)
International
Bulletin of Mission Research 2 /April 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)