Arkipyhät jälleen työmarkkinoiden liipasimella

Viikonloppuna tuli työmarkkinajärjestöiltä esitys arkipyhien, loppiaisen ja helatorstain, siirrosta lauantaille. Tällä konstilla saataisiin lisää työaikaa ja samalla tehoa työvuoteen.

Ehdotus näyttää tuleen yllätyksenä, koska ei ole kauaakaan siitä, kun pitkän väännön jälkeen tästä käytännöstä päästiin pois.  Vuonna 1971 työmarkkinajärjestöjen aloitteesta tehditiin päätettiin kirkolliskokouksessa arkipyhien siirrosta, joka toteutettiin. 1980-luvulla kirkossa sitten lähdettiin pakkivaihteelle ja vuosien jälkeen palattiin vanhaan käytäntöön 1992. 

Nyt paluu takaisin kirkkovuosiseikkailuun tuntuu kristillisen uskon ja perinteen näkökulmasta todella hankalalta.

Luterilaisen uskon näkökulmasta kirkkovuosi tuo uskon keskeiset perusasiat toistuvasti esille. Se puolustaa samalla työn ja levon suhdetta ja muistuttaa ihmisen elämän perimmäisistä kysymyksistä: "ihminen ei elä ainoastaan leivästä". Kirkkovuoden ajankohta ei koske vain omaa maatamme, vaan sillä on yhteys  muun kristikunnan elämään.

Aikaisempi muutos syntyi viisipäiäiseen viikkoon siirryttäessä ja 1960-luvun ilmapiirissä. Mitä ehdotus kertoo ajastamme?

Kirkkovuoden muutosten historiaa selvitellyt Pentti Lempiäinen kertaa kirjassaan Pyhät ajat murroskohtia:

* 1971   Kirkolliskokous hyväksyi vaatimuksen arkipyhien siirrosta. Päätös astui voimaan 1973 "uutuutena" koko maailmassa. > Paluu takaisin 1992.

*  1949 Suomnen työnantajien keskusliitto ehdotti loppiaisen poistamista. Tämä ei toteutunut.

* 1953 Kirkolliskokouksessa tehtiin päätös joidenkin juhlapäivien muutoksista.

* 1772 Annettiin asetus kirkollisten juhlapäivien vähentämisestä. Tavoitteena oli saada lisää työpäiviä. Valistuksen aikana pyrittiin siihen mikä oli "hyödyllistä".

(Lähde: Lempiäinen Pentti: Pyhät ajat. Helsinki 1976: Kirjapaja.)